Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myötä maahamme ollaan suunnittelemassa aiempia terveyskeskuskuntyhtymiä laajempia terveydenhuoltopiirejä, joihin liitettäisiin perusterveydenhuolto, sosiaalihuollon piirissä oleva pitkäaikaishoito sekä erikoissairaanhoito.

Suunnitelmia tehtäessä johtovastuu on usein langennut jo olemassa olevalle sairaanhoitopiirille, vaikka ainakin alkuvaiheessa suurimmat organisatoriset muutospaineet ovat kohdistumassa perusterveydenhoitoon eli terveyskeskuksiin. Suunnitelmien tavoitteena on turhien rajapintojen poistaminen terveydenhuollosta ja potilaitten tutkimisen ja hoidon sujuvoittaminen. Samalla paikallista osaoptimointia voidaan estää tai ainakin nykyistä selvemmin välttää. Hyviä tavoitteita sinänsä, mutta keinot arveluttavat.

Monet perusterveydenhuollossa työskentelevät lääkärit ovat kokeneet olevansa pimennossa uudistuksia suunniteltaessa. Heitä ei ole syystä tai toisesta otettu mukaan suunnitteluun ja näin terveyskeskuksissa toteutetut hyvät toimintatavat eivät ole päässeet leviämään koko tulevan terveydenhoitoalueen käytännöiksi. Melkeinpä päin vastoin standardiksi on saatettu ottaa nykyisistä alueen terveyskeskuksista kehnoiten toimiva, ja palvelujen laadun tasapuolisuuden nimissä sen käytäntöjä yritetään juurruttaa koko terveydenhoitoalueen perusterveydenhuoltoon.

Jos edellä mainitulla toimintatavalla on pyritty vähentämään muutosvastarintaa, niin tulos on ollut tasan päin vastainen. Toimivassa, laadukkaassa terveyskeskuksessa työskentelevät lääkärit eivät voi ymmärtää sitä, että jatkossa heidän tulisi suuremman organisaation osana hoitaa nykyiset potilaansa huonommin ja sen lisäksi ottaa ennalta arvaamaton määrä pitkään lääkärittä olleita potilaita hoitoonsa. Viranhoitopaikka voi myös muuttua kokonaan toiseksi tai lääkäri saattaa joutua matkaamaan kauaskin sivuvastaanotoille tai hoivaosastoille. Selviä, kirjallisia sopimuksia matka-ajan kuulumisesta työaikaan ja matkustamisen korvaamisesta ei ole, vaan usein on tyytyminen suulliseen lupaukseen. Lisäksi mielessä kummittelee päivystysvastuu suuressa ruuhkaisessa päivystysyksikössä, jossa lääkäri ei tunne sen paremmin työtovereitaan kuin potilaita.

Koska työnantajan velvollisuus on maksaa piirissä samanlaista palkkaa samanlaisesta työstä, niin piirissä syrjemmälle sijoittuneet kollegat menettänevät vähitellen palkkaetunsa ja harmonisoituvat keskusalueen palkkaustasoon. Samalla ehkä myös houkutus siirtyä kasvukeskuksiin lisääntyy.

Syntyvissä uusissa laajoissa organisaatioissa myös luottamusmiesasiat ovat helposti retuperällä, eikä työntekijälle ole selvää, kenen puoleen ongelmissaan paikallistasolla kääntyisi.

Uudistusten edetessä jotkut ovat äänestäneet jaloillaan. Rakentavampaa ehkä kuitenkin olisi tuppautuminen suunnitteluprosessiin, vaikkei sitä pyydettäisikään. Ainakin tulisi saada ajantasaista tietoa suunnitelmien sisällöstä ja tätä kautta voida vaikuttaa tulevaan. Kenenkään tarkoituksena ei liene nykytilanteen huonontaminen? Mikäli itsellä ei tunnu riittävän rahkeita, niin suunnitelmista voi informoida aluepäällikköä tai edunvalvontaosastoa ja samalla neuvotella, miten asiassa voi ja kannattaa edetä. Liiton silmät ja korvat ovat paikallistasolla olevat jäsenet, Mäkelänkadulla kyllä seurataan mediaa, mutta maassa tapahtuu paljon ilman, että siitä kummemmin uutisoitaisiin.