Suomalainen onnettomuusjournalismi on hyvätapaista, toimittajat vakuuttivat kuopiolaisen Pressiklubin ja Lääkäriliiton vapaamuotoisessa tapaamisessa Kuopiossa.

Jyväskylän junaturma 1998 opetti Keski-Suomen keskussairaalalle, että uutisnälkäisille toimittajille on asetettava selvät rajat. Toimittajat ja kuvaajat pysyvät onnettomuuden uhreista ja omaisista kunnioittavan välimatkan päässä - jos sairaalan ovella on vartijat.

Keltaisen lehdistön sensaatiohaku on kansainväliseen lokajournalismiin verrattuna Suomessa kilttiä. Jos nyt humalassa töitä paiskineesta lääkäristä uutisoitaessa unohtuukin mainita, että samaan aikaan hänen 20 000 kollegaansa työskenteli selvin päin.

Toimittajan toimenkuva on sidoksissa hänen edustamaansa tiedotusvälineeseen. Lääkärillä, potilailla ja omaisilla on vapaus valita, mille tiedotusvälineelle haastattelun antavat, jos antavat.

Keltaiset lehdet etsivät onnettomuustilanteissa kuumaa "kamaa" lööppeihinsä. Eräs iltalehtitoimittaja totesi, ettei koskaan anna haastateltujen tarkistaa juttuja ennen julkaisemista. Hänen kokemuksensa mukaan faktojen tarkistaminen pilaa hyvän jutun.

Konginkangastiedotus onnistui

Puolentoista vuoden takaista Konginkankaan linja-auto-onnettomuutta pidetään esimerkkinä onnistuneesta sairaalan ja lehdistön yleisölle tiedottamisesta.

Helsingin Sanomien Jyväskylän aluetoimituksen esimies Timo Siukonen sanoo pelkäävänsä, että räväköityvä ja sisällöltään keventyvä journalismi syö myös kriisiviestintää. Kevytjournalismi unohtaa tarkistaa faktat ja raapii pintaa.

- Perinteisen taustoittavan journalismin sijasta tehdään keveitä juttuja henkilökerronnan kautta. Onnettomuuden uhrien ja omaisten asema vaikeutuu, jos juttujen annetaan mennä mutu-tuntumalta lehteen, Siukonen sanoo.

Siukonen muistuttaa, että Jyväskylän seudulla toimiva kriisitiedotus on rakennettu koville kokemuksille. Junaonnettomuudessa viestinnän pelisääntöjä rikottiin röyhkeästi. Konginkankaan uutisointi sujui suuremmitta ylilyönneittä.

- Ilmaan ehtineet kuvaajat saatiin nopeasti takaisin maanpinnalle. Kummassakin onnettomuudessa tiedottaminen sujui sairaalan puolelta erinomaisesti.

"Emme ole terapeutteja"

Toimittajien korkeakoulututkintoon sisältyy lääketieteen opintoja täsmälleen saman verran kuin lääkäreillä viestinnän opintoja - ei lainkaan. Toimittaja ei kykene arvioimaan onnettomuudesta selvinneiden sokkia. Onnettomuuksissa toimittaja haastattelee ihmisiä, joita hänenkin oikeastaan pitäisi suojella toimittajilta.

Toimittajat eivät myöskään vahdi toisiaan, sillä kukin julkaisu toimii oman toimituspolitiikkansa mukaan. Iltapäivälehdistö herkuttelee asioilla, jotka Hesarissa tai Ylessä eivät menisi uutiskynnyksen yli surkeanakaan uutispäivänä.

Yleisradiossa TV-uutisille työskentelevä Marja Manninen näytti Pressiklubissa Konginkankaalla tekemänsä 12 minuutin televisiohaastattelun tyttärensä menettäneistä vanhemmista. Haastattelua olisi Amerikassa tai Venäjällä ajettu "nonstopina" kaikilla kanavilla kaksi vuorokautta. Yle käytti haastattelusta muutaman sekunnin lausunnon, josta omaisten sokki ei välittynyt.

Valtaosa onnettomuuden jälkeen haastatelluista ihmisistä katuu myöhemmin lausuntojaan. Julkinen esiintyminen hoitaa ani harvan traumoja. - Emmehän me ole terapeutteja, vaan teemme omaa työtämme, Hesarin toimittaja Martti Heikkinen huomautti.

