Lääkäreillä ja vakuutusyhtiöillä on ollut pitkäaikainen erimielisyys potilastietojen siirrosta lääkäriltä vakuutusyhtiöille. Ongelmana on ollut, siirretäänkö tiedot sairauskertomuskopiona vai e-lausuntona ja siirrosta lääkärille maksettava korvaus erityisesti kopiomuotoisessa siirrossa. Uusi laki ratkaisi tiedonsiirtotavan lakisääteisten työtapaturmien ja liikennetapaturmien osalta: vakuutusyhtiö pyytää tiedot haluamassaan muodossa ja lääkäri siirtää vain tarvittavat tiedot. Lain mukaan lääkärillä on oikeus kohtuulliseen korvaukseen, vaikka e-lausuntoa ei kirjoitetakaan. Vakuutusyhtiöt määrittelivät korvauksen suuruuden, ja toista vuotta sitten summa vakiintui 20 euroon, mihin lääkärit olivat tyytymättömiä.

Kesän alussa STM-vetoinen laaja työryhmä sai työnsä päätökseen. Työryhmä sopi, että lääkäri saa veloittaa vakuutusyhtiötä tehdystä työstä aikaperusteisesti. Yksityislääkäri on tottunut laskuttamaan potilaskäynnitkin aikaperusteisesti. Nyt sama laskutusperiaate otettiin käyttöön työstettäessä vakuutusyhtiölle lähettäviä kopioita. Vakuutusyhtiölle lähettävässä laskussa on syytä näkyä laskun perusteena oleva työhön käytetty aika. Näin myös laskunmaksaja eli vakuutusyhtiö voi arvioida laskutuksen kohtuullisuutta. Kaikilla yksityislääkäreillä on vastaanotoillaan aikaperusteiset taksat näytettäväksi potilaille, joten hinnat on helppo tarkistaa. Toimistotyöstä ja tarvittaessa postituskuluista voidaan laskuttaa erikseen. E-lausunnot laskutetaan entiseen tapaan.

Potilailla on yhä enemmän vapaaehtoisia sairauskulu- ja hoitokuluvakuutuksia. Esimerkiksi monet työnantajat ovat lisävakuuttaneet työntekijöitään. Myös näiden vakuutusten yhteydessä tarvitaan potilastietojen siirtoa, vaikka toivottavaa olisi, että korvausperuste saataisiin lääkäripalkkiokuittiin laitetusta diagnoosista, eikä sairauskertomustietoja tarvittaisi kuin poikkeustilanteissa.

Potilaalla on lain perusteella oikeus tarkistaa sairauskertomustietonsa ilmaiseksi kerran vuodessa. Lääkäri voi käydä tiedot läpi potilaan kanssa, antaa hänelle erillisen yhteenvedon asioista tai antaa potilaalle kopion kertomuksesta. Jälkimmäistä tapaa yrittävät vakuutusyhtiöt hyödyntää ja pyytävät potilaita toimittamaan itse kertomuskopiot vakuutusyhtiöön ja ilmeisesti näin yrittävät välttää ylimääräisiä kuluja.

Vapaaehtoisissa vakuutuksissakin tiedonsiirron tulisi olla selkeää ja yksinkertaista, ja mallia tulisi ottaa lakisääteisten vakuutusten käytännöstä. Selkeintä on, että tiedot pyydetään suoraan hoitavalta lääkäriltä ja kerrotaan mitä tietoja halutaan, ja lääkärille maksetaan korvaus tehdystä työstä työhön käytetyn ajan pohjalta. Vakuutuksissa kannattaa pyrkiä siihen, että diagnoosi riittäisi pääsääntöisesti korvausperusteeksi.

Asianmukaisesta tiedonsiirrosta kertyvät kustannukset ovat varmasti vähäinen prosenttiosuus vakuutuksen kokonaiskorvauskustannuksista. Riitely vain huonontaa yhteistyötä. Toivon, että nyt pääsemme kesäkuun alun sopimuksen jälkeen yhteisymmärrykseen tiedonsiirrosta lakisääteisten vakuutusten ja tätä mallia mukaillen myös vapaaehtoisten vakuutusten osalta.