Opetustilanne on edelleenkin liian usein vain opettajan vastuulla. Uusien oppimis-käsitysten siirtyminen opetukseen ei tapahdu itsestään, vaan ne on vietävä tietoisesti opetuksen suunnitteluun ja arviointiin. Muutos ei aina ole helppo, mutta parhaimmillaan palkintona on antoisa oppimistilanne.

Opetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia ohjaa opettajan käsitys oppimisesta ja opettamisesta, opettajan roolista, opiskelijoiden roolista, tieteestä ja tiedon luonteesta. Jokaisella opettajalla on oma näkemys - opetusfilosofia - jota hän toteuttaa joko tietoisesti tai tiedostamattaan (1).

Tyypillistä suomalaisessa opetuskulttuurissa on, että opettaja puhuu ja opiskelijat kuuntelevat. Arviointi tapahtuu tenttisuorituksen avulla. Yleisesti puhutaan uusista oppimis- ja tiedonkäsityksistä, mutta tunnetaanko niitä ja näkyvätkö ne käytännön toiminnassa?

TAVOITTEENA YHTEISET PELISÄÄNNÖT

Yksi keskeisesti opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen vaikuttava seikka on opiskelijoiden alkutietämyksen kartoittaminen. Opiskelijoiden aiempi tietämys opetuksen aiheesta on oikeastaan välttämätöntä selvittää ja aktivoida, koska uuden oppiminen rakentuu aiemmin opitulle. Jos opetus lähtee esimerkiksi olettamuksesta, että opiskelijoilla on jo vankka perustietämys aiheesta ja näin ei kuitenkaan ole, opetus ajautuu harhateille (2).

Opetuksen suunnittelussa on toimittava aina oppimisen ehdoilla, oppiaine, kurssi ja oppijat huomioiden. Haastavinta suunnittelussa on, ettei opetusta koskaan voi suunnitella valmiiksi, koska hyvä opetustilanne jättää tilaa itse tilanteessa syntyville oivalluksille. Opettaja ei voi tehdä oppimistekoja opiskelijan puolesta. Tiedon yksisuuntaisen jakamisen sijasta opettajan tuleekin kannustaa opiskelijoita hankkimaan itse uutta tietoa ja kehittämään omaa näkemystään asiasta, ottamaan itse vastuu omasta oppimisesta. Erilaiset opiskelijoita aktivoivat työtavat auttavat tässä (3). Perusteluksi aktivoivien työtapojen käyttämiselle ei kuitenkaan riitä vaihtelun aikaansaaminen tai opiskelijoiden toimeliaisuuden varmistaminen, vielä vähemmän viihdyttäminen. Tärkeämpää on, millaista työskentelyä opiskelijoilta vaaditaan.

Yleinen ongelma opetusta suunnitellessa lienee se, että opetustilanteeseen yritetään mahduttaa liian paljon asiaa. Varsinkin uuden opiskelijan on vaikea erottaa olennainen tietotulvasta. Kaikkea opetusohjelmaan sisällytettyä ei ole mielekästä opettaa, koska opiskelija ei suoraviivaisesti opi kaikkea, mitä opetuksessa käydään läpi. Informaation vastaanottokyky on rajallinen (2). Usein unohtuu myös, että opiskelija tarvitsee riittävästi aikaa oppimiseen ja kokonaisuuksien hahmottamiseen. Ajan puute, opintojen pirstaleisuus ja ylikuormitus heikentävät oppimista ja vaarana on opiskelijan pinnallinen suoriutuminen.

Opetuksen onnistumisessa opiskelijan vastuu ja velvollisuudet on hyvä nostaa selvemmin esille. Opetustilanne mielletään vielä liikaa vain opettajan työsaraksi. Opiskelijat voidaan ottaa rohkeasti mukaan jo kurssin suunnitteluvaiheeseen. Opetuksen toteuttamista auttaa myös yhteisten pelisääntöjen sopiminen kurssin alussa. Mikä on opiskelijan rooli ja vastuu kurssin onnistumisessa? Entä opettajan?

SUUNNITTELUUN POTKUA ARVIOINNISTA

Opettajana ja opiskelijana kehittyminen vaatii oman toiminnan arviointia: mikä on toiminut, mikä voisi toimia paremminkin ja millä tavalla kannattaisi edetä jatkossa. Arviointi herättää helposti kielteisen tunteen, koska arvioinnin perinteeseen on yhdistetty virheiden etsiminen ja niiden paljastaminen, jopa toisen latistaminen. Parhaimmillaan arviointi on kuitenkin vahvuuksien etsimistä, mahdollisuuksien osoittamista ja kehitystarpeen selventämistä. Rakentavaan henkeen annettu palaute kannustaa eteenpäin, kun taas syyllistävä ja tuomitseva arviointi vain ehkäisee kehitystä (1).

Oleellista on oppia arvioimaan itse omaa toimintaa ja sen tuloksia, ei vertaamaan omia tuloksia muihin. Missä olen erityisen hyvä? Missä haluaisin olla vielä parempi? Itsearvioinnin tueksi tarvitaan arviointiapua muilta tiedeyhteisön jäseniltä. Tähän asti Suomessa vähän hyödynnetty ja arvostettu palautekanava on potilaat. Heiltä voidaan saada arvokasta palautetta esimerkiksi potilaan kohtaamisesta.

