Valtionhallinnossa on vastikään pohdittu erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutusta ja näiden kehittämistarpeita. Selvitystyössä on otettu kantaa muun muassa erikoislääkärikoulutuksen mitoitukseen ja rahoitukseen. Selvityksessä pohditaan myös koulutusta erikoisalakohtaisesti. Yksi mielenkiintoinen kannanotto selvityksessä koskee yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta, ja tätä kautta selvitys ottaa kantaa ylipäätään lääkärikoulutuksen asemaan Suomessa.

Selvityksessä esitetään, että yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinto olisi edellytys toimimiseksi vakinaisessa perusterveydenhuollon virassa. Tämähän tarkoittaisi sitä, että lääketieteen lisensiaatti ei julkisella sektorilla voisi saada vakituista työtä.

Yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinto on erikoislääkäritutkintojemme joukossa nuorimmasta päästä. Yliopistolliseksi koulutus muuttui vasta vuonna 1988. Nykyisellään yleislääketieteen erikoislääkärikoulutus on muodoltaan ja sisällöltään täysin verrattavissa jatkokoulutukseen muilla erikoisaloilla. Yleislääketieteen erikoislääkärillä on monipuolinen lääketieteellinen osaaminen ja hyvä käsitys perusterveydenhuollosta ja ylipäätään yleislääkärin työstä avosektorilla.

Yleislääketiede muihin aloihin verrattavana erikoisalana ei ole kansainvälisesti katsoen tavallinen malli. Pääosassa Eurooppaa erikoislääkärikoulutukseksi rinnastettavaa koulutusta on lähinnä kolmivuotinen perusterveydenhuollon lisäkoulutus. Suomalainen yleislääketieteen erikoislääkärikoulutus onkin nähtävä sisältönsä ja merkityksensä puolesta selkeästi lisensiaattikoulutuksen jatkoksi kuuluvaksi erikoislääkärin pätevyyden antavaksi kokonaisuudeksi, joka antaa lääkärille edellytykset toimia vaativammissa (perus)terveydenhuollon tehtävissä.

Kuusivuotinen lisensiaattikoulutuksemme on monipuolinen yliopistollinen "lääkäriammattikoulu"-tutkinto. Se antaa valmiudet toimia yleislääkärin työssä missä tahansa terveydenhuollon kentällä. Suomessa jo vasta valmistunut lääkäri on yleensä paitsi opiskelujensa yhteydessä, myös niiden ohessa ehtinyt kerätä kokemusta lääkärintyöstä. Kokenut yleislääkäri on painonsa arvoinen kultaa (perus)terveydenhuollossa.

Yleislääketieteen erikoislääkärin pätevyys edellytyksenä perusterveydenhuollon virkoihin mitätöisi lääketieteellisen perustutkinnon täysin. Kuinka moni muu lisensiaattitutkinto ei riittäisi pätevyydeksi mihinkään julkisen sektorin virkaan? Tulisiko tämänkaltainen uudistus vähitellen aiheuttamaan sen, että myös yksityissektorilla lääkärintoimiin edellytettäisiin erikoislääkärin pätevyyttä?

Perusterveydenhuollossa pitäisi virkajärjestelmää kehittää siten, että luotaisiin erikoislääkärin virkoja vaativampiin tehtäviin (hallintotehtävien lisäksi) samalla tapaa kuin sairaalaerikoisaloillakin. Tällä tavalla yleislääkäreitä kannustettaisiin jatkokoulutukseen. Perusterveydenhuollon houkuttelevuus ei näinä päivinä ole erityisen korkealla kollegakunnassa. Porkkana on varmasti keppiä viisaampi vaihtoehto.