Paikallinen sopiminen työsuhteen ehdoista on viime vuosina selvästi yleistynyt mutta myös muuttunut. Paikallista sopimista ja sen muutosta tutkinut valtiotieteen lisensiaatti Sakari Timonen puhuu markkinaehtoisesta pakkosopimisesta, jossa sopiminen on työntekijälle ja työnantajalle yhtä vähän vapaaehtoista. Siinä sanelijana ovat markkinavoimat: jos yritys ei pysty paikallisilla sopimuksilla vastaamaan markkinoiden tarpeisiin, asiakkaat siirtyvät muualle. Niinpä työnantajat tekevät sopimuksia yrityksen kaatumisen pelossa, työntekijät työpaikkojen menettämisen pelossa.

Paikallisen sopimisen käänteessä on Timosen mukaan kyse myös palkansaajien asenteen suuresta muutoksesta. Hyvän työsuhdeturvan ei enää koetakaan syntyvän ay-aktiivisuuden keinoin, vaan hoitamalla asiakassuhteet menestyksekkäästi.

- Kun asiakkaita palvellaan niin paljon kuin ikinä pystytään, saadaan rahaa yritykseen ja työpaikat säilyvät, Timonen kuvaa.

Timosen tutkimus on osa paikallista sopimista ja luottamushenkilöiden asemaa koskevaa tutkimustyötä, josta päätettiin joulukuussa 1997 syntyneessä tulopoliittisessa sopimuksessa. Sen on rahoittanut Työsuojelurahasto.

Tutkimus on tehty haastattelemalla kuudessa yrityksessä lähes 80 henkilöä heidän kokemuksistaan paikallisesta sopimisesta. Kohdealueena oli yksityinen teollisuus- ja palvelusektori, jota edustivat terveyspalvelualan yritys, tietoliikenneyritys, elektroniikkateollisuuden yritys, valmistuotteita tekevä mekaanisen metsäteollisuuden yritys, kaupan alan yritys sekä huonekaluja valmistava yritys.

Paikallisia sopimuksia oli tehty varsinkin työajasta, sen maksimipituuksista ja työajan tasoittumisjaksoista. Työajan joustosopimusten puitteissa tehtyjen työpäivien maksimipituudet ovat Timosen mukaan kasvaneet rajusti, usein 12-, 14- jopa 16-tuntisiksi.

- Pitkät päivät katsottiin pakon sanelemiksi, asiakas vaatii.

Pitkään vaikeana jatkunut työttömyys on Timosen mukaan muuttanut ihmisten arvojärjestystä niin, ettei ensisijalla enää olekaan mahdollisimman suuri palkka vaan työpaikan säilyminen.

Timonen itse sanoo olevansa tuloksistaan häkeltynyt ja huolestunut.

- Tulokset eivät välttämättä anna kovin ruusuista kuvaa tulevaisuudesta.

-Kyllä paikallisesta sopimisesta hyötyäkin on, mutta hyöty on se, että pahin voidaan estää. Työpaikat säilyvät ja yritys pysyy pystyssä.

TULOSPALKKAUS TEKEE TULOAAN

Tiimityö oli yleistynyt tutkituissa yrityksissä, kuten yrityksissä viime vuosina yleensäkin. Koska yksittäisen henkilön osuutta tiimin kokonaistuloksesta on vaikea arvioida, tiimityön edistämiseen kytkeytyi usein tulospalkkaus.

- Yritykset eivät kuitenkaan oikein olleet onnistuneet sovittamaan tiimiytymistä ja tulospalkkausjärjestelmää yhteen toisiaan tukevalla tavalla. Tulospalkkauksen pitäisi tukea sitä, että työntekijä antaa työpanoksensa tiimin ja työyhteisön käyttöön, mutta monissa yrityksissä tulospalkkausjärjestelmä oli toteutettu niin, että se asetti tiimit ja yksilöt keskinäiseen kilpailuasetelmaan. Yksilöiden työtulos ja taidot eivät silloin kumuloidu työyhteisön kokonaisosaamiseksi, Timonen toteaa.

Hän uskoo, että tulospalkkauksesta tulee lähiaikoina paikallisen sopimisen suuri kysymys.

