Sikainfluenssan yllyttyä nyt epidemiaksi perusterveydenhuollossa riittää vastaanotolle pyrkiviä. Monin paikoin tutkimuksia ja hoitoa haluavasta tehdään akuuttitapauksissakin hoidon tarpeen arvio. Harvassa paikassa potilaalla on mahdollisuus suoraan päästä lääkärin puheille. Lisäksi varsinkin virka-ajan ulkopuolella hoitoon haluavia kehotetaan kääntymään erilaisten neuvontapuhelimien puoleen. Hyvänä tarkoituksena on ehkäistä turhaa lääkärin vastaanotolla käyntiä ja siten antaa resursseja niille potilaille, jotka lääkärin apua nimenomaisesti tarvitsevat.

Neuvonnan taustatukena saattaa olla potilastietojärjestelmä, josta neuvon antaja voi tarkastella potilaan varhaisempia vaiheita. Ihmetellä täytyy sitä hoitajan tietotaidon määrää, jolla pelkän puhelinkeskustelun perusteella pystytään potilaalle antamaan paikkansapitävä hoito-ohje turvallisin mielin. Varsinkin vielä, kun asia perustuu potilaan kykyyn kuvailla vaivojaan ja arvioijan tarkentaviin lisäkysymyksiin. Oikeastaan hoidon tarpeen arvioija tarvitsisi käyttöönsä oireisiin perustuvan kysymyspuun, jonka avulla päätös hoidon tarpeesta tai tarpeettomuudesta voitaisiin tehdä.

Useimmiten puhelinkeskustelussa taidetaan kuitenkin tehdä taudinmääritystä taitavasti tai taiten - mutta laittomasti! Puhelimessa tehdyt diagnoosit, oikeat tai väärät tai niitten tekemättä jättäminen, ovat kuitenkin (jonkun toiminnasta vastaavan) lääkärin vastuulla. Ne tulevat ilmi ennemmin tai myöhemmin onnellisin tai onnettomin seurauksin, jos potilas kuitenkin hakeutuu (jonkun) lääkärin vastaanotolle. Myös lääkäri-hoitajatyöpari joutuu nykyisenä epidemia-aikana tekemään hoidon tarpeen arviota monesta nuoresta ja työikäisestä potilaasta, josta ei ole käytettävissä mitään taustatietoa. Hoitajan näppeihin päätynyt punoittava silmä ei välttämättä ole konjunktiviitti.

Suurta tarkkuutta vaaditaan ns. konsultaatioreseptien kirjoittamisessa, kun hoitajan kertomuksen perusteella lääkäri päättää kirjoittaa reseptin potilasta näkemättä. Vähintään anamneesi ja status tulee olla kirjattuna, ja lääkärin tulee tehdä ja kirjata diagnoosi. Mikäli potilaan sairaus ei odotetulla tavalla parane, tulee tämän päästä seuraavalla kerralla lääkärin vastaanotolle ilman turhaa viivytystä eli hoidon tarpeen arviota; muutoin sama konsultaatiomenettely saattaa toistua esim. kiireisessä päivystyksessä ja potilas jäädä vaille oikeaa diagnoosia ja tarvitsemaansa hoitoa.

Muutamat yleislääkärikollegat ovat menestyksekkäästi hoitaneet potilaittensa hoidontarpeen arvioinnin soittamalla itse akuuttia vastaanottoaikaa haluaville potilailleen. Näin vältytään turhilta käynneiltä, mikäli diagnoosi voidaan perustaa haastatteluun ja mahdollisiin laboratoriokokeisiin. Mikäli käynti tarvitaan, se sujuu nopeammin, kun lääkärillä on itse tehty anamneesi tukenaan. Lisäksi lääkäri itse diagnoosin tehdessään toimii lain mukaisesti eikä kumileimasimenomaisesti - ottaen kuitenkin de facto samalla hoitovastuun toisen henkilön tekemästä taudinmäärityksestä.

Epidemia-ajat ovat työllistäviä ja haasteellisia, mutta niihin liittyy myös mahdollisuus muuttaa toimintatapoja järkeviksi vastuu- ja laillisuuskysymykset huomioiden.