Lehti 22: Liitto toi­mii 22/2015 vsk 70 s. 1612 - 1613

Lääkärien päihde-ongelmiin on puututtava ajoissa

Valviralle tulee entistä enemmän ilmoituksia lääkärien potilasturvallisuutta vaarantavista päihdeongelmista. Työpaikoilla tarvitaan suunnitelmallista omavalvontaa varhaista puuttumista ja hoitoonohjausta varten.

Sari Kosonen

- Valviralle tulee lääkärien päihdeongelmiin liittyviä yhteydenottoja eniten työnantajilta. Näiden ilmoitusten määrä on kasvanut kolmen viime vuoden aikana. Myös muilta tahoilta kuten poliisilta tulevien ilmoitusten määrä on kasvanut, kertoo lääkintöneuvos Markus Henriksson Valviran terveydenhuollon valvontaosastolta. Osastolla käsitellään ja ratkaistaan mm. terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja organisaatiota koskevat kantelut ja ilmoitukset.

- Valviran näkökulmasta puhdas alkoholismi alkaa olla lääkärikunnassa harvinaista. Yleisempää on monipäihderiippuvuus. Päihderiippuvaiset lääkärit kirjoittavat itselleen epäasianmukaisesti lääkemääräyksiä: bentsodiatsepiineja, opioideja, pregabaliinia ynnä muita.

- Lääkärin päihdeongelma tulee Valviran tietoon useimmiten vasta siinä vaiheessa, kun ongelma on jatkunut jo pitkään ja ajan mittaan pahentunut. Toisaalta päihdeongelmaisten joukossa on myös nuoria lääkäreitä, joilla ongelma tulee esiin jo työuran alussa, Henriksson kertoo.

- Hoitoon hakeutuminen ja siihen sitoutuminen voi olla lääkäreille ongelmallista. Heidän voi olla vaikeaa arvioida omaa tilaansa, ja heillä on taipumus haitalliseen itsehoitoon. Tuttuun hoitoympäristöön ja omaan työterveyshuoltoon ei kehdata mennä potilaaksi - ainakaan riittävän ajoissa.

Työpaikat ja työterveyshuolto avainasemassa

- Päihderiippuvuuden, erityisesti lääkeongelmien, epäily ja havaitseminen on työpaikoille haaste. Työpaikan tiheä vaihtaminen on melko tavallista päihderiippuvaisille lääkäreille, mikä vaikeuttaa hoitoon ohjaamista, Henriksson toteaa.

Henriksson korostaa koulutuksen ja omavalvonnan merkitystä päihdeongelmien ehkäisemisessä.

- Työpaikoilla on tehtävä myös näissä asioissa yhdessä työterveyshuollon kanssa suunnitelmallista omavalvontaa, jotta potilasturvallisuuden vaarantuminen havaitaan ja ongelmiin puututaan.

Useimmissa tapauksissa - kun asiat eivät etene liian pitkälle - epäasianmukaisuudet voidaan hoitaa työnantajan toimenpitein, eikä niistä tarvitse ilmoittaa valvontaviranomaisille. Valviralle tulee tehdä ilmoitus silloin, kun on perusteltu syy epäillä ammattihenkilön vaarantavan potilasturvallisuutta tai kun henkilö ei ymmärrä omaa tilaansa, ei ole asianmukaisessa hoidossa, eivätkä työnjohdolliset tai hoitoon ohjaavat toimenpiteet ole riittäviä.

- Valvira ei ole terveydenhuollon ammattihenkilöiden päihdeongelmien ehkäisemisessä veturi, vaan ensisijainen vastuu on muilla. Tärkeintä on työpaikoilla tehtävä työ. Lääkäreillä ovat apuna myös luottamuslääkärit, mikä on erinomainen asia. Samankaltainen verkosto olisi hyvä olla muillakin terveydenhuollon ammattilaisilla, Henriksson sanoo.

Onko sinulla päihdeongelma? Täältä saat apua!

LUOTTAMUSLÄÄKÄRIT

Lääkäriliiton luottamuslääkärit ovat kokeneita kollegoita, joiden puoleen voit kääntyä ehdottoman luottamuksellisesti silloin, kun apua on vaikea hakea muualta. Luottamuslääkärien yhteystiedot löydät liiton verkkosivuilta osoitteesta www.laakariliitto.fi/yhteystiedot/luottamuslaakarit (kirjaudu sisään omilla Fimnet-tunnuksillasi).

KESKUSTELURYHMÄ

Lue myös

Omasta alkoholiongelmastaan kärsiville tai sitä epäileville lääkäreille järjestetään keskustelutilaisuuksia joka kuukauden ensimmäisenä arkilauantaina klo 13 Lääkäritalossa Helsingissä (Mäkelänkatu 2 A, 6. kerros). Keskustelua alustaa omasta alkoholiongelmastaan toipunut lääkäri. Keskusteluryhmä on suljettu ja ehdottoman luottamuksellinen. Osanottajien nimettömyyttä suojellaan. Tilaisuuksiin ovat tervetulleita myös hammaslääkärit ja eläinlääkärit.

LÄÄKÄRIEN ITSEAPURYHMÄ

AA:n periaatteita noudattava Lääkärien itseapuryhmä kokoontuu joka lauantai klo 16 Lääkäritalossa (Mäkelänkatu 2 C, 5. kerros). Ryhmän toiminta perustuu nimettömyyteen, luottamuksellisuuteen ja kollegiaalisuuteen AA-filosofian mukaisesti. Myös hammaslääkärit ja eläinlääkärit ovat tervetulleita ryhmään.

Apua alkoholiongelmaisen läheiselle

KÄRSITKÖ LÄHEISESI ALKOHOLIONGELMASTA?

Lääkäriperheiden itseapuryhmässä saat tukea ja voit jakaa kokemuksiasi. Alkoholiongelmaisen lääkäriperheen (myös hammaslääkäri- tai eläinlääkäriperheen) jäsen tai läheinen, tule mukaan Al-Anonin periaatteita noudattavaan ryhmään Lääkäritaloon (Mäkelänkatu 2 A, 6. kerros). Kokoukset joka kuukauden ensimmäisenä arkilauantaina klo 13.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030