-Toivottavaa olisi, että sitä varten pystyttäisiin luomaan jonkinlaiset pelisäännöt.

LUOTTAMUS-HENKILÖIDEN ASEMA HEIKENTYNYT

Timonen katsoo myös luottamushenkilöiden asemassa tapahtuneen suuren muutoksen ja puhuu työntekijöiden itsenäistymistendenssistä työsuhdeasioissa. Paikallisen sopimisen painopiste on siirtymässä lähemmäksi tiimikohtaista ja yksilöllistä sopimista.

Timosen yrityksissä tekemissä haastatteluissa tuli selvästi ilmi haluttomuus ryhtyä luottamusmieheksi.

- Tämän ilmiön taustalla on luottamusmiesvetoisen edunvalvonnan ja tiimeissä tapahtuvan työsuhteen ehtojen kehittelyn välinen ristiriita. Se kärjistyy usein kysymykseen, kuka on henkilöstön puolelta sopijaosapuolena paikallisissa neuvotteluissa. Luottamusmies joutuu helposti ristiriitatilanteeseen: toisaalta häntä velvoittaa toimihenkilöliittojen kollektiivisen edunvalvonnan perinne, toisaalta ihmisten itsenäistyneet ajatukset työsuhteen ehdoista ja niiden kehittämisestä. Usein tämä johtaa siihen, että menettelipä luottamusmies miten hyvänsä, hän saa aina pyyhkeitä, Timonen toteaa.

- Ihmisten kipeimmät ongelmat työelämässä ovat nyt kiire ja työpaikan epävarmuus. Luottamusmiehillä ei ole perinteisiä keinoja vaikuttaa näihin asioihin, tai keinot ovat ainakin huomattavasti vähäisemmät kuin perinteisissä työsuhteen ehdoissa. Työtahti ja työpaikan pysyvyys ovat pääsääntöisesti työnantajan direktio-oikeuteen kuuluvia asioita, Timonen toteaa.

Luottamusmiesten auktoriteettiaseman heikkeneminen johtuu hänen mukaansa osaltaan juuri keinojen puutteesta.

Lääkäreillä erittäin huonoja

kokemuksia paikallisesta sopimisesta

Lääkäriliiton kokemukset paikallisesta sopimisesta ovat julkiselta puolelta, kun taas Sakari Timonen tutki pelkästään yksityissektoria. Terveydenhuollon yksityiseltä puolelta ei Lääkäriliittoon ole kantautunut tietoja senkaltaisista asetelmista kuin Timonen kuvaa.

Julkisella sektorilla ensimmäiset paikalliset sopimukset tehtiin säästömielessä laman aikana. Lääkäriliiton apulaisneuvottelupäällikön Mikko Kankaan mukaan liitolla on erittäin huonoja kokemuksia paikallisesta sopimisesta.

- Sopimisen pakko oli konkreettinen, koska työnantaja uhkasi lomautuksilla tai irtisanomisilla, ellei paikallisia sopimuksia tehdä. Mistään markkinaehtoisesta sopimisesta ei kuitenkaan ollut kyse, Kangas toteaa.

Myös neuvottelut työnantajan harkinnassa olevista seikoista ovat hänen mukaansa aina olleet erittäin vaikeat.

Ns. säästösopimuksissa oli kyse lomautusten välttämiseksi tehdyistä ratkaisuista, yleensä lomarahan vaihtamisesta vapaaseen. Säästösopimusten lisäksi lääkärit ovat tehneet kymmenen viime vuoden aikana vain kymmenkunta muuta paikallista sopimusta.

- Säästösopimusten teko oli luottamusmiehille niin raskasta, että luulimme menettävämme kaikki luottamusmiehet, Kangas kertoo.

Muuten luottamusmiehen asema on hänen mielestään lääkäreillä ja koko julkisella sektorilla erilainen kuin Timosen tutkimuksessa piirtyvä kuva.

- Lääkäriliiton luottamusmiehet ovat säilyttäneet asemansa eikä heitä suinkaan yritetä ohittaa. Pyrimme päinvastoin yhä enemmän kouluttamaan lääkäreitä siihen, että jokainen neuvottelee itse palkastaan - luottamusmiestä apuna käyttäen, Kangas toteaa.