Liitto toi­mii

Pelastetaan terveyskeskukset!

Lääkäriliitto on haastanut kaikki kuntavaaliehdokkaat sitoutumaan terveyskeskusten pelastamiseen.

Sari Kosonen
Kuvituskuva 1
Lääkäriliitto

Kunnallisen perusterveydenhuollon heikko tilanne on Lääkäriliiton arvion mukaan suomalaisen terveydenhuollon kipein ongelma. Terveyskeskukset ovat suomalaisen perusterveydenhuollon kivijalka, mutta ne eivät ole saaneet tarvitsemiaan resursseja toiminnan laajennuttua. Asiaan haetaan parannusta kuntavaalikampanjan avulla. Sen slogan on: Pelastetaan terveyskeskukset – kun vielä voimme.

– Perusterveydenhuollon tilanne on heikentynyt jo pitkään. Taloudelliset panostukset perusterveydenhuoltoon ovat viime vuosina jopa vähentyneet. Samaan aikaan palvelutarve on kasvanut väestön ikääntyessä, Lääkäriliiton Politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen toteaa.

– Ihmisten on päästävä riittävän nopeasti hoitoon. Jos perusterveydenhuollon kivijalka ei ole kunnossa, se johtaa terveysongelmien pahenemiseen ja kasautumiseen. Hoito tulee myös paljon kalliimmaksi, jos sitä ei aloiteta ajoissa.

Kampanja on herättänyt innostusta

Sitoutumalla kampanjan yhdeksän kohdan pelastussuunnitelmaan kuntavaaliehdokkaasta tulee Pelastetaan terveyskeskukset -ehdokas. Ehdokkaan kuva ja viesti jaetaan Facebookissa sivulla Pelastetaan terveyskeskukset. Ehdokas saa myös materiaalia jaettavaksi omissa some-kanavissaan. Mukaan lähteneiden ehdokkaiden nimet näet Lääkäriliiton verkkosivuilla osoitteessa www.laakariliitto.fi/pelastetaanterveyskeskukset.

Ohjelma terveyskeskusten pelastamiseksi on herättänyt innostusta kevään kuntavaaliehdokkaissa ja mukaan on sitoutunut ehdokkaita läpi puoluekentän ja ympäri Suomen. Ensimmäisenä mukaan lähti mikkeliläinen Eero Aho.

– On kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta täysin välttämätöntä, että koko Suomessa säilyy turvallisen elämisen edellytykset myös tulevaisuudessa. Vain terveyskeskukset pelastamalla takaamme, että ympäri Suomen on turvallista asua, elää, lomailla ja viettää vapaa-aikaa, Aho sanoo.

Lue myös

Lääkäriliiton ideoimaan kampanjaan ovat lähteneet mukaan Tehy ja SuPer. Siihen on liittymässä myös joukko muita kansallisia järjestöjä.

– Toivon, että kampanjan myötä perusterveydenhuolto nousee keskusteluun, ja että laaja joukko kunnanvaltuustoihin ja kuntien lautakuntiin valituista hoksaa terveyskeskusten tärkeyden. Vaikka sote-uudistusta tehdään, terveyskeskukset ovat kuntien vastuulla vähintään vuoden 2022 loppuun. Lisäksi monet kuntapäättäjistä ovat jatkossa hyvinvointialueiden päättäjiä, Pärnänen sanoo.

– Jos olet sitä mieltä, että perusterveydenhuollon kehittäminen on tärkeää, äänestä Pelastetaan terveyskeskukset -ehdokasta! Pärnänen vetoaa.


Faktat

Terveydenhuollon etulinja saadaan kuntoon yhdeksän kohdan ohjelmalla:

• Viikossa hoitoon – diginä tai ilman

• Kaikille hoitoa tasapuolisesti

• Mielenterveyspalveluita on vahvistettava

• Pitkäaikaiset hoitosuhteet kunniaan

• Tuetaan toimintakykyä ja terveyttä

• Lasten ja nuorten asialla

• Liikunta lähelle

• Turvallinen vanhuus

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030