Jo Aristoteleelta olemme oppineet, että hyvä retorinen argumentti on tehdä mielipiteestään fakta, tyyliin Kaikkihan tietävät, että... tai Itsestään selväähän on, että.... Yksi nykyaikainen tapa tehdä tätä lienee tulevaisuudentutkimus. Sen erottaminen politiikasta on mahdotonta, koska tutkimuksen tulokset vaikuttavat siihen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Kiehtova konkreettinen esimerkki tästä on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Kuopion yliopiston tutkijoilta tilaama esiselvitys otsikolla Suomen terveydenhuollon tulevaisuudet. Mielenkiintoinen raportti poikii toivottavasti suunnitellun perusteellisen jatkoselvityksen ja hedelmällisiä keskusteluja. Poimintoja raportista:

Hallintayrityksistä huolimatta terveydenhuollon kustannukset tulevat jatkuvasti nousemaan. Kustannuspaineet tulevat systeemin joka suunnalta. Jos nykymallia ei muuteta tai lisätä rahoitusta, riskinä on kaiken toiminnan keskittyminen päivystykseen ja erittäin kalliisiin hoitoihin. Suomalaisen systeemin suhteellinen edullisuus (BKT-osuus suhteessa suoritteisiin) selittyy paljolti matalalla palkkatasolla ja henkilökunnan työmoraalilla. Tulevaisuudessa paineet palkkojen nostamiseen Suomessa rikkaiden (Sic!) EU-maiden tasolle lisääntyvät. EU ja rahaunioni vaikuttavat erityisesti korkeimmin koulutettujen vertailuahdistusta lisäävästi. Vääjäämättömän rahan tarpeen kasvun hyväksyminen on ollut poliitikoille vaikeaa ehkä siksi, että kieltämällä nousutarve on toivottu hillittävän vääjäämätöntä kasvua. Olisi kuitenkin parempi hyväksyä resurssien kasvutarve, jotta lisärahat voitaisiin käyttää ennalta suunnitellusti ja järkevästi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kiperä kysymys on, miten se säilyttää houkuttelevuutensa työllistäjänä. ... Jos työolot eivät tyydytä, osaajat lähtevät sinne, mikä heitä tyydyttää. Tätä ei voi kiertää vain koulutuskapasiteettiä lisäämällä. Globalisaatio, työvoiman vapaa liikkuvuus, terveydenhuollon työvoiman nopea eläköityminen, vaatimus- ja osaamistason kasvu, individualisaatio sekä terveydenhuollon tavoitteiden hämärtyminen asettavat paineita työvoiman absoluuttiselle riittävyydelle ja rekrytoinnille julkiselle sektorille. Rekrytoinnin parantamisessa ei ole kyse vain palkasta tai mukavista työoloista, vaan keskeistä ovat myös työn palkitsevuus, mielekkyys, työssä viihtyminen ja johtamisjärjestelmät. Näissä työn sisältöön liittyvissä kysymyksissä on johdonmukaisesti epäonnistuttu julkisen sektorin toimintaa tehostettaessa.

Kuntajärjestelyssä voidaan siirtyä malliin, jossa kunnat muodostavat ostopooleja. Tilaajan ja palvelun tuottajan roolit eivät mene sekaisin. Kuntien isäntävalta lisääntyy. ... Ostopoolin voi perustaa kuntien omana organisaationa tai antaa esimerkiksi Kelan tai Kuntaliiton yhteyteen. Kunta terveydenhuollon järjestäjä- ja rahoittajatahona on liian pieni. Resurssit eivät riitä toiminnan kehittämiseen, eikä maksupohja kestä satunnaisia vaihteluita. Ostopoolit tasaisivat kuntien menoja, eriyttäisivät tilaajan ja tuottajan toisistaan sekä lisäisivät kilpailua, koska ne voisivat ostaa tarvittavat palvelut julkisilta yksiköiltä, liikelaitoksilta tai yksityissektorilta.

Miksi edellä mainitut poiminnat tuntuvat niin tutuilta? Kenties siksi, että ne voisivat olla suoria sitaatteja Lääkäriliiton kannanotoista viime vuosilta. Onko liitto siis harrastanut tulevaisuudentutkimusta, vai onko kuopiolaiset jallitettu ajamaan lääkäreiden etuja? Vai onko niin, että Lääkäriliitossakin on pyritty ratkaisemaan terveydenhuollon ongelmia ja kehittämään malleja, joilla terveydenhuollon toiminta voitaisiin turvata tulevaisuudessakin? Toisinaan, kyynikkojen kanssa keskusteltaessa, tämä tuntuu teoriassakin mahdottomalta koska ammattijärjestöthän ajavat jäsenilleen vain ja ainoastaan lisää rahaa. Kannattaa siis vain olla hiljaa tyytyväinen, että järkevät ajatukset jäävät elämään jossakin muodossa.