Terveydenhuollon voi sanoa olevan myllerryksessä. Lokakuussa 2013 tulee voimaan liikkuvuusdirektiivi, joka mahdollistaa potilaan vapaan hakeutumisen oman maan korvaamana hoitoon muihin EU-maihin. Uusi terveydenhuoltolaki tuli voimaan viime vuonna. Se antoi potilaille valinnanvapautta hoitoon kotimaassa.

Lisäksi säädettiin potilaiden valinnanvapauden lisäämiseksi laki palvelusetelistä. Potilas voisi valita yksityislääkärin joko itsenäisesti tai kunnan valitsemista toimijoista, maksaa osan hoidosta kunnan antamalla palvelusetelillä ja itse setelin arvon ylittävän osuuden. Harvat kunnat ovat kuitenkaan ottaneet setelin käyttöön. Palveluseteli mahdollistaisi yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä esimerkiksi lääkärikäynneissä tai leikkauksissa.

Myös terveydenhuollon järjestäminen ja rahoitus on tarkoitus uudistaa. Kuntarakenneuudistusta on odotettu näiden ratkaisujen pohjaksi.

Terveydenhuollon rahoituksen uudistamisesta on jo julkaistu mietintöjä. Terveydenhuollon rahoitus on nyt monikanavainen. Rahoitus jakautuu prosentteina seuraavasti: valtio 25, kunnat 35, Kela 15, kotitaloudet 19, työnantajat 3 ja muut yksityiset rahoittajat 3. Monikanavaisuutta on esitetty purettavaksi ja rahoittajien määrää olisi tarkoitus vähentää. Kela-korvauksiakin on esitetty joissakin mietinnöissä poistettaviksi. Nyt potilaan saama korvausosuus yksityislääkärin palkkiosta on potilaan todellisista kuluista vain 24-25 prosenttia.

Jos Kela-korvaus poistuu, onko potilaan saatava palvelu kuntapuolelta? Ovatko potilaat valmiita maksamaan koko käynnin itseä Hakeutuvatko he uuden direktiivin perusteella hoitoon ja tutkimuksiin lähimaihin kuten Viroon? Ottavatko potilaat enenevästi yksityisiä sairausvakuutuksia saadakseen hoidon varmemmin yksityissektorilta? Julkisella terveydenhuollolla olisi varsin suuri haaste ottaa hoitaakseen kaikki yksityisen terveydenhuollon potilaskäynnit nykyisillä resursseillaan niin henkilöstön, tilojen kuin rahoituksen osalta.

Yksityissektori on kasvanut niin siellä toimivien lääkäri- kuin potilaskäyntimäärienkin osalta kymmenen viime vuoden aikana. Päätoimisia yksityislääkäreitä on nyt noin 1800 ja sivutoimisia reilusti 4000 ja lisäksi yksityisellä puolella toimii toista tuhatta työterveyshuollon lääkäriä. Silmätaudit ja gynekologia ovat erikoisaloja, joiden palveluita käytetään paljon yksityisellä sektorilla. Kela-tilaston pohjalta näillä erikoisaloilla on yhteensä yli 800 000 potilaskäyntiä vuodessa. Näiden alojen lääkäreistä yli 90 prosenttia on joko pää- tai sivutoimisia yksityislääkäreitä.

Julkinen terveydenhuolto vaatii uudelleen organisoimista ja luovaa ajattelua niin järjestämisen kuin rahoituksen osalta. Molempien pitäisi olla laajalla pohjalla ja ne tulisi mitä ilmeisimmin irrottaa kuntarakenteista. Kuntarakenteista ei taideta päästä kuitenkaan sopuun vuosiin.

Potilaille olisi syytä antaa laaja valinnanvapaus kotimaassa. Perus- ja erikoissairaanhoidon raja-aitojen tulisi olla matalia. Pääsy erikoislääkärille pitäisi olla helppoa. Potilaan tulisi saada valita lääkärinsä julkiselta tai yksityiseltä puolelta. Raha seuraisi potilasta edelleen aiempaa kehittyneemmällä Kela-rahoituksella tai miksei palvelusetelilläkin, jos uusia rahoitusrakenteita ei saada kehitettyä.