Liitto toi­mii

Lääkäriliitolle tunnustusta ydinaseita vastustavasta työstä

Kampanjan tavoitteena on, että Suomen uusi hallitus allerkirjoittaisi ydinasekieltosopimuksen.

Tiiamari Pennanen
Kuvituskuva 1

Lääkäriliitto tukee Ydinaseiden vastaisen verkoston ICAN:n (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons) kampanjaa ydinaseriisunnan ja ydinasekiellon puolesta. Osana tätä kampanjaa ICAN-verkoston koordinaattori, neurologian dosentti Kati Juva vieraili Lääkäriliitossa tuoden Nobelin rauhanpalkinnon aidon kopion mukanaan. Hän kuvasi Lääkäriliiton toiminnanjohtajan Kati Myllymäen palkinnon kanssa.

Juva kiertää eduskuntavaalien alla palkinto mukanaan eri tahojen ja poliitikkojen luona, jotka tukevat ICAN:n työtä. Kampanjan tavoitteena on saada näkyvyyttä ydinaseiden vastaiselle työlle, erityisesti YK:n ydinasekieltosopimukselle, jotta Suomen tuleva hallitus allekirjoittaisi sen.

– Ydinaseet ovat ennen kaikkea terveyskysymys, sanoo Juva.

ICAN-verkosto sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2017 työstään ydinasekieltosopimuksen puolesta ja ydinaseiden humanitääristen vaikutusten esiintuomisesta. Vaikka YK on hyväksynyt vuonna 2017 laaditun kiellon, sen ratifiointi jäsenmaiden keskuudessa on vielä kesken. Esimerkiksi Suomi ei ole allekirjoittanut sopimusta.

Lääkäriliitto on mukana ICAN:n toiminnassa välillisesti Maailman Lääkäriliiton kautta.

Lue myös

Maailman Lääkäriliitto julkaisi lokakuussa kannanoton ydinaseita vastaan. Liitto perustelee kannanottoa ammattikunnan velvollisuudella varjella terveyttä ja palvella ihmiskuntaa. Maailman lääkäriliitto ja kansainvälinen Punainen risti vetoavat kaikkiin maihin, että ne allekirjoittaisivat YK:n ydinaseiden kieltosopimuksen.

ICAN-verkosto on lähtöisin ydinsotaa vastustavan lääkärien järjestön IPPNW:n aloitteesta. Tämä järjestö sai Nobelin rauhanpalkinnon jo vuonna 1985.

Lue lisää: Ydinaseiden vastustus nousi Punaisen Ristin ja Maailman Lääkäriliiton asialistalle

Kuva: Kati Juva

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030