Edunvalvonta rahakysymyksenä polttaa monia, varsinkin uransa alussa pinnisteleviä nuoria. Julkisen työnantajan tehtävässä aloittelijan tilinauhassa viivan alle jäävä lukema hymyilyttää varsin vähän; sillä ei tuuletella pitkin toreja ja turuja, tai ostella Lamborghineja ja maailmanympärysmatkoja.

Mikä siis neuvoksi, kun ikätoverit urheilusivuilla ja rokkipalstoilla kuittaavat huomattavia summia erityisosaamisellaan. Joutuuhan lääkärin ammatissakin esiintymään vaativilla estradeilla, venymään uskomattomiin asentoihin ja sukaisemaan vasurilla aitoja silmänkääntötemppuja. Onko Lääkäriliiton edunvalvonta pölyisellä pappamentaliteetillaan jo iän kaiken jäljessä nykyajasta? Tulisiko lääkärin hankkia manageri palkkaneuvottelujaan varten?

Manageri hoitaa edunvalvonnan viileästi ja professionaalisesti. Hän ilmoittaa vaaditun summan, minkä jälkeen työnantaja joko ottaa tai jättää. Enää ei lääkäriä rasiteta vetoomuksilla lääkärinetiikoihin tai itkuilla reikäisestä päivystyslistasta. Manageri istuu kasvokkain työnantajan kanssa ja iskee faktat pöytään. Sen ajan lääkäri viettää kuunnellen potilaitaan kierrolla tai hyörien kaikuvissa työsaleissa eli keskittyen siihen, mitä parhaiten osaa. Kun päivä on päättynyt, voi sähköpostista löytyä managerin viesti uudesta, tuottoisammasta paikasta. Jos homma ei miellytä, voi mailata takasin lyhyen viestin: no way. Jos homma bilettää - se on hyvästit entiselle.

Lääkäriliitto ei pysty vastaamaan tähän haasteeseen. Mitä Lääkäriliitto ylipäätään tekee lääkärien palkan hyväksi? Tietysti liitto on se virallinen organisaatio, mutta tähän asti lääkärien huippupalkat ovat olleet aivan muitten tahojen kuin liiton ansiota. Lääkäriliitto neuvottelee, mutta selkeästi ei osaa asettaa sanojaan oikein, jotta työnantaja kalpenisi ja ymmärtäisi vihdoinkin maksaa hyvälle ansionsa mukaan. Ajoin liiton edunvalvonnan liepeille eksyy joku hyvä tyyppi, mutta liiton olmit saavat nekin nopeasti aivopestyä harmaiksi ja mitäänsanomattomiksi selittelijöiksi. Oikein toimittaessa kahvipöytien valopäät marssisivat liittoon esittämään loistavat ideansa, jolloin liiton asia olisi rynnistää toteuttamaan ne välittömästi. Seurauksena olisi erinomainen palkkauksen koheneminen ja liiton häpeä siitä, ettei niitä ideoita keksitty siellä ennen, kuin heille käytiin ne vääntämässä rautalangasta.

Lääkäriliiton nysväkeinot liukuvat henkilökohtaisista vihjailuista lakkoon. Tämä ei riitä, jos halutaan kunnollista palkkaa. Manageri on oikea instanssi tuomaan riittävä tuotto. Manageri myy erityiskykyjä. Niitä lääkärien kohdalla edustavat mm. virtuoosimainen suoriutuminen toimenpiteistä (valitaan toimenpideluettelosta halutut), uskomattoman nopea epikriisien sanelu, kiukkuisten omaisten lepyttäminen kädenkäänteessä ja säälimättömän määrätietoinen marisevien potilaitten parantaminen. Neuvotteluja käydään myös yli kolmen impaktin artikkelin julkaisemisesta kuukausittain, väitöskirjan tuottamisesta puolessa vuodessa sekä kuolleitten palauttamisesta henkiin.

Tällä hetkellä ongelma on vain se, että managerikin maksaa. Hyvän managerin pyyde ylittää keskivertosiivoojan liksan selkeästi. Toinen paha ongelma on se, että ne erityiskyvyt, joita managerin todella kannattaisi myydä, ovat paitsi yhteiskunnan, myös työnantajan huonosti validoimia. Kukaan ei huomaa, kun niitä käytetään.

Lääkäri toimii ihmisyyden hyväksi. Ihmisyyden korkeimpiin käsitteisiin ja raskaimman sarjan kognitiivisiin kykyihin kuuluvat myötätunto, rehellisyys, anteeksianto, kiitollisuus ja nöyryys. Paras lääkäri, josta todella kannattaisi maksaa, tuntee tämän litanian kuin uimari altaan kaakelipään iskettyään päänsä siihen aika monta kertaa. Millainen ihmemanageri möisi lääkärin näillä ominaisuuksilla varustettuna? Miten tällainen osaaminen todistettaisiin, miten se merkittäisiin toimenpidelistaan, ja hulluko sen pystyisi vielä hinnoittelemaan oikein.