Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan väestön terveyserot ovat kasvussa ja terveyserojen muodostuminen alkaa näkyä yhä nuoremmissa ikäluokissa. Tämä siitäkin huolimatta, että meillä on kattava lastenneuvolaverkosto sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuolto. Ratkaisuksi esitetään, että jokaiselle koululle tulisi nimetä vastuulääkäri. Ratkaisuehdotus sinänsä on luonteeltaan odotettu: Medikalisoidaan epäedullisen perimän, ajattelemattomien vanhempien ja kehnojen kasvuolosuhteiden sekä suurten luokkakokojen aiheuttamat ongelmat ja laitetaan ne lääkärin syyksi!

Odotettavissa olevat ongelmat näkyvät usein jo odotusaikana äitiysneuvolassa ja tulevat esiin lastenneuvolassa sekä päivähoidossa. Vanhempien kyky huolehtia lapsen tarpeista ja kyky kasvattaa lasta tuntuvat usein olevan hukassa. Varsinkin yksi- ja kaksilapsisessa perheessä jälkeläinen saa liian helposti vallan ja alkaa pompotella vanhempiaan. Miksei alkaisi, kun vanhemmat eivät edes ruokakaupassa pysty päättämään, mitä ruokaa perheelleen laittaisivat, vaan kyselevät tätä lapsiltaan. Ei ihme, että pienokainen stressaantuu! Sama tahti jatkuu pukeutumisen ja nukkuma-aikojen osalta: neuvottomat vanhemmat eivät osaa päättää, mikä on lapselle parhaaksi, jolloin lapsen perusturvallisuus kärsii. Omapäiseksi ja ättäröiväksi kasvanut lapsi sitten puolestaan ajaa vanhempansa hermoraunioiksi, keskenään tappeleviksi pian entisiksi puolisoiksi. Helpotusta haetaan ehkä kuppia ottamalla ja kovaäänisellä välien selviksi puhumisella, jonka lapset takuuvarmasti aistivat ihan vaan erinomaisen kuulonsakin ansiosta. Liian vähäisen unen on todettu vaikuttavan epäedullisesti mm. vastustuskykyyn ja ylipainoisuuteen.

Olisiko neuvolan ja kouluterveydenhuollon terveystarkastusten ohelle syytä perustaa "vanhempainkouluja", joissa opetettaisiin säännöllisen elämän tärkeyttä lapsen kehityksen kannalta? Lapsille ja nuorille itselleen on terveystietoa jaettava ikätasoisesti ymmärrettävässä muodossa. Lapselle laatuaikaa on yhdessä vanhempien ja sisarusten kanssa tavallisten arkiaskareitten tekeminen, jossa opetellaan yhdessä tekemisen etuja, koetaan onnistumista ja vastoinkäymistä, harjoitellaan valtaa ja vastuuta, luodaan perusluottamus elämään.

Vanhempainkoulut korvaisivat lastentarhojen ja koulujen vanhempainillat, joissa harvemmin puhuttaneen onnistumisista, vaan enimmäkseen ongelmista ja epäonnistumisista. Nyt monilla vanhemmilla on stressi siitä, etteivät ennätä lennättää jälkikasvuaan aamukuuden ja puolenyön välillä sinne sun tänne vanhempien mielestä hyviin harrastuksiin. Kun nämä lapset sitten protestoivat sairastumalla, vanhemmilla ei ole ymmärrystä hellittää tahtia, vaan lapsia altistetaan heille varmuuden vuoksi otettujen kalliiden vakuutusten ansiosta mitä erilaisimpiin tutkimuksiin ja hoitoihin.

Me tarvitsemme toki neuvoloihin sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon tarpeen mukaisen määrän terveydenhuollon ammattilaisia, niin terveydenhoitajia kuin lääkäreitäkin. Pelkästään heidän kannettavakseen terveyserojen kaventaminen on liian suuri taakka, jopa mahdottomuus.

Tässä haasteessa viime vuosina lanseeratun sosiaali- ja terveydenhuollon elämänkaarimallin toivoisi näyttävän kyntensä ja luovan toimintamallit, joissa terveyserojen syntymistä voidaan vähentää laaja-alaisella ongelman syihin puuttumisella. Mikäli elinkaariajattelu ei ota tätä haastetta vakavasti, siltä putoaa pohja, jo elämänkaaren alussa.