Syytä vertailla sote-malleja
Lääkäriliiton mielestä nyt on aika vertailla vaihtoehtoisia sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen ja järjestämisen malleja sote-kokonaisuudistusta varten.
Uuden hallituksen on vietävä ensi hallituskaudella läpi sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen ja järjestämisen kokonaisuudistus. Haastava lainsäädäntötyö on saatava valmiiksi seuraavalla eduskuntavaalikaudella - ja uusi järjestelmä toimimaan viimeistään vuoden 2020 alusta. Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusuudistusta pohtinut työryhmä toi kuusi malliaan julki maaliskuun lopussa. Työryhmäraportissa mallit on esitelty varsin yleisluontoisesti, eikä eri mallien taloudellisia vaikutusarvioita ole tehty. Tämä edellyttää rahoitusmallien tarkastelua yhdessä järjestämisratkaisujen kanssa siten kuin perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan edellyttänyt.
Lääkäriliiton mielestä tulevassa hallitusohjelmassa on sitouduttava toteuttamaan sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus- ja järjestämisuudistus. Liitto ei ota kantaa siihen, mitkä rahoitusratkaisut olisivat parhaita. Hallitusohjelmassa on syytä uudistukseen sitoutumisen ohella sopia myös uudistuksen etenemisaikataulusta.
- Tulevan hallituksen tavoitteiksi toivomme konkreettisia, hyvin suunniteltuja ja vertailtuja vaihtoehtoisia rahoitus-järjestäminen -pareja. Hallitusohjelmaan ei näiden askelmerkkien lisäksi muuta kannata kirjatakaan, painottaa politiikkajohtaja Heikki Pärnänen. ●