Lääkäriliiton 100-vuotisjuhlakirja on painamista vaille valmis. Historiatoimikunnan puheenjohtajan Pekka Anttilan mukaan lääkäriprofessiosta kertova kirja voi parhaimmillaan parantaa lääkärin itsetuntemusta.

Juhlakirjassa lääkärien historiaa suomalaisessa yhteiskunnassa haluttiin tarkastella pelkkää Lääkäriliiton historiaa laajemmin. Kun työ pääsi käyntiin, painopisteiksi muodostuivat luontevasti järjestöhistorian lisäksi kollegiaalisuus ja koulutus, terveyspolitiikka sekä edunvalvonta, jotka nousevat suoraan liiton perustamissanoista. Tämän lisäksi mukaan valittiin lääkärintyön kehitys sekä kriisiajat.

Anttilan mukaan teos taustoittaa parhaimmillaan lääkärintyötä ja helpottaa lääkärin itsensä asemoimista työympäristöönsä.

- Teos lisää ymmärtämystä lääkärinä toimimisesta ja antaa eväitä kehittyä eteenpäin. Se voi antaa selityksiä joillekin asioille, joista ei ole selvää, miksi asia on niin kuin on.

Historiatoimikunnan puheenjohtajan roolissa teoksen kertaalleen lukenut Anttila ei osaa laittaa 500-sivuisen kirjan lukuja tai yksittäisiä kohtia kiinnostuksessa toisen edelle vaan jättää valinnan lukijoille.

- Varmaa on, että eri lukijoilla tulee olemaan eri suosikit. Luulen, että teoksen rikkaus on, että se tarjoaa jokaiselle lääkärille jotakin uutta ja jotakin tuttua, jota on kiva muistella.

Anttilalle itselleen tuo uusi ja yllättävä oli esimerkiksi se, miten myöhään kysymys lääkärin roolin muuttumisesta auktoriteetista asiantuntijaksi nousi esiin ja miten vähän asiasta on keskusteltu ammattikunnan sisällä. Aiheesta puhuttiin laajemmin ensimmäisen kerran 70-luvun lopulla.

- Olisin odottanut, että meidän yhteisömme olisi puuttunut potilaan roolin aktivoitumiseen objektista itsensä hoitavaksi subjektiksi enemmänkin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Muuta kuin perinteinen historiikki

Anttilan mukaan juhlakirja vastaa sille asetettuja odotuksia. Teos on luettava ja lukemiseen houkutteleva, mutta edustaa samaan aikaan akateemisen historiantutkimuksen vaatimuksia.

- Halusimme jotakin muuta kuin perinteisen liiton historiikin.

Juhlakirjan tekijöiksi valittiin lääkärikunnan ulkopuolisia nuoria ammattilaisia, jotka tuovat aiheeseen raikkautta, mutta hallitsevat historiatieteen kirjoittamisen otteen. Teoksen päätoimittajana on toiminut FM Samu Nyström ja muina tutkijoina FT Ilkka Levä, FM Oona Ilmolahti sekä FM Sari Aalto.

- Halusimme jotain joka olisi pikkuisen tavanomaisesta erilaista. Lääkärit ovat jäävejä omissa asioissaan, joten väistämättä näkökulma olisi subjektiivinen, yhtään subjektiivista otetta väheksymättä, Anttila sanoo.

Klinge ja Kolbe sparraajina

Tutkijoiden tukena on toiminut sekä lääkäreitä että akateemista tutkimusta edustava historiatoimikunta, jossa ovat istuneet Anttilan lisäksi lääkintöneuvos Santero Kujala, Lääkärilehden eläkkeellä oleva päätoimittaja, lääkintöneuvos Taito Pekkarinen, valtuuskunnan jäsen Anne-Mari Kantanen sekä hallintopäällikkö Jaana Heinonen. Lisäksi toimikunnassa on istunut lääketieteen historiaa laajasti tunteva professori Jaakko Ignatius. Historian alan sparraajina kirjan teossa ovat olleet arvostetut professorit Laura Kolbe ja Matti Klinge sekä FT Liisa Suvikumpu.

Varsinaiseen sisältöön toimikunta ei ole puuttunut, vaan tutkijoilla on ollut vapaat kädet kirjoittaa, mitä ovat halunneet. Muutamaan otteeseen historioitsijat ovat tosin joutuneet perustelemaan historiatoimikunnalle näkemyksiään.

Liiton lahja jäsenille

Teos on kirjoitettu suurelle yleisölle ja erityisesti lääkäreille. Anttila toivoo, että historiakirja saisi lääkäreissä aikaan toimintaa.

- Jokaisella lääkärillä on oma käsitys lääkärikunnan historiasta, meillä yhtä monta käsitystä kuin on lääkäreitäkin. Toivoisin, että teos provosoisi ihmisiä ajattelemaan ammattikunnan mielipidettä ja jos ei itse ole samaa mieltä, heräisi tekemään asialle jotakin. Toivon, että yhä useampi lääkäri tulisi osaksi tätä lääkärikuntaa, Anttila sanoo.

- Jos kirja joskus päätyy divariin, toivottavasti se jatkaa matkaansa sieltä eteenpäin, Anttila toistaa lopuksi kollegansa Risto Ihalaisen sanat.

Lääkärilehden numeroissa 4 (29.1.) ja 5 (5.2.) historioitsijat valottavat tarkemmin juhlakirjan syntyä ja sisältöä.