Lääkäriliiton kannanotto Terveydenhuollon rahoitus tienhaarassa on saanut julkisuudessa vaikenevan vastaanoton. Samoin tuntuu käyneen Hanasaaren priorisointiseminaarille. Jospa olisi edes selkeästi vastustettu tai teilattu, olisi saatu edes debattia aikaiseksi. Mahtoiko se olla Paavali, joka päivitteli seurakunnan penseyttä ja haaleutta; ei kylmää eikä kuumaa - haaleaa. Valtakunnan virallinen hymistelylinja suurinta sanomalehteä myöten tuntuu olevan keskiaikaisen iltahuudon kaltainen vakuuttelu, että kello on kymmenen, kaikki hyvin, vaikka vihollinen piirittää kaupunkia jo kolmatta vuotta. Pitäisikö todellisen keskustelun käynnistämiseksi tuoda potilasjonot fyysisesti torille kirkon leipäjonojen kaltaisesti? Silloinpa saataisiin kuvia lehtiin ja actionia sähköiseen mediaan.

Tätä kirjoittaessani hallitusneuvottelut ovat vauhdissa, salkkujen jako on vielä epäselvä eikä hallitusohjelman yksityiskohdista ole tietoa. Toivottavasti hallitusohjelmaan saadaan terveydenhuollosta jotakin täsmällisempää, kuin että WHO-tyyppisesti todetaan kaikille terveyttä. Tietenkin on mahdollista jatkaa nämä seuraavat neljä vuotta julkisen sektorin palveluissa entiseen malliin, ainakin jos uutta lamaa ei tule niskaan. Se olisi strutsimainen päänpiiloitusratkaisu, seuraavan vaalikauden lopussa, vuonna 2007, vuoden 1947 ikäluokka täyttää 60 vuotta, osa sairastelee ja tarvitsee monen moista hoitoa. Ratkaisuja olisi tarpeen hakea jo nyt, eikä vasta kriisiytyneessä tilanteessa.

Kauppa- ja teollisuusministeriö julkaisi juuri raportin: Terveyspalvelujen tuottajien välinen kilpailu Suomessa. Raportin takana ovat Ilkka Vohlonen ja Vesa Ekroos. KTM:n raportin johtopäätös on:

Julkisten terveyspalvelujen tuottajien välinen suurempi kilpailu johtaa parempaan kustannustasoon ja palvelujen tarpeen tasapainoon. Samalla kilpailun tulee koskea yksityistä ja kolmatta sektoria niin, että niiden toimiminen ei ole sidoksissa tiettyihin rahoitusmalleihin. Toisaalta tunnemme sosiaali- ja terveysministeriön, vielä istuvan ministerin yksiselitteisen kannan, että kilpailu ei sovi laisinkaan terveydenhuoltoon.

KTM:n ylijohtaja Bo Göran Eriksson taas vertasi julkista terveydenhuoltoa Lääkärikeskusten yhdistyksen seminaarissa maatalouspolitiikkaan, joka sentään on joutunut käymään EU:n myötä melkoisen rakennemuutoksen. Ylijohtaja Erikssonin näkemyksen mukaan terveydenhuoltomme on pahan rahoituskriisin kourissa. Talousmiehen näkemyksen mukaan vuoden 1993 valtionosuusuudistuksessa ajateltiin, että kunnat kilpailuttaisivat myös terveydenhuollon osa-alueita. Tämä kilpailuttaminen on jäänyt varsin vähäiseksi, vaikka säädöspohjaa on vapautettu, asenteet ovat edelleen kantona kaskessa.

Kilpailuttaminen ei tietenkään ole mikään taikasana eikä ainoa ratkaisu terveydenhuollon rahoitusongelmaan. Se on yksi instrumentti, jonka käyttö, tutkiminen ja pohtiminen on jäänyt hyvin niukaksi. Lääkäreinä painotamme ennen kaikkea laadulla kilpailemista, halvin yksikköhinta ei useinkaan ole potilaalle eikä yhteiskunnalle taloudellisin, eikä aina myöskään eettisesti hyväksyttävissä.

Kansalaiset kyllä kilpailuttavat omalla tavallaan palveluiden tuottajia. Ainakin, jos mahdollisuus tarjotaan. Toiminnallisessa tai rahoituksellisessa monopoliasemassa on helppo todeta ettei kilpailu toimi. Mikä tahansa palvelu kelpaa, jos se on ainoa saatavilla oleva, mutta useimmat ihmiset haluaisivat kuitenkin valita niin kauppansa, kampaajansa kuin lääkärinsäkin.

Meillä suomalaisilla on toisinaan kiusallisen ylimielinen asennoituminen Baltian maihin. Mielenkiintoinen yllätys olikin tutustuminen liettualaiseen lakiin potilaan oikeuksista. Kyseinen laki on tullut voimaan vuonna 1996 ja pohjana on käytetty suomalaista lakia potilaan oikeuksista ja potilasvahinkolakia. Liettuassa on lakiin kirjattu erikseen, että potilaalla on oikeus valita lääkärinsä, toinen terveyspalveluiden tuottaja. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lainsäädännöllä ja terveysministeriön ohjeilla. Liettuan bruttokansantuote ei taida olla lähellekään suomalaista tasoa, mutta periaatteet ovat periaatteita ja ihanteet ihanteita. Niihin voidaan ja tulee pyrkiä myös lainsäädännössä. Missä viipyy suomalaisen potilaan oikeus valita hoitava lääkäri ja hoitopaikka?