Tutkijoiden ansionkehitys matelee verrattuna muuhun lääkärikuntaan. Kyseessä on yksi epäotollisimmista edunvalvonnan sektoreista. Asian sisäistettyään Lääkäriliitto panosti tälle alueelle. Vuodesta 2003 liitossa on toiminut Valtionsektorin valiokunta. Miten valiokunnassa on käsitelty tutkijoiden asiaa?

Yliopisto on suurin lääkäreitä työllistävistä valtion virastoista ja laitoksista. Vuoden 2005 Lääkärikyselyn mukaan opetuksen ja tutkimuksen alalla työskenteli päätoimisesti 1 028 kollegaa, seitsemän prosenttia jäsenkunnasta. Viidesosa lääkäreistä väittelee uransa aikana. Apurahatutkijat kuuluvat yliopiston alaisuuteen ja siten valtionsektorille.

Päätoiminen tutkija rahoittaa elämänsä apurahalla, päivystys- tai privaattikorvauksilla ja joskus palkallakin. Apurahat vastaanotetaan monenkarvaisilta säätiöiltä, joiden haku- ja maksatusperiaatteet vaihtelevat hermoja repivästi. Tutkija käyttää runsaasti työaikaansa aina uusien hakemusten laatimiseen. Lisäksi summat ovat varsin pieniä - edes verovapaina ne eivät enää aikoihin ole kyenneet kilpailemaan lääkärinpalkan kanssa.

Suurin apurahaskandaali, lähes täydellinen sosiaaliturvan puute, kytee edelleen. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä tuotti jo kesällä 2004 järkevän ja pitkällä aikavälillä kustannusneutraalin ehdotuksen sosiaaliturvavajeen poistamiseksi. Akavalainen kattojärjestö JUKO ja sen mukana Lääkäriliitto ottivat hyvin myönteisen kannan työryhmän esityksiin. Pettymys olikin suuri, kun edes tätä minimaalista panostusta ei saatu silloiseen valtion budjettiin. Ehdotuksen toteuttavaa tulo- ja menoarviota odotellaan järjestöissä vielä jonkunlaisin toivein.

Koko valtion palkkausjärjestelmä saa kyytiä vuoden loppuun mennessä. A-taulukkojärjestelmä kuopataan lopullisesti. Uusi palkkausjärjestelmä (UPJ) on ollut työnantajan tähtäimessä jo toistakymmentä vuotta. UPJ:ssä jokainen tehtävä luokitellaan vaativuuden mukaan. Luokitus määrää tehtäväkohtaisen palkan, jonka päälle maksetaan henkilökohtainen lisä.

Yliopistot ovat jo arvioineet kaikki työntekijänsä järjestelmää varten kertaalleen. Työnantaja reagoi arvioon siten, että käytännössä sijoittelut laskettiin yhtä tasoa alemmas. Tämän kevään aikana tehtävät luokiteltiin uudelleen väärien sijoittelujen korjaamiseksi. Alustavat tiedot viittaavat, että kliinisten opettajien palkat ovat yleistä tasoa kehnompia. Järjestötason neuvotteluja hankaloittaa vielä Akavan sisäinen eriseuraisuus: lehtoreiden vaativuusluokitus kipuaa lääkäriopettajia herkemmin korkeammille tasoille, huolimatta vähäisemmästä kouluttautumisesta. Tällainen asetelma ei tietenkään saa Lääkäriliiton ymmärrystä osakseen.

UPJ:n jo toteuttaneet virastot eivät ole raportoineet kiitettävästä palkankehityksestä tai kannustavuuden selvästä lisääntymisestä. Takuupalkalle jäävien lääkärien osuus on noussut paikoin hälyttävän suureksi. Kansanterveyslaitoksella sentään vilkkuu yön ainoa valopilkku. Aikaisemman minimipalkan sijaan nuoret tutkijat ovat saaneet omalle luokitukselleen sisäisen liukuman, joka toteutuu tutkimuksen edetessä eli kokemuksen lisääntyessä.

Kokonaisuutena tutkijoiden ansionkehitys ei ole kiinnostanut työnantajaa aikapäiviin. Tutkimustyön sisällön suuri houkuttelevuus loi myyjän markkinat, mutta nuorison asenne on jo muuttunut. Vuosien kituuttamista apurahalla ei enää pidetä ainoana vaihtoehtona. Monissa kliinisissä tehtävissä kollegat saavat yhä enemmän vaikuttaa työnsä sisältöön, jolloin myös motivaatio paranee. Tiedetään myös, että lääkäriopettajien työn kuormittavuus kasvoi suurten kurssien myötä, mutta resursseja ei lisätty. Suuret ikäluokat eläköityvät kiihtyvää tahtia. Opettaja- ja tutkijavirkojen pätevyysvaatimukset tuskin kevenevät. Mistä siis tekijät, jos tutkijan ura vaikuttaa halvalta ja työläältä kriittisen sukupolven silmissä? Yliopistoja odottaa äärettömän vaikea rekrytointiongelma, mikäli tutkijoiden palkkauksen kannustavuutta ei välittömästi paranneta.