Kateus ohjaimissa?
Valtiovarainministeriön työryhmä on esittänyt, että osassa osakeyhtiöistä nykyistä verokäytäntöä muutettaisiin pikaisesti. Esityksen mukaan osakeyhtiöissä, joissa osingonjakoperusteena osakeomistuksen sijaan on työpanoksen suuruus, osinkona jaettu osuus verotettaisiin jatkossa ansiotulona eikä pääomatulona. Tällainen muutos vaikuttaisi vajaan 500 vuokralääkärin tai yksityislääkärin toimintatapaan ammatissaan. Yhteensä vuokralääkäreitä ja pää- tai sivutoimisia yksityislääkäreitä työskentelee Suomessa reilut 9 000.
Vuokralääkäreistä suuri osa on työsuhteessa vuokralääkäriyhtiöön, ja yksityislääkärit toimivat edelleen ammatinharjoittajina. Lääkärit haluavat säilyttää yksityissektorilla vapautensa valita työpisteensä, työmääränsä, tehdä mieleistään työtä ja määrätä myös itse potilaalta perimänsä palkkion suuruuden.
Ammatinharjoittajamallilla toimiminen sopii useille yksityislääkäreille hyvin. Toiminnan kulut ovat vähäiset. Yksinkertainen kirjanpito on riittävä ja toteutettavissa itse. Ammattiin liittyvät kulut, kuten työtilan vuokrat, täydennyskoulutuskulut ja lakisääteiset eläkevakuutusmaksut, voidaan vähentää tuloksesta. Tulosta maksetaan ansiovero, mutta kaikki raha on heti omassa käytössä eikä ole yhtiön omaisuutta. Jos ammatinharjoittajalle on kertynyt ammattitoimintaan nettovarallisuutta, sillä osalla pääsee pääomaverotuksen puolelle. Sen kertyminen on kuitenkin vähäistä suurimmalla osalla niistä lääkäreistä, jotka vuokraavat toimitilansa lääkärikeskuksilta.
Yhtiömuotoinen toiminta voi antaa lääkärille taloudellisia etuja verokäytännön suhteen, jos yksityislääkäritoiminta on hyvin laajaa ja lääkäri ei tarvitse ammatistaan tulevaa tuottoa välittömiin elinkustannuksiin, vaan rahaa jäisi säästöön. Silloin yhtiöön voidaan säästää pääomaa ja pääoman kartuttua yhtiö voi jakaa osinkoa. Yhtiö maksaa kuitenkin aina voitostaan veroa, tällä hetkellä 26 %. Rahaa, josta ei veroa maksettaisi, ei osakeyhtiöstäkään saada. Osingon verotus on kevyempää kuin ansiotulon verotus. Pieni lääkäriosakeyhtiö voi tulla lääkärille kalliimmaksikin kuin ammatinharjoittajana toimiminen. Toiminnan kustannukset ja ansioveroprogressio täytyy ottaa huomioon.
Nyt on käytetty paljon työaikaa työryhmissä ja muissakin ryhmissä marginaalisen toimintatavan muuttamiseksi pikaisesti. Lääkäritoiminnan harjoittamista osakeyhtiömuodossa ei kuitenkaan voida lopettaa, mutta verotuksen pelisääntöjä voidaan muuttaa. Kaikkien ammattiryhmien tulee voida järjestää lain mukainen toiminta yhtiömuodossa, lääkäreitä ei voida asettaa eri asemaan muihin ammattiryhmiin nähden.
Terveydenhuolto voi maassamme huonosti. Viime aikoina on haluttu puuttua ja käyttää energiaa mitättömiinkin asioihin, joilla on haluttu rajata lääkäriryhmien toimintaa. Toivon, että maassamme olisi todellisten asiantuntijoiden ryhmä pohtimassa, miten terveydenhuolto saadaan toimivaksi kaikkien yhteistyöllä. Hyvät lääkärikollegat, lääkäreiden keskinäinen riitely ei auta, vain yhteistyö vie eteenpäin. Kaikkien työpanosta tarvitaan, on työnantaja kuka tahansa tai sitä ei ole lainkaan. Kateus ei voi olla ohjaava tekijä.