Lehti 23: Liitto toi­mii 23/2015 vsk 70 s. 1685

Sture Fjäder jatkaa Akavan puheenjohtajana

Akavan liittokokous on valinnut Sture Fjäderin puheenjohtajaksi selvin äänin.

Sari Kosonen

Sture Fjäder on toiminut Akavan puheenjohtajana vuodesta 2011 alkaen. Puheenjohtaja valittiin tällä kertaa vain vuodeksi, jotta puheenjohtajan valinta ja mahdollinen vaihtuminen ei osu jatkossa säännöllisesti päällekkäin hallitusneuvotteluiden kanssa.

Fjäderin mukaan ay-liikkeen tärkein tehtävä on tehdä työtä sen eteen, että jokaisella suomalaisella on työtä ja toimeentuloa. Työelämän lainsäädäntöä ja sosiaaliturvaa tulee uudistaa siten, että uudet työn tekemisen muodot ovat vahvasti lainsäädännön ja järjestelmien piirissä, eivätkä aja ketään työmarkkinoiden väliinputoajiksi.

Fjäderin mielestä uusi keskusjärjestöhanke ja kahden keskusjärjestön malli on erinomainen tilaisuus koko ay-liikkeen ja siten myös hyvinvointiyhteiskunnan uudistamiseksi. Akava valmistautuu uuden keskusjärjestön kanssa hyvään kumppanuuteen.

Pälve pitää Akavan linjaa hyvänä

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve piti 26. toukokuuta pidetyssä liittokokouksessa puheen Fjäderin uudelleenvalinnan puolesta.

- Edellinen puheenjohtajakisa neljä vuotta sitten oli pitkä, ja jokainen ehdokas toi esille monia kehittämisehdotuksia. Se toimi Akavan sisäisenä sparrauksena. Akavan toiminta on vireytynyt ja sisäinen tiedonkulku on parantunut. Yhteiskunnallisesti Akava on ollut myös entistä näkyvämpi, Pälve toteaa.

Lue myös

- Akava on mennyt selvästi eteenpäin ja se on profiloitunut korkeasti koulutettujen ainoaksi edunvalvojaksi. Vaikka Sture Fjäderin vastaehdokas Heikki Kauppi on myös varsin pätevä, meillä ei ollut mitään syytä vaihtaa jo osaamisensa osoittanutta Sturea. Tämänkertaisessa, vain vajaan viikon kestäneessä puheenjohtajakisassa ei tullut esille mitään uusia avauksia, vaan jatkamme samalla, hyvällä linjalla. Vahvuus myös kasvaa kokemuksen myötä, Pälve sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030