Lehti 10: Liitto toi­mii 10/2009 vsk 64 s. 944 - 945

Lääkäriliiton viestintä onnistunutta

Lääkäriliiton tunnettuus on syksyllä 2008 toteutetun Lääke- ja terveysalan mediabarometrin tulosten mukaan erinomainen. Parannettavaa toimittajat näkevät yhteiskuntavastuussa.

Heidi Mäenpää

Lääkäriliiton viestintä toimii vastaajien mielestä erinomaisesti. Parhaimmat arviot liitto saa viestinnän ajankohtaisuudesta ja ammattimaisuudesta. Viestintä on myös proaktiivista.

- Olin todella tyytyväinen, että viestintämme arvioitiin proaktiiviseksi. Olemme panostaneet siihen, että olemme itse entistä aktiivisempia viestijöitä ja asia kirjattiin myös viestintästrategiaan vuonna 2004 toiminnanjohtaja

Heikki Pälveen

aloitteesta. On tärkeää, että liitto nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun myös ns. vaikeita asioita, Lääkäriliiton viestintäpäällikkö

Anne-Maj Aunula

sanoo.

Myös liiton julkisuusstrategiaa pidetään hyvänä. Barometrin mukaan liiton johto ja henkilöstö saavat erinomaisen kokonaisarvion: vastaajat pitävät henkilöstöä palvelualttiina, johtoa erittäin ammattitaitoisena ja asiantuntijoita kiinnostavina haastateltavina. Myös viestintähenkilöstön toimittajasuhteet, viestinnän aktiivisuus ja tiedon luotettavuus arvioidaan erinomaisiksi.

- Imagon rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, jossa luottamukselliset suhteet toimittajiin ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Barometrin kokonaisvertailussa liiton yhteisökuva, kuten vakavaraisuus, tulevaisuudennäkymät ja julkisuuskuva, on tutkimuksen parhaimpia. Sen sijaan edelläkävijänä liitto nähdään harvemmin kuin useimmat muut tutkitut organisaatiot.

Yhteiskuntavastuu näkyy liian vähän

Liiton yhteiskuntavastuu arvioidaan kohtalaiseksi. Yhteiskuntavastuu näkyy vastaajien mielestä jokapäiväisessä toiminnassa liian vähän. Parhaiten se onnistuu sidosryhmien kanssa ja eettisessä toiminnassa.

Aunulan mukaan Lääkäriliitossa tehdään paljon yhteiskuntavastuullista toimintaa. Liitossa mietitään muun muassa, miten pelastetaan perusterveydenhuolto ja miten lääkärien työhyvinvointia voitaisiin parantaa, jotta he viihtyisivät tehtävissään. Vain näinhän potilaat saavat tarvitsemaansa hoitoa.

Liitossa on myös laadittu ohjeita muun muassa syntymättömän oikeuksista ja otettu kantaa ympärileikkauksiin. Pelkästään lausuntoja eri viranomaistahoille talossa tehdään lähinnä varatoiminnanjohtaja Risto Ihalaisen voimin yli 300 vuodessa.

Aunula uskoo, että vuoden 2001 lakko on kuitenkin edelleen toimittajien mielissä heikentämässä liiton yhteiskuntavastuullista vaikutelmaa.

- Moni ajattelee, että lakko on yhteiskuntavastainen teko. Ylipäätään ammattiliiton rooli nähdään vain oman ammattikunnan etujen ajajana, minkä toiset näkevät jopa häiritsevän yhteiskuntajärjestystä.

Yhteiskuntavastuusta puhutaan vuosittain myös liiton seminaareissa, kuten toimittajille suunnatuilla etiikka-päivillä. Seminaareissa aiheita käsitellään monesta näkökulmasta, joista toimittaja voi muodostaa itse kokonaiskuvan.

- Eettiset kysymykset eivät ole mustavalkoisia, kun ei ole selvää oikeaa ja väärää. Vaikka toimittajat pitäisivät aiheita mielenkiintoisina, ne eivät kompleksisina välttämättä johda juttuun.

Lue myös

Etiikka ja moraali kiinnostavat

Lääkäriliiton viestinnän sisällöistä terveyden ylläpito sekä etiikkaa ja moraalia koskevat asiat kiinnostavat toimittajia erittäin paljon. Myös Lääkäriliiton yhteiskuntavastuusta halutaan runsaasti tietoa. Vähiten vastaajia kiinnostavat liiton talous, omistussuhteet ja rahoitus.

Yleisesti lääke- ja terveysalan organisaatioilta vastaajat haluavat tietoa tutkimus- ja kehitystoiminnasta, lääketurvallisuudesta ja terveyden ylläpidosta.

Lääkäriliiton viestinnän kehitysehdotuksissa esille nousevat viestinnän kehittäminen entistä avoimemmaksi ja kansantajuisemmaksi sekä taustoittavan materiaalin lisääminen.

Lääkäriliiton tulokset ovat samalla tasolla kuin vuonna 2003, kun liitto oli edellisen kerran mukana tutkimuksessa.

Lääke- ja terveysalan mediabarometri 2008

Lääke- ja terveysalan mediabarometri toteutetaan joka toinen vuosi. Siinä selvitetään erityisesti lääketeollisuutta ja terveysalaa seuraavien toimittajien kokemuksia ja näkemyksiä suomalaisista lääke- ja terveysalan yrityksistä ja yhteisöistä sekä niiden mediaviestinnästä. Infor Consulting Oy:n tekemässä barometrissä puhelinhaastatteluun osallistui 148 toimittajaa. Tutkimuksessa oli arvioitavina 13 yritystä sekä yhteisöä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030