Tiedotusvälineissä suuronnettomuus käynnistää samanlaisen koneiston kuin sairaaloissa. Ihmisiä herätetään umpiunesta. Usein onnettomuuspaikalla on kuvaaja-toimittaja-miehitys miltei samanaikaisesti pelastuskaluston kanssa.

- Silloin ei enää eettisiä kysymyksiä mietitä, vaan ne on oltava selkäytimessä, Timo Siukonen sanoi.

Helsingin Sanomien onnettomuustiimiin kuului Konginkankaalla kolme toimittajaa ja kaksi kuvaajaa. Päätoimituksessa toimittajat taustoittivat onnettomuutta mm. ilmatieteenlaitoksen ja tieviranomaisten kanssa.

Pelisäännöt selvillä KYS:ssa

KYS:ssa kriisitiedotusta on harjoiteltu. - KYS:nkin alueelle suuronnettomuus jonain päivänä sattuu. Sitä varten olemme luoneet pelisääntöjä. Toimittajat ja kuvaajat eivät saa tulla ensiapuun, eivätkä osastoille haastattelemaan uhreja tai omaisia, sanoo johtajaylilääkäri Jorma Penttinen.

KYS:n tiedottaja Varpu Puskala kuuluu valmiusryhmään. Hänellä on kaikki se tieto, mikä sairaalasta onnettomuustilanteessa voidaan antaa. Tiedottaja päivittää myös internettiin kaiken aikaa tilannetta, mikä helpottaa toimittajien tiedonjanoa. Muualta saadut tiedot voi myös tarkistaa sairaalan www-sivuilta. Kriisiuutisointi internetissä palvelee myös suoraan suurta yleisöä ja vähentää vastuuhenkilöiden puhelinrumbaa.

Konginkankaan onnettomuuden aikana KSKS:n tiedotussivuilla kävi päivässä 50 000 lukijaa.

- Sairaalan on annettava toimittajille selkeät yhteystiedot. Ellei toimittajalla ole puhelinnumeroa, mihin soittaa, hän etsii tietoa omia kanaviaan pitkin, sanoo 20 vuotta toimittajana työskennellyt Varpu Puskala.

- Kun tuntee toimittajan ajatuksenjuoksun, pystyy tiedottamaan sekä sairaalan että tiedotusvälineiden tarpeisiin.

Työn henkilökohtaisuus tuottaa kipua

Lääkäriliiton aluepäällikkö ja Nuori Lääkäri -lehden päätoimittaja, neurologiksi erikoistuva Anne-Mari Kantanen sanoi lääkäreiden pelkäävän toimittajia siksi, että lääkäriys on niin suuri osa ihmisen persoonaa.

- Ammattiasiat tuntuvat hyvin henkilökohtaisilta, Kantanen sanoi.

Toki toimittajat arastelevat lääkäreitä juuri samasta syystä. Kun toimittajan työ on persoonalla peilaamista, lääketieteellisen haastattelun tekeminen nostaa pintaan toimittajalle tutun tyhmyydentunteen. Yhteistyö sujuu, kun molemmat luottavat toistensa ammattitaitoon. Lääkäri uskoo, että toimittaja osaa kertoa asian kansanomaisesti, eikä tartu kynään. Toimittaja luottaa lääkärin osaavan erikoisalansa, eikä tartu leikkausveitseen.

Lääkärikoulutuksen viestintäopin puute konkretisoitui neurologiaan erikoistuvalle Minna Rusaselle Pressiklubissa.

- En ole ajatellut, että jonakin päivänähän joudun antamaan haastatteluja ja toimimaan lehdistön kanssa. Yhteinen keskustelu antoi viitteitä toimintatavoista.

Toimittajille kriisiapua

Lääkäreiden ja toimittajien ammatillista yhteistyötä tehdään jatkossa kaksisuuntaisesti: Onnettomuuspaikoilla työskennelleet toimittajat tarvitsevat kriisiapua. Sekä Marja Manninen että Timo Siukonen saivat työnantajiensa ehdotuksesta käydä jälkipuintipalaverin psykiatrin tai psykologin kanssa.

- Konginkankaan pitkän työputken aikana sisuksiini oli kertynyt onnettomuuspaikalta monenlaista aineistoa, jota en pystynyt jakamaan edes vaimoni kanssa. Debriefing sai minusta irti sen, mitä halusin, eikä Konginkankaaseen ole tarvinnut palata pahojen tunteiden kautta, Timo Siukonen sanoo.