Päivystys - missä ja miten?
Säännöllisen työajan lisäksi suoritettava päivystys kuuluu osana jokaisen lääkärin/hammaslääkärin virkavelvollisuuksiin (Lääkärisopimus 2001-2002, yleinen osa 15 pykälä, 2 mom.).
Lääkäreiden päivystyshalukkuus on viime vuosina selvästi vähentynyt. Opiskellessani lääketiedettä parikymmentä vuotta sitten parhaista päivystyspaikoista kilpailtiin. Arvoasteikon korkeimmalla pallilla olivat ne, jotka pääsivät keikkapäivystäjiksi keskus- tai aluesairaaloiden poliklinikoille. Alkuviikosta muut kuuntelivat kateellisina selostusta päivystyspolin viikonloppukiireistä. Nykyään päivystyksen luonne on muuttunut. Päivystävä lääkäri tuntee olevansa paitsi lääkäri, myös sosiaalityöntekijä, poliisiviranomainen ja yksinäisen potilaan lähimmäinen. Perinteiselle lääkärintyölle tuntuu jäävän yhä vähemmän aikaa, eikä koulutus välttämättä anna valmiuksia kaikkeen muuhun. Nuorten lääkärien arvomaailma on muuttunut mielestäni positiiviseen suuntaan. Perinteisen lääkärin työnarkomanian tilalle on tullut pehmeämpiä arvoja: vapaa-aika ja perhe. Kattavampi opintotukijärjestelmä ja yleinen elintason nousu mahdollistaa lomailun myös lääketieteen opiskelijalle.
Kun kansanterveyslaki tuli voimaan v. 1972, luotiin samalla maahamme kattava terveyskeskusjärjestelmä. Tämä tarkoitti myös kattavaa päivystyspisteiden syntyä. Pienten yksiköiden aukiolo ympäri vuorokauden sitoi runsaasti lääkäreitä ja muuta henkilökuntaa, vaikka potilaita kävikin harvakseltaan. Laman myötä päivystyspisteitä ryhdyttiin karsimaan yhdistelemällä pieniä yksiköitä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Päivystysvastaanottojen varustelutaso parani ja valmiudet sairaampien potilaiden hoitoon lisääntyivät. Tämä rationalisointi aloitettiin terveyskeskuksista ja nyt aalto on lyönyt myös sairaaloihin.
Jokaisella kunnalla on mahdollisuus päättää itsenäisesti, miten päivystysajan palvelut kuntalaisille tarjotaan. Käytännön syistä eri kunnissa on päädytty hyvin erilaisiin ratkaisumalleihin. Suuressa osassa maatamme lähellä sijaitsevat kunnat ja kaupungit ovat yhdistäneet päivystysalueitaan suuremmiksi kokonaisuuksiksi ainakin ilta- ja yöaikaan. Tällainen yhdistetty päivystys voi olla pelkästään perusterveydenhuoltoa koskeva tai ns. yhdistetty sairaala- ja terveyskeskuspäivystys. Päivystäjänä toimii silloin joko terveyskeskuslääkäri tai sairaalan lääkäri. Myös yksityiset yhtiöt myyvät päivystyspalveluita, joita ostavat yhä useammat kunnat ja kaupungit, mm. Espoo ja Vantaa. Myös sairaalasektorilla tunnetaan kiinnostusta päivystyksen ulkoistamiseen.
Eri päivystyspisteiden yhteinen ongelma on halukkaiden päivystäjien puute. Asiaa on yritetty ratkaista parantamalla päivystysajan palkkausta mm. luomalla aktiivipäivystykset ja siirtämällä järjestelyvaraa sairaalapuolen päivystyksen ongelmien ratkaisuun. Lääkärisopimus 2000 sisälsi määräyksen päivystyskorvaus- ja vapaapäiväjärjestelmien kehittämistyöryhmän asettamisesta. Uusi Lääkärisopimus 2001-2002 jatkoi työryhmän työskentelyaikaa. Pelkkä päivystyskorvausten korotus ei varmasti ratkaise kaikkia ongelmia. Lääkärit ovat heränneet vaatimaan myös päivystykseen asianmukaisia työskentelyolosuhteita. Toimiva moniammatillinen tiimi, jossa jokainen jäsen tuntee velvollisuutensa ja vastuunsa, on laadukkaan työskentelyn edellytys. Päivystävällä lääkärillä on oltava käytössään tarvittavat asianmukaiset työvälineet ja työtilat mukaan lukien lepohuone. Päivystysyksikkö, jossa lääkärin käyttöön osoitetaan leposohva taukotilasta tai vaatevarastosta tai rikkinäinen stetoskooppi ja työpöytä keskuksen tiloista, ei täytä nykyajan laatuvaatimuksia eikä houkuttele ammattitaitoista päivystäjää.
Päivystyksen järkevä toteuttaminen vaatii mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen. Vain työnantaja ja työntekijät voivat yhdessä suunnitella juuri omaan sairaalaansa tai terveyskeskukseensa sopivan ja toimivan päivystysjärjestelmän. Keskeinen kysymys on lääkäriresurssien riittäminen sekä päiväaikaiseen toimintaan että päivystystyöhön. Ongelmaa on pyritty ratkaisemaan esim. päivystyspalveluiden ulkoistamisella. Mallia sovellettaessa on hyvä kiinnittää huomiota ulkopuolisten lääkäreiden työhön sitoutumiseen ja pyrkiä välttämään jatkuvaa päivystäjien vaihtumista. Joka tapauksessa työnantajalla on vastuu päivystyksen toimivuudesta. Työpaikan sisällä kannattaisi miettiä uusia ratkaisumalleja. Yhtenä kokeilun kohteena voisi olla epätyypillistä työaikaa tekevien lääkäreiden virat. Palkkaus pitäisi räätälöidä työaikaan sopivaksi ja työnantajan tulisi huolehtia kyseisen lääkärin täydennyskoulutuksesta. Malli sopisi mm. tutkimustyötä tekevälle tai pienten lasten vanhemmille. Kokonaistyöaika mallissa olisi normaali 37 tai 381/4 tuntia viikossa jaettuna normaalia pidempiin työrupeamiin.
Mietittäessä päivystyspalveluiden järjestämistä kuntalaisille, tulisi muistaa päivystyksen tarkoitus välitöntä tai pikaista ensiapua antavana yksikkönä. Valitettavan usein päivystystä käytetään niukkojen päiväaikaisten palveluiden korvaajana. Oikealla potilasohjannalla ja toimivan päiväaikaisen vastaanoton käytöllä päivystystyö vähenee ja työmäärä inhimillistyy.
