Lääkäripaneeli: Jäsenet tyytyväisiä Lääkäriliiton toimintaan
Lääkäripaneelin ensimmäinen kierros paljasti, että valtaosa jäsenistä
on tyytyväisiä liiton toimintaan. Myös kehityskohteita paikannettiin.
Lääkäripaneeli on liiton uusi tapa kuunnella jäseniään ja kerätä tietoa jäsenten odotuksista ja toiveista liiton toiminnan kehittämisen tueksi. Lääkäripaneelin avulla liito pystyy aiempaa nopeammin ja tehokkaammin suuntamaan toimintaa jäsenkunnan tarpeita vastaavaksi. Ensimmäinen kierros toteutettiin syys–lokakuussa, jolloin sähköinen kysely lähetettiin noin 2 700 jäsenelle. Yli 600 jäsentä vastasi kyselyyn. Seuraava kierros toteutetaan ensi keväänä.
Yli 70 % jäsenkunnasta kertoi olevansa kokonaisuudessaan erittäin tai melko tyytyväinen liiton toimintaan. Tyytyväisimpiä ovat ne, jotka tuntevat liiton toimintaa parhaiten. Alle 40 % jäsenistä kertoi tuntevansa liiton toimintaa hyvin, ja heikoiten toimintaa tunsivat uran alkuvaiheessa olevat lääkärit.
Eri tehtäväalueista oltiin tyytyväisimpiä jäsentiedottamiseen, eettisten kysymysten hoitamiseen ja kollegiaalisen hengen ylläpitämiseen (kuvio 1).
Eniten tyytymättömyyttä arvioiduista tehtäväalueista kohdistui liiton paikallisosasto- ja alaosastotoimintaan. Lähes puolet jäsenistä ei tuntenut näiden toimintaa lainkaan. Viidennes jäsenistä oli tyytymätön liiton toimintaan lääkärien jaksamisen ja työolojen hoidossa.
Tyytyväisyys jäsenille tiedottamiseen on ainakin osittain yhteydessä siihen, että Lääkärilehti koetaan erittäin tärkeäksi jäseneduksi, ja se tavoittaa hyvin eri jäsenryhmät. Liitossa on myös kehitetty jäsentiedotusta ottamalla Lääkärilehden uutiskirjeen rinnalle käyttöön kuukausittain jäsenille lähetettävä sähköinen uutiskirje. Kolme neljästä jäsenestä totesi uutiskirjeen tavoittavan heidät melko tai erittäin hyvin. Sen sijaan liiton sosiaalisen median kanavat (Facebook, Twitter, blogi) tavoittavat jäsenet heikosti.
Juridinen neuvonta ja potilasvakuutus olivat Lääkärilehden lisäksi jäsenten tärkeimpinä pitämiä jäsenpalveluita. Fimnet-sähköpostin osalta vastaukset jakaantuivat: puolet jäsenistä piti sähköpostia melko tai erittäin tärkeänä, toinen puoli ei kovin tai lainkaan tärkeänä.
Lääkäripaneelissa jäsenet arvioivat liiton toimintaa myös erilaisten väittämien avulla. Kolme neljästä jäsenestä koki liiton tuottavan luotettavaa tutkimustietoa tai tarjoavan hyödyllisiä palveluita jäsenilleen. Sen sijaan vain noin 40 % jäsenistä piti liiton alueellista toimintaa aktiivisena. Tältä osin ongelmana oli se, että iso osa jäsenistä ei tunne liiton alueellisia aktiviteetteja (kuvio 2).
Mitä tuloksilla tehdään?
Lääkäripaneelin tulosten avulla liito kehittää toimintaansa ja seuraa kehitystoimenpiteiden vaikuttavuutta. Ensimmäisen kierroksen tulosten perusteella keskeistä on parantaa liiton toiminnan tunnettuutta jäsenten keskuudessa. Erityisesti alueellisesta toiminnasta on jatkossa viestittävä tehokkaammin. Liiton toiminnassa on vahva ja aktiivinen alueellinen ulottuvuus, joka ei vielä tällä hetkellä tavoita jäsenkuntaa. Perinteisten viestintäkanavien rinnalla liitto kehittää myös sähköisten kanavien viestintää. Näin liiton toiminnasta viestiminen tavoittaa paremmin myös nuoret lääkärit.
Jäsenet odottavat liitolta aktiivisempaa otetta lääkärien työolojen kehittämisessä ja työssä jaksamisen tukemisessa. Tällä tehtäväalueella Lääkäriliitto tulee olemaan lähiaikoina erityisen aktiivinen. Vuonna 2016 vietetään Lääkäriliitossa hyvinvoinnin teemavuotta, joka tulee näkymään erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa tammikuun Lääkäripäiviltä lähtien.
› Lue aiheesta myös pääkirjoitus, s. 3163.
Lisää Lääkäripaneelin tuloksia
liiton verkkosivuilla:
http://www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakaripaneeli/