Lehti 37: Liitto toi­mii 37/2013 vsk 68 s. 2304 - 2305

Uusi neuvottelujohtaja luotsaa liittoa neuvotteluihin

Lääkäriliiton tuore neuvottelujohtaja Laura Lindholm tuntee hyvin lääkärisopimuksen - myös neuvottelupöydän vastapuolelta.

Maria van der Meer

Neuvottelujohtaja Laura Lindholmilla on meneillään kiireinen syksy. Takaraja kuntasektorin lääkärien sopimusneuvotteluille on lokakuun lopussa.

OTK Lindholm siirtyi uuteen tehtäväänsä talon sisältä, sillä hän on työskennellyt Lääkäriliiton lakimiehenä lokakuusta 2011.

- Neuvontatyössä ja luottamusmiestilaisuuksissa kentän ääni ja lääkärikunnan toiveet ovat tulleet tutuiksi. Lähden innokkaana viemään liiton näkemystä eteenpäin, hän kertoo.

Verkostoista etua neuvotteluissa

Paitsi kokemusta liitosta ja lääkärikunnasta, on Lindholmilla myös hallussaan kokonaiskuva kuntasektorin lääkärien palvelusehdoista. Hän työskenteli kymmenisen vuotta KT:n eli Kuntatyönantajien palveluksessa, viimeksi sosiaali- ja terveyspalveluiden johtavana työmarkkinalakimiehenä ennen siirtymistään Lääkäriliittoon.

- Käytännössä olen siis istunut neuvotteluissa pöydän toisella puolella. Lääkärisopimus ja kunnallisen sektorin KVTES ovat tuttuja ja tunnen siltä pohjalta myös työnantajan näkemyksiä, hän kertoo.

Neuvottelutyössä monipuolinen tausta ja verkostot ovat eduksi.

- Hyvät henkilösuhteet edistävät neuvottelutilannetta ja asioiden viemistä eteenpäin. Vaikka ihmiset tuntevat toisensa, neuvotteluissa keskitytään tiukasti asioihin.

Pohjaa paikalliseen sopimiseen

Neuvottelujohtajan tavoitteena on myös kehittää lääkärisopimusta edelleen jäsenkunnan eduksi.

- Sopimustekstissä on yhä kohtia, joiden tulkinta on haastavaa. Sen takia sitä on syytä kehittää näkemyksemme mukaisesti. Kaikkiaan oma lääkärisopimus on tärkeä asia ja valttimme, hän muistuttaa.

Se ei silti poista paikallisen sopimisen merkitystä.

- Lääkärisopimus luo reunaehdot ja linjat paikalliseen sopimustoimintaan, hän sanoo.

Neuvottelujohtajan vastuulla ovat myös yliopiston ja valtionsektorin palvelussuhdeasiat. Työnkuvaan kuuluu myös ammatinharjoittajien ja yksityislääkäreiden edunvalvonta.

Lakimiesneuvonta päivittymässä

Neuvottelujohtajan työssään Lindholm aikoo myös sujuvoittaa ja järkevöittää liiton lakimiesneuvontaa.

- Jatkossa on tarpeen linjata ne painopisteet, joissa voimme parhaiten palvella jäsenistöä. Emme voi esimerkiksi antaa monimutkaista veroneuvontaa, hän kertoo.

Lindholm jatkaa myös neuvottelujohtajana jäsenten lakimiesneuvontaa puhelimitse ja sähköpostitse. Henkilökohtainen kontakti ja asioiden ratkaisu on palkitsevaa ja opettaa jatkuvasti uutta.

- Usein selvitettävät asiat ovat monimutkaisia ja edellyttävät runsasta perehtymistä ja taustatyötä. Valitettavasti kaikkiin kysymyksiin ei ole tarjolla yksiselitteistä vastausta, hän kertoo.

- Itseäni yllättikin alun perin se, miten paljon lääkärin työssä toimimiseen liittyy juridiikan eri osa-alueita ja mitä kaikkia reunaehtoja pitää ottaa huomioon.

Kolme pientä lasta pitävät Lindholmin kiireisenä myös työajan ulkopuolella.

- Illat ja viikonloput kuluvat lasten harrastuksissa ja perheen parissa, mutta nyt olen saanut taas aikaa omille vanhoille harrastuksille, kuten lenkkeilylle ja lukemiselle. Olen hurahtanut dekkarisarjojen lukemiseen, hän naurahtaa.

Työllisyys- ja kasvusopimuksen ydinkohdat:

➤ 20 euron sopimuskorotus eli palkantarkistus tai kustannusvaikutteinen työehtojen muutos 4 kuukauden kuluttua.

➤ 0,4 prosentin korotus 12 kuukautta myöhemmin.

➤ Pituus 2+1 vuotta.

➤ Mukana myös mm. työeläkemaksujen nosto, nuorten työllistymisen edistäminen ja keskustelu arkipyhien muutoksesta.

➤ Takaraja 25.10. kello 16.

➤ Keskitetty sopimus syntyy, jos se saa tuekseen riittävästi liittoja.

Lue myös

Kahden kuukauden rutistus

Neuvottelujohtaja Laura Lindholmilla ja muilla Lääkäriliiton neuvotteluryhmän jäsenillä on parhaillaan menossa kahden kuukauden mittainen tiivis rutistus.

Keskitetystä työmarkkinaratkaisusta saatiin sopu elokuun lopussa, kun keskusjärjestöt hyväksyivät työllisyys- ja kasvusopimuksen. Nyt liittotason neuvotteluille on varattu aikaa kahdeksan viikkoa.

- Tiedossa on, että varoja ei ole nyt paljon käytettävissä, Lindholm sanoo.

Lääkäriliitto neuvottelee KT:n eli Kuntatyönantajien kanssa kuntasektorilla työskentelevien lääkärien palkkauksesta, työaikajärjestelyistä ja muista palvelussuhteen ehdoista.

- Tapaamisia on kerran viikossa, mutta jatkossa tahti tiivistyy. Neuvottelutoiminta on toki luonteeltaan jatkuvaa, mutta nyt on vuorossa loppurutistus.

Keskustelussa ovat muun muassa tietyt sopimusmääräykset.

Esimerkiksi päivystysmääräyksistä käydään varmasti keskustelua, hän kertoo.

Takaraja sopimuksen syntymiselle on 25. lokakuuta kello 16, johon mennessä liittojen pitää ilmoittaa ratkaisunsa.

- Lääkäriliiton kannasta päättää lopulta liiton hallitus ja valtuuskunta. Uusi lääkärisopimus alkaisi 1. maaliskuuta 2014, Lindholm kertoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030