Kymmenen vuotta sitten sairaaloiden kansliat olivat täynnä kirjoituskoneita, vaikka muualla niitä ei ollut enää edes kaapeissa. Nyt kirjoituskone pöydällä on vaihtunut tietokoneeseen. Veronmaksajien rahoja on hukattu satoja miljoonia euroja, mutta potilaan hoidon kannalta kovin vähän on tapahtunut. ATK:n hyödyt ovat tulleet internetin kautta; elo ilman terveysporttia ja sähköpostia olisi mahdotonta. Kuten Lääkäriliiton 22.11. järjestämässä seminaarissa todettiin: "tietoteknologia on ainut tapa kaksin-kolminkertaistaa terveydenhuollon työmäärä, samalla hämärtäen koko terveydenhuoltojärjestelmän perustehtävää". Olisiko vihdoin valoa näkyvissä tunnelin päässä?

Uuden teknologian vaikutukset yliarvioidaan lyhyellä ja aliarvioidaan pitkällä tähtäimellä. Pitkä tähtäin lienee lähestymässä, kun lait sähköisestä sairauskertomuksesta ja sähköisestä reseptistä ovat eduskunnassa. Vanhoja virheitä riittää oppimisen taustaksi. Alueellisten tietojärjestelmien sijaan pyritään koko maan kattavaan järjestelmään, josta vastaa Kela. Perusarkkitehtuuri on tilattu vain yhdeltä yritykseltä. Terveydenhuollon yksiköiden osallistumista kannustetaan pakolla. Suunnitelmat ja aikataulu ovat reippaat: järjestelmän perusrakenteen tulisi olla valmis vuoden loppuun mennessä. Neljän vuoden siirtymäaika tulee tarpeeseen.

Lääkärien ja potilaiden kannalta teknologiaa kiinnostavampia asioita ovat järjestelmän käytettävyys, vaikutus potilas-lääkärisuhteeseen, tietosuoja ja kustannukset. Käytettävyyden kannalta projekti ei tuo ainakaan aluksi mitään muutoksia, koska kyse on vain arkistojärjestelmästä. Vaikuttaa siltä, ettei tiukkaan tietosuojaan perustuva arkistojärjestelmä mahdollista elektronisten päätöksentekojärjestelmien kehittämistä, hoidon laatu- tai sairastavuustietojen automaattista keräämistä tms. Ehkä tämä muuttuu järjestelmän kehittyessä, ehkä ei - toisessa vaakakupissahan on potilaan oikeus päättää omien tietojensa käytöstä.

Kustannuksien suhteen pyritään itsekantavaan rakenteeseen, so. terveydenhuolto laitetaan maksamaan pakolliseksi säädettävän järjestelmän ylläpitokustannukset. Kustannuksiksi on arvioitu noin 13 meur/vuosi - noin 1 000 e / työtä tekevä lääkäri. Parhaimmillaan systeemi tuottanee moninkertaiset säästöt.

Potilas-lääkärisuhteen muutokset lienevät uuden järjestelmän suurin ja vaikeimmin ennakoitava seuraus. Ajan hengen mukaisesti potilaille ollaan rakentamassa suoraa mahdollisuutta katsella omia tietojaan. Tämä on vääjäämätön muutos potilaiden vastuun ja terveydenhuollon avoimuuden kasvattamisessa. Samalla potilaat kuitenkin muuttuvat yhä enemmän terveyspalvelujen kuluttajiksi ja heidän vaatimustasonsa kasvaa, mikä todennäköisesti tulee jyrkästi lisäämään terveyspalvelujen kysyntää ja kirjaamiseen vaadittua aikaa. Tämä hyödyttää suurinta osaa potilaista, mutta on jo johtanut esim. mielenterveyspotilaiden heitteillejäämiseen.

Tietosuoja-asiat ovat monitahoinen ongelma, jonka ratkaisuehdotukset kuvaavat hyvin suomalaisen yhteiskunnan yhtä erityispiirrettä: sokeaa luottamusta viranomaisten hyvyyteen. Lakiehdotuksessa on kaksi perustavaa laatua olevaa ongelmaa. Ensinnäkin, kaikilla potilailla tulisi olla oikeus päättää itse siitä, antavatko he hoitotietonsa Kelan hellään huomaan. Vaikka nykyehdotuksen mukaan potilas saakin kieltää tietojensa näkymisen järjestelmässä, ovat tiedot kuitenkin aina siellä ja toimivaltaisten viranomaisten haettavissa. Tämä lähtökohta olisi lähes kaikissa muissa maailman maissa täysin mahdoton. Tutkijoiden kannalta tilanne on loistava - riittävillä luvilla arkistosta saa kätevästi kaikki sairauskertomus- ja laboratoriotiedot, kiellettyjä tahi ei. Samoin vakuutusyhtiöt kiittävät: kunhan geenitiedot saadaan järjestelmään ja sieltä potilaan luvalla vakuutusyhtiölle, pääsevät yhtiöt optimoimaan riskitapaukset ulos vakuutuskandidaattien joukosta. Tästä olemme saaneet juuri esimakua tapaturmavakuutusten osalta, kun vakuutusyhtiöt pyrkivät keräämään lausuntojen sijaan mahdollisimman laajasti sairauskertomustietoja - joita voi sitten hyödyntää myös muissa vakuutusasioissa. Itse kukin voi miettiä, kuinka arkaluontoiset sairaustietonsa antaisi järjestelmään; itse en aivan kaikkea antaisi.

Toisaalta kaikki kansalaiset eivät halua kieltää tietojensa liittämistä järjestelmään. Heidän hoitoaan tulisi helpottaa täysimääräisesti ja keventää suostumusmenettelyjä. eArkisto ja eResepti antavat hoitojen parantamiseen ja tehostamiseen pitkällä tähtäimellä huimat mahdollisuudet. Väärinkäytökset estetään, kun tietojen katsojista kertovat lokitiedostot ovat avoimet. Kalliin ja hoitoa hankaloittavan tekstinkäsittelylaitteen lisäksi kukaan ei halua kallista ja hoitoa hankaloittavaa arkistokaappia.