Tunnen ylpeyttä ammattikunnan puolesta, kun katselen hienoja ja arvokkaita Lääkärin kollegiaalisuusohjeita. Ehdotankin, että näin vuoden alussa jokaisella työpaikalla käytäisiin yhdessä ohjeet läpi. Mietittäisiin, olemmeko toimineet ohjeiden mukaisesti ja onko meillä ehkä jotain, mitä voisimme tehdä toisin parantaaksemme kollegiaalisuutta ja samalla omaa ja kollegan työhyvinvointia.

Kollegiaalisuus ei ole itsestäänselvyys ja siitä on pidettävä huolta. Lääkäreiden määrä Suomessa on lisääntynyt koko ajan. Toimintaympäristö on muuttunut. Samassa työpaikassa voidaan tehdä viereisissä huoneissa samoja tehtäviä eri sopimuksilla. Joukossamme on lisääntyvässä määrin osa-aikaisia työntekijöitä ja muualla opiskelleita, ja työnkuvan muokkaamisesta yksilöllisesti on tullut arkipäivää. Nakertaako tämä kollegiaalisuutta? Vaara on, jos asiaan ei kiinnitetä huomiota. Esimiehet ovat vaikeassa tilanteessa. Työt järjestetään yksilöllisesti ottaen huomioon kunkin lääkärin elämänolosuhteet ja jaksaminen, samalla tulee olla tasapuolinen ja oikeudenmukainen kaikkia kohtaan.

Jokaisen liiton jäsenen tulee toimia kollegiaalisuusohjeiden mukaisesti. Ohjeiden VII kohdassa sanotaan seuraavasti: Suositellessaan potilasta toiselle lääkärille lääkärin on annettava potilaasta lähetteellä asianmukaiset tiedot. Sama koskee jatkohoito-ohjeiden antoa. Tässä ehkä monella meistä on parantamisen varaa. Kun toteamme toiselle lääkärille lähettämisen tarpeen, tulisi lähete tehdä itse eikä jättää sitä jonkun toisen tehtäväksi. Näin valitettavasti tapahtuu toistuvasti. Jokaisen lääkärin tulee pystyä lähete tekemään, vaikka tietojärjestelmät eivät aina yhteen sovikaan. Ei ole kollegiaalista pyytää potilasta hakemaan reseptiä jostain muualta, jos itse on potilasta hoitaessaan tehnyt päätöksen lääkkeen aloittamisesta. Näissä tapauksissa joutuu toinen kollega vaikeaan tilanteeseen, kun resepti pitäisi antaa tuntemattomalle potilaalle toisen lääkärin määräyksen perusteella.

Ohjeiden kohdassa II sanotaan: Lääkärin tulee käyttäytyä kollegoitaan kohtaan suvaitsevaisesti ja osoittaen hyvää tahtoa. Tämä tulisi muistaa, kun kollega kysyy neuvoa potilaan hoitamisessa joko puhelimitse tai muuten konsultoimalla.

Kollegiaalisuusasiat tulee huomioida työssä jatkuvasti. Yleensä tunnemme hyvin oman työyhteisömme. Näemme myös, että osa meistä kuormittuu enemmän kuin toiset. Toisilla on aina kiireempi kuin toisilla. Eikä tämä johdu pelkästään työtavoista tai pätevyydestä. "Kilteille" kaatuu enemmän tehtäviä kuin niille, jotka osaavat sanoa selvemmin ei. Tiedämme, että työssä on myös vaikeita tai "ei niin haluttuja" tehtäviä ja ei-toivottuja työvuoroja. Esimiehen tehtävä on jakaa nämä tasaisesti, mutta kollegiaalisuuden hyvin toimiessa koko työyhteisö pyrkii huolehtimaan tasapuolisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Lääkäreistä suurin osa on ollut työssä sairaana. On kollegiaalista jakaa sairastuneen kollegan tehtävät työyhteisössä ja näin päästää kollega hyvällä omallatunnolla lepäämään kotiin. Tämä ei voi olla yksin esimiehen tehtävä, sillä kaikki me tiedämme, ettei lääkäreitä ole niin vain saatavissa paikkaamaan äkillisesti sairastunutta kollegaa, vaikka esimies kuinka yrittäisi sijaista etsiä. Jokainen meistä voi sairastua. Voisimmeko ajatella, että kun kohdallani joustetaan joissakin asioissa, niin itse joustan vapaaehtoisesti toisissa asioissa?

Kollegiaalisuutta ei voida määrätä tai luoda ulkoa päin. Sen vaaliminen ja vahvistaminen on meidän jokaisen asia. Oikea kollegiaalisuus näkyy niin jokaisen lääkärin kuin kollegakunnan hyvinvointina, hyvänä yhteishenkenä ja toveruutena.

Kollegiaalisuus on upea voimavara meille lääkäreille.