Lehti 19: Liitto toi­mii 19/2015 vsk 70 s. 1359

Jos mulla olisi valta...

Jaana Ahlblad

TATU KANTONEN

lääketieteen opiskelija

Turku

Järjestäisin Suomessa oleville paperittomille ihmisille nykyistä paremmat mahdollisuudet terveydenhuollon palveluihin. Voisimme toimia inhimillisemmin niitä kohtaan, joita asia koskettaa. Emme voi perustella sillä, ettei meillä ole varaa. Kokonaisuudessa suorat kulut voisivat olla pienemmät kuin varhaisen puuttumisen kautta saatavat säästöt.

Huolehtisin myös, että kaikki tulevia lääkäreitä opettavat saisivat pedagogista koulutusta työnsä tueksi. Lääketieteellisen osaamisen lisäksi tarvitaan opettamisen osaamista.

Lue myös

Yliopisto voisi kannustaa opettajia jalostamaan osaamistaan pedagogiikan kautta. Tutkimustyötä tietenkin tarvitaan, mutta yliopiston pitäisi olla paikka, jossa myös opetus on parasta mahdollista laatua."

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030