Palautteen antamisen opettajien ja opiskelijoiden välillä tulee olla vastavuoroista. Tavoitteena on tuottaa ajan tasalla olevaa, rehellistä tietoa opettajalle ja opiskelijoille. Arviointi toimii parhaiten, jos se on luonnollinen ja kevyt osa arkipäivää. Palautteen avulla opettajan tulisi pystyä hoitamaan työnsä ja opiskelijan opiskelunsa paremmin ja laadukkaammin kuin ilman sitä. Hyvin kerätystä palautteesta hyötyy koko työyhteisö. Jos annettu palaute ei koskaan vaikuta ja näy käytännön toiminnassa, se menettää merkityksensä ja sitä kyllästytään antamaan.

Sanallinen palaute on tärkeää arvioinnin kehittämistehtävän vuoksi. Sen avulla voidaan tuoda esiin merkitykselliset tuntemukset ja kokemukset ja asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä (5). Väärintulkintojen minimoimiseksi palautteista on hyvä keskustella ääneen ainakin asianosaisten kesken, mutta mielellään myös laajemminkin laitoksella. Numeerisen palautteen ongelma on se, ettei se mahdollista sisällöllistä kohdentamista. Numero ei kerro suoraan osaamisesta, vahvuuksista, heikkouksista tai kehittämisalueista. Arvioitiinpa miten tahansa, arviointikriteerien tulee olla arvioitavien tiedossa.

Tenteistä oppimistilanteita

Pitkään on ajateltu, että hyväksytyn tenttisuorituksen jälkeen opiskelija on oppinut asian. Tenttitutkijoiden mukaan tentti voi olla jopa haitaksi oppimiselle, koska perinteinen ulkomuistitentti kannustaa erilaisten selviytymisstrategioiden käyttöön. Ulkomuistitentissä tieto tuotetaan liiaksi tenttiä varten. Kaikkea asiasisältöä ei ehditä ymmärtää. Tentin jälkeen asian voi unohtaa ja pinnallinen muistitieto myös unohtuu helposti (4).

Elämä on täynnä erilaisia ongelmatilanteita. Oppimista tukevan tentin tulisikin mahdollisimman hyvin vastata todellisen elämän ongelmatilanteita ja tarjota opiskelijalle mahdollisuus ongelmien ratkaisun harjoitteluun. Tänä päivänä puhutaan todellisesta, autenttisesta arvioinnista, jossa toimijan osaamista tutkitaan mahdollisimman suoraan ja oikeissa tilanteissa. Arviointi pyrkii oppimisen välittömään tukemiseen, opiskelun ja arvioinnin liittämiseen toisiinsa sekä oppijan yksilöllisten vahvuuksien osoittamiseen. Autenttisen arvioinnin muotoja ovat mm. kirjoitelmat, esitykset, ongelmanratkaisut, simulaatiot, näyttökokeet, tekeminen ja portfoliot (6). Monissa oppiaineissa näillä arviointimenetelmillä osaaminen jo osoitetaankin. Oppimisen arviointi on osa opintojen kokonaisuutta: sisällöllistä, konsultoivaa ja jatkuvaa, ei pelkästään kurssin lopuksi kerättävää. Se valmentaa opiskelijaa tulevaan asiantuntijan rooliin kasvamisessa ja kehittymisessä.

Opetuksen arviointi vaatii harjoittelua

Opetuksen arvioinnin tavoitteena on opiskelijan näkökulman esiin tuominen, opetuksesta käytävän keskustelun lisääminen ja sen tason nostaminen sekä laitosten edellytysten parantaminen laadukkaan opetuksen järjestämisessä (5). Opetuksen arviointikulttuuri on vielä nuori ja palautteen anto vaatii harjoittelua. Epäasialliset palautteet eivät kuulu tiedeyhteisön palautekulttuuriin. Oma palaute täytyy pystyä perustelemaan. Tavoiteltavien, onnistuneiden opiskelija-arvioiden avulla voidaan tehokkaasti löytää ja paikallistaa oppimista häiritseviä ongelmia opetuksessa, opetusmenetelmissä ja opetuksen järjestelyissä.

Parhaimmillaan opetuksen arviointi lienee, kun palautteen antaminen molemmin puolin on niin avointa, ettei palautetta erikseen tarvitse kerätä. Palautetta annetaan luonnostaan joko suullisesti tai kirjallisesti silloin kun siihen koetaan tarvetta. Näin avoimeen palautekulttuuriin siirtymistä voivat kuitenkin hankaloittaa mm. laitoksen kulttuuri, sen koko ja opiskelijamäärä.

KEHITTYMINEN EDELLYTTÄÄ OMAA HALUA

Opettaja ja opiskelija elävät muutoksessa. Ei ole helppoa heittäytyä passiivisesta kuuntelijasta aktiiviseksi toimijaksi eikä yksinpuhujasta kanssatyöskentelijäksi. Muutoksen pyörteissä on hyvä pitää mielessä, että jokaisen opettajan on tavoiteltava itselle luontevinta tapaa opettaa hyvin. Toimintatapa, joka osoittautuu toimivaksi yhden opettajan kohdalla, ei välttämättä toimi toisen opettajan kohdalla. Halutessaankin entisistä toimintatavoista poisoppiminen vie aikaa. Kuitenkin vain opettaja ja opiskelija itse voivat omia toimintatapojaan ja asenteitaan muuttaa. Mitä useampi uskaltaa ottaa nämä askeleet, sitä aidompaan oppimiseen ja laadukkaampaan opetukseen päästään.