Kevät ja kesä on lakkoiltu ja haettu keskitettyä sopimusta, eikä sitä syntynyt vieläkään. Poliitikot ja päättäjät ovat huolissaan neuvottelujärjestelmän murenemisesta, ei potilaitten perustuslaillisista oikeuksista ajanmukaiseen, laadukkaaseen ja oikea-aikaiseen sairaanhoitoon. Valtio ja kunnat ovat vastuussa terveydenhuollosta olemassa olevin resurssein, jotka tulee suhteuttaa kansantalouden ja julkisen talouden tilaan. Onko näin tapahtunut?

Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä, että lääkärisopimusta joudutaan odottelemaan vielä tovin, eikä tätä aikaa pidä hukata. Meillä ei näytä olevan muuta todellista mahdollisuutta asioittemme ajamiseen kuin omakohtainen aktivoituminen. Nykyinen työmarkkinapolitiikka ei mahdollista todellista asioiden edistämistä sopimuksin, vaan takertelee vaarallisesti. Terveyskeskukset ovat osin tyhjenemässä, eikä se tunnu kiinnostavan Kunnallista työmarkkinalaitosta lainkaan. Lakkoa ollaan valmiita jatkamaan. Nyt on paikallisesti otettava esiin asioita yksittäisen työnantajan kanssa, koska heillä kuitenkin on todellinen vastuu toiminnasta. Erityisesti työolosuhteisiin on puututtava.

Me itse, omasta halustamme tai työantajan vaatimuksesta, olemme ottaneet erikoissairaanhoitotasoisiakin potilaita hoidettavaksemme. Kuntien säästöt ovat ajaneet yhä useammissa paikoissa terveyskeskuksiin toimintoja, jotka kuuluisivat sairaalan erikoislääkäreille. Meille on ohjattu erikoissairaanhoidon kontrollit ja velvoitteet monissa asioissa. Yritämme parhaamme toteuttaaksemme säästöt potilasturvallisuutta vaarantamatta. Istumme kahdella pallilla unohtaen oman tehtävämme. Paras tapa säästää on turvata paikkakunnan omalääkärijärjestelmän päiväaikainen toimivuus. Säästämmekö oikeasti hoitaessamme terveyskeskuksissa potilaita, jotka kuuluisivat erikoislääkärin konsultaatioon? Saumaton konsultaatiojärjestelmä ilman odotusaikoja on potilaitten oikeutta. Pelottaako lääkärikohtainen lähetteiden seuranta? Kulutanko minä liikaa? Uskallanko lähettää potilaani konsultaatioon ilman huonoa omatuntoa liiallisesta rahan tuhlaamisesta... Muistakaamme velvollisuutemme potilasta kohtaan!

Omalääkärin työtä ei voi lisätä ilman, että todellinen missiomme alkaa kärsiä. Meitä on saatava lisää tähän työhön. Aika ei riitä enää ennaltaehkäisevään toimintaan ja sairauksien seulontaan. Potilaalla tulee olla mahdollisuus saada yhteys omalääkäriin hänen niin halutessaan. Meillä on oltava työrauha.

Omalääkäreiden on pidettävä puoliaan kunnissa. On oltava aikaa tehdä perustyötä eli oman väestönsä hoitoa. Nyt on korkea aika pitää terveyskeskuksissa olevat lääkärit työssään. Jos emme pidä tätä työvoimaa paikallaan, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Tarvitsemme omalääkäreille sananvaltaa omaan työhönsä. Syrjäseutujen terveyskeskukset eivät saa muuttua paikoiksi, joissa käydään keikkalaisena hoitamassa taloutta muutama päivä viikossa.

Taloudellista liikkumavaraa on lisättävä kuntien terveydenhuollossa. Johtajien on oltava ajan tasalla. Toimiva terveyskeskus ja järkevä hoidonporrastus ovat taloudellisuuden avaimia. Koko terveydenhuollon henkilökunta on saatava ajamaan yhteistä asiaa potilaitten puolesta. Toivottavasti tämä lääkärilakko ei ole rasvannut yhteistä köyttä liikaa niin, että kenenkään kädet eivät enää siinä pysy.

Potilaat tarvitsevat lääkäriä ja lääkärin velvollisuus on hoitaa potilaansa parhaan tietämyksensä mukaan yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Tarvitsemme siis toisiamme, mutta ovatko kaikki nykyiset rakenteet tarpeen. Lääkärit kyllä selviävät, mutta haettaessa tulevaisuutta kaaoksen kautta ei vältytä tilanteilta, joissa potilaat ovat sijaiskärsijöitä.