Suuri osa yleislääkärin työstä on erilaisten todistusten kirjoittamista. Joskus tuntuu, että pitää todistaa mustan olevan mustaa ja valkoisen valkoista. Vai miltä kuulostaa pyyntö: Tarvitsisin lääkärintodistuksen saadakseni asunnon, jossa on leveämmät ovet, että voin käyttää pyörätuolia? No joo, mutta jos on jo todistus potilaan liikkumisesta pyörätuolilla, ehkä se riittäisi asuntotoimistolle? Todellisuudessa riittääkin, mutta potilas on sitä mieltä, että lääkärinlausunnolla saa vielä leveämmät ovet.

Erityisen mielenkiintoinen on C-todistus hoito/vammaistuen hakemiseksi. Kun Kela uudisti kaavakkeen, kuvittelin, että se muuttuisi yksinkertaisemmaksi. Olisihan Kela pitänyt tuntea ja tietää. Pahemmaksi meni.

Tosin sanotaan, että kotisairaanhoitaja voi täyttää osan kaavakkeesta, mutta miksi lääkärin pitää puuttua asiaan lainkaan? Kotisairaanhoitaja tietää potilaan suoriutumisen moninkertaisesti paremmin kuin potilaan ehkä kerran vuodessa näkevä lääkäri. Vanhusvaltaisen väestön lääkärinä tämä on melkoinen todistamisen taakka - eikä toimenpide 143 pahemmin lohduta.

Lääkekorvaustodistukset ovat aivan oma lukunsa. En usko, että kukaan haluaa lystin päälle lääkkeitä syödä ja tuskin kukaan lääkäri haluaa verenpaine-, diabetes-, sepelvaltimotauti- tai astmalääkkeitä turhaan määrätä. Ristiriitatilanne syntyy, kun Käypä hoito -suositus ohjeistaa esimerkiksi verenpainelääkityksen aloittamisen huomattavasti matalammilla painelukemilla kuin mitkä Kela hyväksyy korvattavuuden perusteiksi. Selitä nyt tämä potilaalle niin, että hän sen ymmärtää ja muistaa, kun apteekki taas kerran kehottaa pyytämään korvaustodistusta. Siksi toivon, että lääkekorvauksia pohtiva työryhmä - paitsi että tuottanee valtiolle säästöjä lisäämällä potilaiden omavastuuta - yksinkertaistaisi lääkekorvausasioita. Ei nimittäin paljon toimenpide 225:kään lohduta, kun todistuksia tehtailee.

Työkyvyn arviointia ja ammatillista kuntoutusta varten tehtävät todistukset ovat tärkeitä, enkä niitä kyseenalaistakaan. Monesti kyse on ihmisen ja yhteiskunnan kannalta erittäin merkittävistä asioista ja parhaimmillaan nämä todistukset ovat moniammatillisen työryhmän tuotteita. Viime aikoina monilla koulutuspäivillä on ilahduttavasti käyty läpi perusperiaatteita, joilla hyvä lausunto tehdään. Vaikeita ne ovat ainakin itselleni monista koulutuksista huolimatta. Toisaalta tämän tasoisista todistuksista pitää mielestäni maksaa kunnon korvaus toisin kuin nykyisin.

Viime vuosina on erityistä huomiota kiinnitetty ajokorttilausuntoihin ja lääkärintodistuksiin aseasioissa. Ajo-oikeuteen liittyvät ongelmat ovat valitettavan yleisiä väestön ikääntyessä ja dementian yleistyessä. Potilas-lääkärisuhde joutuu erityiselle koetukselle näissä tilanteissa, mutta lääkärin on toimittava yleisen turvallisuuden hyväksi jopa riskillä, että potilas-lääkärisuhde kariutuu. Samoin alkoholin ongelmakäyttöön liittyvä ajokyvyn arviointi on haasteellista ja vaatii yhteistyötä päihdetiimin kanssa. Tähän on omalla työpaikallani Saarikassa onneksi mahdollisuus, joten lääkäri voi keskittyä omaan osaansa. Aselupa-asiat koen asetuksista huolimatta enemmän poliisin kuin lääkärin hoidettaviksi.

Työpaikallani nuori kollega - mielestäni hyvää yleislääkäriainesta - totesi lähtevänsä erikoistumaan alalle, jossa ei tarvitse turhia todistella. Voi meitä perusterveydenhuollossa, jos tämä mielipide on nuorten piirissä kovin yleinen!