Viime aikoina lehdistössä ja mielipidepalstoilla on provosoitu vastakkainasettelua lääkärikunnan ja terveydenhuoltojärjestelmän eri toimijoiden välille: "Vuokralääkärit ovat uhka terveydenhuollolle - virkalääkärit turvaajana. Erikoissairaanhoito syö perusterveydenhuollon rahoituksen. Nuoret lääkärit eivät ole halukkaita tekemään vanhempien lääkäreiden tavoin päivystyksiä. Julkinen terveydenhuolto on parempi kuin yksityinen terveydenhuolto."

Terveydenhuollon rakenteet ja järjestelmä ovat muutoksen edessä. Tässä tilanteessa perinteisen lääkärikunnan ammatillisuuden ja kollegiaalisuuden jatkuvuus on uhattuna. Kun lääkärikunnan yhtenäiset rintamat repeävät ja riitaantuvat vastakkainasettelusta, on koko ammattikunta ja siten koko terveydenhuolto haavoittuvaisempi.

Lääkärien toiminta on perustunut kollegiaalisuuteen ja perinteeseen, jossa kokenut kollega auttaa ja opastaa nuorempaa. Jokainen kokenut kollega on ollut uraansa aloitteleva lääkäri, ja tämän päivän nuoresta lääkäristä tulee ajan saatossa kokenut kollega, joka kantaa taas vastuuta nuoremmista.

Työkokemus ja erikoistumiskoulutus ovat myös nostaneet lääkärin tulotasoa. Nykyisillä työmarkkinoilla ansiotaso ei kuitenkaan aina kehity vain kokemuksen ja työn vaativuuden kasvaessa. Hoitotakuun toteuttaminen on edellyttänyt monissa kunnissa työehtosopimuksesta poikkeavaa palkkausta ja työaikajärjestelyjä. Erityisesti nuoret lääkärit osaavat toimia muuttuneilla markkinoilla, joilla he pystyvät hyödyntämään kysynnän ja tarjonnan lakia.

Markkinataloudessa ja nykyisessä tilanteessa vuokralääkäriyritykset toimivat maksimoiden osakkailleen jaettavan voiton kantamatta laajempaa yhteiskunnallista vastuuta terveydenhuollon järjestämis- ja rahoituspohjasta. Tulisiko lääkärikunnan kuitenkin yhdessä työnantajien kanssa vielä etsiä keinoja, joilla voitaisiin yhdistää mielekäs lääkärintyö ja riittävä ansiotaso parempaan kustannusvaikuttavuuteen koko terveydenhuollon ketjussa?

Lääkäriliiton valtuuskunta otti toukokuussa selkeästi kannan, että toimiva terveydenhuollon järjestelmä vaatii erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon saumattomuutta. Tämä tavoite vaatii hyvää yhteistyötä kollegoiden kesken työskentelivät he sitten terveyskeskuksissa tai sairaaloissa, julkisessa tai yksityisessä terveydenhuollossa, virassa tai vuokralääkärinä. Lääkäreiden välinen kinastelu ja usein kärjistyneet kannanotot eri hoidonportaiden välillä lisäävät potilaiden turvattomuutta ja vähentävät luottamusta terveydenhoitojärjestelmäämme kohtaan.

Terveydenhuollon toteutuminen vaatii kaikkien lääkäreiden työpanosta ja sitoutumista yhteiseen terveydenhuollon arvopohjaan huomioiden myös, että julkisen talouden resurssit terveydenhuoltoon ovat rajalliset. Mikäli terveydenhuoltoon liittyviä lääkärin työtehtäviä ei tehdä, tulee valtiovalta yleisen mielipiteen vuoksi todennäköisesti puuttumaan tilanteeseen lisäämällä entisestään lääkärimääriä. Ei ole tarkoituksen mukaista ajautua tilanteeseen, jossa lääkärit, joita olisi määrällisesti liian paljon, joutuisivat tekemään muuta kuin lääkärin työtä.

Kollegiaalisuus on oleellinen osa lääkäri-identiteettiä. Lääkäreinä me emme pärjää yksin, vaan tarvitsemme toistemme tukea sekä arkipäivän työelämässä että edunvalvonnassa.. Vastakkainasettelulle ei tulisi olla sijaa ammattikunnassamme.