Lehti 34: Liitto toi­mii 34/2012 vsk 67 s. 2319

Kiireetöntäkään ei pidä viivytellä

Kuntavaalit lähestyvät. Lääkäriliitto kiteytti ­tavoitteensa kuudeksi teesiksi, jotka puramme ­yksitellen Lääkärilehdessä ennen vaaleja. Toinen teesi kertoo, että kolmen päivän odottelu riittää.

Elli Alarotu

Teesi 2

Kolmessa päivässä perusterveydenhuollon lääkärille.

Kansalaisten on päästävä kiireettömissäkin asioissa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle kolmessa arkipäivässä. Siksi perusterveydenhuoltoon on saatava lisää lääkäreitä. Lääkärimäärän tulee vastata väestön palveluntarvetta.

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve, mikä on liiton resepti kuntien riittävään perusterveydenhuollon lääkärimäärään?

Suomessa perusterveydenhuollon lääkärivastaanotot on tapana järjestää siten, että lääkärit ovat pääsääntöisesti virkasuhteessa julkiseen organisaatioon. Mikäli palveluita tuotettaisiin myös muilla tavoilla, lääkärit voisivat valita itselleen parhaiten sopivan vaihtoehdon. Tämä helpottaisi lääkäreiden rekrytoimista julkiseen perusterveydenhuoltoon.

Palvelurakenneuudistuksen rinnalla olisi käynnistettävä kokeiluja perusterveydenhuollon palvelutuotannon monipuolistamiseksi.

Pieniä uudistuksia on tehty yli kymmenen vuotta, mutta merkittäviä tuloksia ei ole tullut. Nyt on pidettävä huoli, ettei palvelujärjestelmäuudistus kuihdu järjestelmäuudistukseksi. Kolmen päivän tavoitteeseen on mahdollista päästä.

Pitääkö terveyskeskuslääkärin nyt venyä?

Ei, päinvastoin. Tarkoitus on saada perusterveydenhuoltoon lisää lääkäreitä mahdollistamalla erilaiset tavat toimia siellä.

Voiko jonotusta nopeuttaa muuten kuin kouluttamalla lisää lääkäreitä?

Voi. Perusterveydenhuollon lääkäreiden työajan käyttöä voitaisiin hallita paremmin. Toimimattomat tietojärjestelmät syövät vuosittain 600 lääkärin työpanosta vastaavan ajan. Lääkäreille on sälytetty tehtäviä, joihin heidän koulutuksensa on tyystin väärä.

Liiton tutkimusten mukaan 200 lääkärin työpanos vuosittain hukkuu erilaisten turhien todistusten tekoon. Asia voitaisiin korjata lakimuutoksella, jolloin aika vapautuisi potilastyöhön. Miksi lääkärin pitää lääkekorvauksen saamiseksi todistaa, että lääke on potilaalle tarpeellinen?

Miksi kiireetönkin hoito kannattaa järjestää nopeasti?

Kun ihminen kokee tarvitsevansa lääkärin apua, hänen tulee se nopeasti saada. Vaaliteesi on potilaan kannalta aivan keskeinen.

THL:n tutkimuksen mukaan 69 prosenttia kansalaisista haluaa nopeuttaa vastaanotolle pääsyä ja 68 prosenttia toimenpiteeseen pääsyä. Toisen THL:n tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia kansalaisista joutuu odottamaan vastaanottoaikaa yli kaksi viikkoa, useat jopa kuukausia.

Lääkäriliittokin selvitti asiaa väestökyselyllä keväällä. Terveyspalveluiden laatu koettiin kyllä hyväksi, mutta 57 prosenttia vastaajista kertoi kokevansa pitkät jonotusajat ongelmaksi.

Lue myös

Mahdollisuus päästä nopeasti lääkäriin on laadukasta palvelua. Tutkimusten mukaan nopea hoitoonpääsy on myös tapa hallita terveydenhuollon kokonaiskustannuksia.

Lääkäriehdokas, ota yhteyttä!

Lääkäriliitto tukee lääkäriehdokkaita tarjoamalla näkyvyyttä Lääkärilehdessä ja liiton verkkosivuilla.

Lähetä lyhyt esittely itsestäsi osoitteeseen eeva-maija.tallgren@laakariliitto.fi. Ilmoita esittelyssä nimesi, vaalipiirisi, kotikuntasi, ammattinimikkeesi, puolueesi ja enintään 500 merkin kiteytys vaaliteemastasi ja terveyspoliittisista tavoitteistasi. Liitä viestiin kuvasi. Toimitus käsittelee esittelytekstit.

www.laakariliitto.fi/kuntavaalit

Lääkäriliiton kuntavaaliteesit 2012

1. Perusterveydenhuollon palvelut ovat lähipalveluita.

2. Kolmessa päivässä perusterveydenhuollon lääkärille.

3. Lääkärit lääkärin töihin.

4. Terveydenhuollon resurssit turvattava.

5. Monipuolinen palvelutuotanto kehittämään toimintaa.

6. Järjestämisvastuuta vahvistettava.

Teesit kokonaisuudessaan: www.laakariliitto.fi/kuntavaalit

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030