Ketterästi kehitetty pikku ohjelmistokappaleista koostuva integroitu tietojärjestelmäkokonaisuus on kuulemma ratkaisu sähköisten potilaskertomusohjelmistojen ongelmiin. HUS:ssa ylläpidetäänkin tällä hetkellä yli kahtasataa rajapintaa runsaan sadan eri järjestelmän välillä, mutta kollegat eivät kuulosta varsinaisen tyytyväisiltä. Tilanne on samankaltainen muuallakin, mutta ilmeisesti niin meillä kuin muissa Pohjoismaissa on onnistuttu haalimaan tietohallintoyksiköihin pelkkiä kyvyttömyyksiä?

Eri potilaskertomussovellusten välisen tiedonvaihdon rajoitteena ei ole pelkästään avointen rajapintojen puute. Moni integraatiomahdollisuuksien autuudesta vaahtoava unohtaa kertoa, että usein kansainvälisestikin integraatioksi kutsutaan jo potilaskontekstin hallintaa, eli jonkinlaisen navigaationapin kautta pääsee "ketterästi" siirtymään erillisten ohjelmien välillä. Lääkityslistoja saatetaan siirtää näppärästi pdf-dokumentteina. Yhden taudin hoitoon tai edes erikoisalan tarpeisiin spesialisoituneet ohjelmistot eivät tue potilaan hoidon kokonaisuutta. Lonkkapotilaan hoitoon räätälöitäisiin oma ohjelmansa, diabeetikolle omansa ja astmaatikolle kolmas. Astmaattisia lonkkaleikkaukseen joutuvia diabeetikkojahan ei ole olemassa.

Lääkitystiedon siirtyminen hoitopaikkojen välillä on tunnetusti yksi keskeisistä tiedonvaihdon ongelmista. Vaikeutena on usein tietorakenteiden epäyhteneväisyys. Sähköinen resepti pakotti sentään lääkeaineiden tallentamisen yhtenäistämiseen, mutta ns. erillisjärjestelmiin lääkitystiedon saa edelleen tallentaa muussakin muodossa. Lääkkeen annostelulle ei ole vielä kansallisia määrityksiä. 1 tabl. 2 kertaa vuorokaudessa -tyyppisen annostelun määrittäminen ei ole vielä kovin haasteellista, mutta miten siirretään historiatieto tarvittaessa annettujen lääkkeiden annoksista, infuusiolääkkeen annosvaihtelusta ja vaikutuksesta vaikka verenpaineeseen, verensokerimittausten ja insuliiniannosten suhteesta, varfariinin annosteluhistoriasta tai vaikka sytostaattiprotokollien suunnitelmat ja toteutukset? Kaikella tällä tiedolla on väliä potilaan siirtyessä hoitoprosessin sisällä. Olen laskenut, että helsinkiläinen vanhustenhuollon laitoksessa asuva potilas, joka joutuu terveyskeskuksen kautta Meilahden päivystykseen, sieltä vuodeosaston kautta leikkaukseen, mistä lyhyen tehohoitojakson ja vuodeosastojakson kautta terveyskeskuksen kuntoutusosastolle ja sitten takaisin asuinpaikkaansa, altistuu lääkitystietojen manuaaliselle kopioinnille ja täydellisen historiatiedon näkymättömyydelle 9 (yhdeksän) kertaa tuon hoitojakson aikana! Potilasturvallisuuden lisäksi tässä haaskaantuu aikaa. Ratkaisuksi näen yhteisen lääkelistan yhteisessä potilaskertomusjärjestelmässä.

Esimerkiksi HUS:n potilaista vain 2 % tulee HUS-piirin ulkopuolelta, joten tarve täydellisenä ylläpidettävälle lääkelistalle on käytännössä vain alueellinen. Potilaat saavat toki valita hoitopaikkansa vuodesta 2015 lähtien, mutta tämä vapauspa ei rajoitu tuossa vaiheessa pelkästään kotimaan rajojen sisäpuolelle, vaan hoitoon saa hakeutua saman tien vaikka Ruotsiin tai Saksaan. Tästä syystä sairaanhoitopiirin rajat ylittävän tiedonsiirron määritteet tulisi tehdä suoraan eurooppalaisia vastaaviksi ja myös pyrkiä tukemaan yhteisten standardien kehitystä. Alkaa olla suorastaan hiukan kyseenalaista sallia pelkästään kansallisia tarpeita varten tehtävien tietorakennemäärittelyiden tekeminen!