Lehti 6: Liitto toi­mii 6/2019 vsk 74 s. 335

Kesäkandi epäili työehtojaan

Ensimmäisen kesätyön ohjaus ja palkka ­ihmetyttivät kandia. Lääkäriliiton lakimies puuttui asiaan.

Pekka Nykänen
Kuvituskuva 1

Neljännen vuosikurssin kandista Tainasta tuntui, ettei hänen työtään valvota riittävästi. Palkkakin vaikutti heikolta.

Taina oli pääsemässä ensimmäiseen kesätyöhönsä sijaiseksi laillistetulle lääkärille. Hän oli suorittanut lastentautien opinnot, joten työ oli löytynyt sairaalasta. Työhön kerrottiin liittyvän päivystystä.

Ennen töiden alkua Tainalle heräsi epäilys. Saisiko hän neljännen kurssin kandina hoitaa päivystyksiä ylipäätään? Tai jos saisi, millä edellytyksillä? Eikö se vaatisi tiukempaa valvontaa, kuin työnantaja oli kertonut?

Taina päätti olla yhteydessä Lääkäriliiton lakimiehiin. Näin oli kevään jäseneksikutsumistilaisuudessa kehotettu tarvittaessa tekemään.

Vaatimukset selvisivät.

Neljännen vuosikurssin kandi saa päivystää vain laillistetun lääkärin välittömässä ohjauksessa sekä valvonnassa. Työnantajalla oli ollut väärinymmärrys. Ohjaaja oli jäänyt nimeämättä. Nimeäminen on työnantajan vastuulla. Jos näin ei tapahdu, kandin tulee olla yhteydessä esimieheensä ja vaatia sitä.

Välittömään työnjohtoon kuuluu, että paikalla on koko ajan lääkäri, jota kandi voi konsultoida. Ympärivuorokautisissa päivystyspisteissä näin on aina.

Viidennen vuosikurssin kandille riittää, että takapäivystäjä on jatkuvasti puhelinyhteyden päässä ja tarvittaessa saapuu paikalle.

Puhelussa liiton lakimiehen kanssa Taina esitti epäilyksiään myös palkasta. Se vaikutti huonommalta kuin kurssikavereille oli muualla luvattu.

Taina kuuli luvatun palkan ylittävän Lääkärisopimuksen vähimmäispalkan. Palkoissa on kuitenkin suuria alueellisia eroja. Liiton tutkimusosasto on niitä selvittänyt, ja niitä voi käyttää palkkaneuvotteluissa hyväkseen.

Taina ja lakimies olivat yhteydessä työnantajaan. Työlle järjestettiin säännösten mukainen ohjaus ja palkka nousi alueen muiden kandien kanssa samalle tasolle.

Lääkäriliiton palvelut opiskelijalle

› Lääkärilehti

Lue myös

› Fimnet-tunnukset heti opintojen alussa

› Muistilista kesätöitä varten (löytyy Lääkäriliiton verkkosivuilta)

› Opiskelijajäseneksi hyväksymisen jälkeen kandileimasin

› Jäseneksikutsumistilaisuus neljännen vuosikurssin keväällä

› Kuudennen vuosikurssin opiskelijoille tilaisuus, jossa esitellään liiton palvelut

› Ulkomailla lääketiedettä opiskelevien suomalaisten kesätapaaminen elokuussa

› Neljännen vuosikurssin jälkeen liiton kaikki muutkin jäsenedut käytössä

Tapaukset ovat todellisia. Nimet ovat tunnistamisen estämiseksi kuvitteellisia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030