Pitäisikö lääkärin kirjoittaa sitä toivovalle terminaalipotilaalle "kuolemanpilleri", jos sellainen olisi Suomessa myytävänä? Yliannos kipulääkettä potilaan sitä vaatiessa? Osallistua abortin tekoon? Poikien ympärileikkaukseen? Samaa sukupuolta olevien hedelmöityshoitoihin? Voiko kieltäytyä operoimasta Jehovan todistajaa joka kieltäytyy tarpeellisesta verensiirrosta?

Omatunnosta ja omatunnonvapaudesta on puhuttu viime aikoina kielteisessä sävyssä. Syynä on USA:ssa Bushin lainsäädännöstä seuraava uhka omantunnonvapauden väärinkäytöksestä. Käytännössä tämä tarkoittaisi mahdollisuutta kieltäytyä antamasta, tai edes mainitsemasta, lähes mitä tahansa hoitoja omaantuntoon vetoamalla. Ratkaisuksi on esitetty omantunnon poistamista terveydenhuollosta. Ajatuksena on Bushin vastustamisen lisäksi, että omatunto on lääkärin arvoja pakkosyöttävää paternalismia, jäänne ajalta ennen monikulttuurista maailmaa ja potilaan oikeuksia. Anglosaksinen oikeusajattelu törmää mannereurooppalaiseen hyve-etiikkaan.

Omatunto on kuitenkin yhä moraalisen käytöksen perusta. Omatunnon kautta syntyy sosiaalinen yhteys, välittäminen ja yhteisvastuu. Yhteiskunta ei pysy pystyssä vain toivomalla, että sen jäsenet noudattavat lakeja valvonnan ja rangaistusten pelosta. Tiukkojen sääntöjen ulkokultainen noudattaminen ei tuota hyvinvoivaa yhteisöä. Omatunnosta vapaita kutsutaan psykopaateiksi, emmekä halua heitä lääkäreiksi.

Jottei lapsi menisi pesuveden mukana, lääkärin oikeudelle kieltäytyä omatunnonsyistä on löydettävä rajat. Todellisten omatunnonkysymysten määrittely ulkoapäin on vaikeaa. Kieltäytyminen ei voi perustua mielivaltaan, sattumaan tai mukavuudenhaluun. Kieltäytyminen ei voi perustua yksittäisen potilaan ominaisuuksiin, kuten uskontoon tai elintapoihin, vaan tiettyyn toimenpiteeseen. Omatunnonvapaus ei voi koskea mitä tahansa mielipiteitä, vaan tärkeimpiä, minäkuvallemme keskeisiä arvoja. Abortin tai poikien ympärileikkauksien teko voi olla jyrkässä ristiriidassa lääkärin perusarvojen ja ammatillisen minäkuvan kanssa. Tunnustettujen lääkärin etiikan periaatteiden ristiriitoihin liittyvä ongelma - em. tapauksissa elämän kunnioittaminen ja sairaiden hoitaminen - voi olla hyväksyttävämpi, kuin lääkärin subjektiivisiin tuntemuksiin perustuva.

Lääkärilläkin on oikeus moraaliseen eheyteen, integriteettiin. Tämä on monella tapaa arvokasta, ja pakottaminen toimimaan omien moraalisten perusarvojen vastaisesti haitallista. Omatunnonvapaus on lääkärin työssä tärkeämpää kuin useilla muilla aloilla, koska terveydenhuolto on arvoladattua toimintaa käsitellessään elämän, ihmisyyden ja kuoleman ydinkysymyksiä. Juuri tästä syystä lääkäriys voi olla kutsumusammatti ja merkityksellinen tapa elää. Omatunnonvapaus tunnustaa terveydenhuollon perusarvojen tulkintojen mahdollisuudet ja pitää siksi tärkeää arvokeskustelua hengissä. Arvokysymyksiä ei pidä väkisin mustavalkoistaa.

Omatunnonvapaus on sovitettava yhteen potilaan oikeuksien kanssa. Käytännössä tämä edellyttää, että lääkäri kertoo vakaumuksensa avoimesti potilaalle ja kollegoille hyvissä ajoin, ja ohjaa potilaat toiselle lääkärille. Potilaan pääsy hoitoon ei saa viivästyä. Työjärjestelyillä voidaan ideaalitapauksessa välttää konfliktit, vaikka kieltäytyminen siirtääkin työt muille. Lääkärin on mietittävä onko järkeä hakeutua alalle, jossa kohtaa paljon omatunnon vastaisia tilanteita.

Omatunnonvapaudella on siis rajat. Lääkäreiden pelkistäminen omatunnottomiksi virkamiehiksi tai terveysinsinööreiksi olisi kuitenkin tuhoisaa terveydenhuollolle. Omatunnon vapauden kunnioitus, rajoituksin, lainsäädännössä ja käytännössä työpaikoilla, on viesti siitä että haluamme terveydenhuoltoon jatkossakin potilaiden parhaaseen sitoutuneita ihmisiä.