Lakimies katsoo sopimuksia uudesta näkökulmasta
Liitto sai Laura Lindholmista lakimiehen, joka tuntee lääkärien sopimukset kuin omat taskunsa. Ammattiryhmän erityispiirteet opettavat silti päivittäin uutta.
Puolisen vuotta sitten Lääkäriliittoon tullessaan lakimies Laura Lindholm ei hypännyt täysin tuntemattomaan. Lääkärien sopimusasiat olivat entiselle KT Kuntatyönantajien johtavalle työmarkkinalakimiehelle varsin tuttuja.
- Kymmenisen vuotta Kuntatyönantajan sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelussuhdeosastolla työskenneltyäni tiesin jo osittain, minkälaisia asioita täällä käsitellään. Lääkärien virkaehtosopimusasiat ja työ- ja virkasuhdelainsäädäntö olivat jo tuttuja, samoin jotkut liiton ihmiset. KT:ssä katsoin kaikkien sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvien alojen sopimusratkaisuja keskusjärjestötasolla. Siksi syventyminen yhden ammattikunnan asioihin alkoi jossain vaiheessa houkuttaa.
Työhön perehtyminen on mennyt aiemmin eri työryhmissä KVTES:in parissa työskennelleeltä Lindholmilta sujuvasti. Uutta opittavaa on silti riittänyt. Lääkärin työhön liittyy sopimusten ja lainsäädännön lisäksi muitakin reunaehtoja.
- Lääkärit ovat tekemisissä monenlaisten prosessien kanssa. On valvontaviranomaisia ja potilasasiakirjoihin liittyviä tietojen luovutuksia. Myös verotuksesta kysytään paljon, vaikka emme annakaan varsinaista veroneuvontaa. Siinä ohjaamme jäsenet verottajan tai Veronmaksajain Keskusliiton puoleen. On mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea ammattikunnan alaan liittyy.
Jalkautuminen on tärkeää
Lindholmin työnkuvaan kuuluu jäsenten lääkärintyöhön liittyvä juridinen neuvonta sekä luottamusmiesten kouluttaminen. Hän on mukana myös liiton sähköisten oikeusneuvontapalvelujen kehittämisessä.
Hän on kiertänyt ympäri Suomea kouluttamassa luottamusmiehiä. Koulutuksissa käsitellään sekä sopimuksia että lainsäädäntöasioita.
- Keskusteleminen luottamusmiesten kanssa paikallisista ongelmista ja sopimusten soveltamisesta on tärkeää, jotta tuntuma kentälle säilyy. Samalla se on työssä positiivinen piristysruiske.
Lisäksi hän toimii yliopiston- ja valtionsektorin palvelussuhdeasioiden yhteys- ja vastuuhenkilönä.
- Se on osittain varsin uudenlainen maailma, joka on vaatinut perehtymistä. Yliopistot olivat ennen valtion sopimuksessa ja nyt, kun ne ovat EK:n alla, työehtosopimukset näyttävät vähän erilaiselta. Ne ovat aika paljon ohuempia kuin kunnan ja valtion sektorilla. Kuntataustani on niin vahva, että joskus olen esittänyt ikäviä kysymyksiä, miksi tällä puolella asiat menevät näin.
Henkilökohtaista neuvontaa
Jäsenet ottavat liiton lakimiehiin yhteyttä kirjavissa asioissa.
- Minulle kerrottiin etukäteen, että kysymysten kenttä on laaja. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon uutta olen joutunut opiskelemaan, jotta voin antaa vastauksia.
- Päivien sisältöä ei tiedä etukäteen. Neuvon jäseniä puhelimitse ja sähköpostitse. Harvasta puhelusta selvitään viidessä minuutissa. Kysymysten taustoittaminen vie yleensä paljon aikaa. Joskus koko päivä voi yllättäen mennä jonkin soittajan asian selvittämiseen.
Tällä hetkellä esimerkiksi maaliskuun alussa voimaan tullut vuokralääkäreitä koskeva työlainsäädännön muutos poikii paljon kysymyksiä.
Jäsenten ongelmien ratkominen tuntuu työnantajapuolelta tulleesta lakimiehestä henkilökohtaiselta.
- Työnantajan ongelmat ovat yleistason ongelmia, ja neuvonnassa korostuu oikeista menettelytavoista muistuttaminen. Nyt pureudun yksittäisen työntekijän ongelmaan ja auttaminen on henkilökohtaisempaa. Menen helposti soittajan rooliin ja mietin, miten parhaiten voisin auttaa tilanteessa eteenpäin.
Lindholm toivoo, että ongelmien ilmetessä liittoon oltaisiin yhteydessä mahdollisimman varhain.
- Siten varmistamme, että ehdimme auttaa ajoissa.
Iltaisin lakiasiat jäävät työpaikalle, kun kolmen pienen lapsen äiti viettää aikaa perheensä kanssa. Lasten kanssa uidaan, luistellaan ja hiihdetään ja lasketellaan - ja kuljetetaan lapsia harrastamaan.
- Lukeminen on kivaa, kun on aikaa.
Lääkäriliiton lakimiespalvelut
Lääkäriliiton lakimiehet auttavat lääkärin työhön liittyvissä ongelmatilanteissa. Yhteyttä voi ottaa eläkkeisiin ja sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa. Neuvoja saa myös juridisesti hankalien potilasasioiden käsittelyyn ja selvitysten laadintaan esimerkiksi potilasvahinkotapauksissa.
Lakimiehiin voi ottaa yhteyttä puhelimitse päivystysaikoina tai sähköpostitse. Sähköposteihin vastataan saapumisjärjestyksessä, mutta myös asian kiireellisyys otetaan huomioon. Yhteyttä kannattaa ottaa mahdollisimman hyvissä ajoin. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.laakariliitto.fi/liitto/toimisto.html
Lakimiesten puhelinneuvonta-ajat:
maanantai 10-15, keskiviikko 10-15, perjantai 10-15