Tuusulan kunta perusti sosiaali- ja terveystoimialan
Tuusulan kunta remontoi organisaatiotaan vuoden alussa, jolloin mm. entiset sosiaalitoimi ja terveystoimi yhdistyivät uudeksi sosiaali- ja terveystoimialaksi.
Yhdistyminen koski niin toimintoja kuin henkilökuntaakin. - Tärkeintä muutoksessa on ollut se, että kliinistä työtä tekevän lääkärin lähiesimiehenä pysyy lääkäri, korostaa Tuusulan lääkäriluottamusmies Tarja Teikari-Myyrä, joka puhui Helsingin paikallisilla luottamusmiesten koulutuspäivillä Vantaalla tammikuussa.
Uusi sosiaali- ja terveystoimiala rakentuu neljästä tulosalueesta: sosiaalipalveluista, terveyspalveluista, koti- ja laitoshoidon palveluista sekä kehittämis- ja hallintopalveluista.
Sosiaali- ja terveystoimialaa johtaa terveystieteiden tohtori Pirjo Vainio, joka nimitettiin tehtävään jo viime vuoden elokuussa. Terveyspalveluiden johdossa on johtava lääkäri Riitta Ristolainen.
Terveyspalveluiden alle on sijoitettu ns. vastaanottopalvelut, johon kaikki perusterveydenhuollon lääkärit kuuluvat. Uudessa mallissa lääkärityövoimaa myydään esimerkiksi neuvolaan sekä koti- ja laitoshoitoon, jossa on mm. akuutti sairaalahoito ja hoivapalvelut. Lääkäripalvelujen lähiesimiehenä toimii ylilääkäri Tuula Kock. Lääkäripalvelut muodostavat oman yksikön taloussuunnitelmassa.
Terveyspalveluiden alle sijoittuviin tukipalveluihin kuuluvat lääkekeskus, röntgen ja HUSLABista ostetut laboratoriopalvelut sekä ilmaisjakelu.
Vanhassa organisaatiomallissa Tuusulan terveyslautakunnan alla oli omina yksiköinään terveydenhuolto, sairaanhoito, suunterveydenhuolto, lasten ja nuorten erityispalveluyksikkö, erikoissairaanhoito ja hallinto. Lukuun ottamatta terveydenhuoltoa ja hallintoa yksiköiden johdossa toimivat lääkärit.
Työt jatkuvat entiseen tapaan
Kunnan organisaatiomuutos -prosessi lähti liikkeelle vuonna 2006, jolloin henkilökunnalta kysyttiin mielipiteitä eri toimien yhdistämishankkeista. Tuusulassahan on vuoden alusta aloittanut myös kasvatus- ja sivistystoimiala, jossa on yhdistetty sosiaalitoimessa aiemmin sijainneet varhaiskasvatuspalvelut ja opetuspalvelut. Rakennemuutos koskee käytännössä suurinta osaa kunnan henkilökuntaa.
Uutta sosiaali- ja terveystoimialan mallia kehitettiin kuvaamalla niitä palveluprosesseja, joissa arvioitiin olevan synergiaetuja, mikäli palvelut yhdistetään. Kuvaukset tehtiin asiakkaan ja potilaan näkökulmista.
- Alkuvaiheessa yhdistämismalli herätti lääkäreissä epäilyä, mutta ainakaan vielä he eivät ole "äänestäneet jaloillaan". Aika näyttää, mitä sosiaalitoiminta tuo tullessaan. Nyt tilanne on rauhallinen ja työt jatkuvat entiseen tapaan.
- Tuusulan kunta on ollut pääsääntöisesti hyvässä työpaikan maineessa. Tilanne näyttää nyt ehkä vielä paremmalta kuin ennen, mutta toki se vaatii paljon työtä, sanoo Tarja Teikari-Myyrä, joka on tiiviisti seurannut muutosprosessia ja myös kyseenalaistanut asioita tarvittaessa.
Ei muutoksia palkkaukseen
Tuusulan kunnan väestöpohja on 36 >000. Perusterveydenhuollon lääkäreitä kunnassa on pääterveysasemalla 13, päihdepalveluissa on yksi osa?aikainen lääkäri samoin kuin neuvolassa. Työterveyshuollossa on 3 lääkärin virkaa, joissa kaikissa on kokeneita lääkäreitä. Myös akuutissa sairaalahoidossa on 2 virkaa.
Lisäksi Jokelan sivuterveysasemalla lääkärinvirkoja on 3,5. Lisärahoituksen turvin Jokelaan on voitu palkata myös yksi lasten? ja nuorisopsykiatri. Kellokoskella on 3 lääkärinvirkaa. Kellokosken terveysasemalta käsin hoidetaan Etelä?Mäntsälän aluetta kuntayhteistyönä. Perusterveydenhuollon lääkärien lisäksi konsultaatioapua ostetaan lukuisilta eri erikoisaloilta.
? Meidän lääkärien palkoissa, virkamäärissä eikä tiloissa ole tapahtunut muutosta suuntaan tai toiseen. Tosin lisätiloja haetaan jatkuvasti, sanoo Tarja Teikari-Myyrä, joka on kolmatta kautta Tuusulan luottamusmiehenä. Sitä ennen hän on ollut varaluottamusmiehenä Helsingissä.
Vastaavan lääkäri asema kuntoon
Lääkäriliiton neuvottelupäällikkö
Heikki Pärnäsen
mukaan liitto ei vastusta terveydenhuollon ja sosiaalihuollon hallinnon yhdistämistä kunnissa luottamusmiestasolla eli lautakunnissa. Ongelmana on, että yhdistetyissä palveluorganisaatioissa on lähes poikkeuksetta otettu käyttöön ns. elämänkaarimalli. Se soveltuu luontevasti sosiaalitoimen palvelujen organisointiin ja johtamiseen, mutta ei terveyspalvelujen tuottamiseen.- Elämänkaarimallin pohjalta rakennettu organisaatio pirstoo terveydenhuollon kokonaisuuden kuntatasolla. Tuusulan mallissa ? joka ei ole edes sieltä pahimmasta päästä vastaavista organisaatiomuutoksista ? koti? ja laitoshoidon tulosalueeseen yhdistetyt laitoshoidon palvelut, kuten akuutti sairaalahoito, tulee ehdottomasti siirtää terveyspalveluiden tulosalueelle. Vastaavasti hoivapalvelujen ja kehitysvammaisten laitospalveluiden siirtämistä osaksi terveyspalvelujen kokonaisuutta olisi vähintäänkin harkittava.
- Kansanterveyslaki edellyttää, että perusterveydenhuollosta vastaavassa organisaatiossa tulee olla terveyskeskuksen vastaava lääkäri, joka päättää potilaan hoidon järjestämisestä avo? tai laitoshoitona. Vastaavan lääkärin aseman organisaatiossa pitää olla sellainen, että hän myös tosiasiallisesti pystyy hoitamaan lain edellyttämät velvoitteensa.
- Samantyyppinen vastaavaa lääkäri koskeva määräys on tulossa myös uuteen terveydenhuoltolakiin, jatkaa Heikki Pärnänen.
Tuusulan kunta
- perustettu v. 1643
- kokonaispinta-ala 225,43 km2
- asukkaita n. 36 000, ruotsinkielisiä n. 2 % väestöstä
- asukasmäärä kasvussa viimeiset 10 vuotta, kasvu keskimäärin 600 asukasta/vuosi
- veroprosentti 18,00