Veripalvelun kandeille osuu joskus myös vähäverinen yö
Helsingin Kivihaassa sijaitseva SPR:n Veripalvelu huolehtii sairaaloiden tarpeista 24 tuntia vuorokaudessa. Lääkärilehti seurasi heinäkuisena yönä lääketieteen kandidaattien Tea Kontion ja Karoliina Tirrin päivystysvuoroa.
Veripalvelukeskuksessa alkaa hiljentyä. Muutamat iltavuorolaiset käsittelevät vielä luovutettua verta soluerottelun puolella, mutta vähitellen vastuu on siirtymässä päivystäjille.
Tea Kontiota ei harmita, vaikka työvuoro Suomen Punaisen Ristin veripalvelukeskuksessa Helsingin Kivihaassa alkaa kesken yhden kesän kuumimmista päivistä. Hän olisi päässyt tänä kesänä ensimmäistä kertaa lääkärintöihin, mutta valitsi Veripalvelun päivystyksen.
- Väitöskirjan teon ohella tulin mieluummin tänne. Päivisin on aikaa tehdä tutkimusta ja tämä on hyvä rahanlähde apurahan lisäksi.
Vuoro on alkanut rauhallisesti. Ensimmäisen parin tunnin aikana Kontio on vastaanottanut haittavaikutusnäytteitä, istukkaverta sekä pari faksilla tullutta tilausta.
Varttia vaille kuusi kakkospäivystäjä
Karoliina Tirri
pukee työvaatteet ylleen ja aloittaa Kontion kanssa vasta-ainetunnistukset ristikoelaboratoriossa. Mikkelistä, HYKS:n Naistenklinikasta sekä Jorvista on tilattu sopivuuskokeet kolmelle potilaalle, joilla on veressään punasoluvasta-aineita. Ne saattavat aiheuttaa hemolyysia reagoidessaan sopimattomien punasolujen kanssa.- Tutkimme, mitä vasta-aineet ovat ja yritämme löytää potilaille mahdollisimman sopivaa verta. Näitä tapauksia voi tulla vaikka keskellä yötä. Esimerkiksi verta oksentava potilas saattaa tarvita nopeasti punasoluja, Tirri kertoo.
- Vasta-aineiden löytäminen on kuin palapelin ratkomista, Tirri kuvailee plus- ja miinusmerkkejä täynnä olevien tunnistuskorttien äärellä.
Kontion ja Tirrin mielestä vasta-ainetunnistukset ovat ehdottomasti työn parasta antia.
- Kinkkiset jutut kiehtovat ja tässä saa käyttää aivojaan. Ja onhan se potilaallekin merkityksellistä, ettei annettu veri aiheuta hemolyysia, Tirri sanoo. Hän on juuri aloittanut loman kesätyöstään sairaalassa ja päättänyt päivystää pari vuoroa lomansa aluksi.
- Tämä on rentoa ja kivaa vaihtelua sairaalatyölle ja meillä on kauhean hyvä porukka täällä.
Kello 18: Ykköspäivystäjä tauolla
Kuuden jälkeen Kontio jättää Tirrin hetkeksi yksin ristikoelaboratorioon ja käy syömässä talon keittiöstä tilaamansa täytetyn uuniperunan.
Taukotilassa Kontio kertoo, että päivystäjät vastaavat öisin lähes kaikesta talon toiminnasta. He vastaanottavat tilauksia sekä toimittavat verta ja lääkkeitä eteenpäin, valmistavat erikoisvalmisteita laboratoriossa sekä huolehtivat kiinteistön lukuisista laitteista.
Päivystäjät ovat saaneet tehtävään kolmen kuukauden koulutuksen, jota on edeltänyt kesätyö soluerottelussa, jossa veren eri osat erotellaan toisistaan.
Päivystysringissä on 17 lääketieteen opiskelijaa ja vuoroja kertyy keskimäärin yksi viikossa. Kesällä päivystetään useammin, kun osa on muutaman kuukauden poissa lääkärintöiden takia.
Lukuvuoden aikana pyörällä pääsee kätevästi Kivihaasta Meilahteen suoraan luennoille.
Kello 19: Punasolut ja verihiutaleet maailmalle
Vasta-aineseulonnat valmistuvat seitsemän jälkeen. Tirri näpyttelee Mikkelin ja Jorvin tilaukset koneelle kaupan kassaa muistuttavan jakelutiskin takana. Kontio pakkaa käsitellyt punasolut kylmälaukkuihin. Meilahteen riittää tieto potilaan vasta-aineista sähköisesti.
Pakkaamisen keskeyttää puhelu Lahdesta. Hoitaja tilaa kiireellisenä neljä pussia verihiutaleita ensiapuun.
- Kaikilla sairaaloilla ei ole trombosyyttien säilytykseen tarvittavia heilurikaappeja. Tällöin trombosyytit tilataan meiltä tarpeen mukaan.
Päivystäjät pakkaavat trombosyytit kylmälaukkuun harsojen, butaanidiodilevyjen ja lämpötilaa kuljetuksen ajalta tarkkailevan lämpömittarin kanssa.
- Päivystyksessä tilauksiin laitetaan kovin helposti merkintä "kiireellinen". Hoitajat eivät aina tajua, että me pyöritämme täällä koko taloa. Vilkkaana yönä me joudumme priorisoimaan tehtäviä, jolloin soitamme toisinaan perään ja tarkistamme kiireellisyyden, Tirri kertoo.
Kello 20: Hyytymistekijänäytteiden kimpussa
Piippiippiip. Hälytinlaite ilmoittaa tajuntaan tunkeutuvasti kaikista talon tapahtumista ovisummerista rikkoutuneeseen laitteeseen, tällä kertaa saapuneesta faksista.
Samaan aikaan soitetaan Kanta-Hämeen keskussairaalasta ja varmistetaan, että faksitilaus tuli perille. Tirri ottaa tottuneesti Matkahuollon sivut esille ja tarkistaa, milloin lähtee seuraava linja-auto Hämeenlinnaan.
Matkahuollon kuriiripalvelu ehtii juuri ja juuri noutaa trombosyytit niin, että tilaus ehtii bussiin.
Kontio siirtyy kolmanteen kerrokseen esikäsittelemään Vaasasta saapuneet hyytymistekijänäytteet. Hän on aiemmin asettanut näytteet sentrifugiin, joka on erotellut veren osat alustavasti toisistaan. Kontio jakaa punasolut ja keltaisen plasman viiteen eri koeputkeen, jonka jälkeen putket laitetaan joko pakastimeen tai jääkaappiin odottelemaan päivävuorolaisten varsinaisia tutkimuksia.
Kello 21: Kahvitauko ja tilauksia
Hieman ennen yhdeksää päivystäjät ehtivät kahvitauolle, mutta tauko jää lyhyeksi. Pohjois-Karjalan keskussairaalassa potilas tarvitsee pikaisesti punasoluja. Tirri soittaa Veripalvelun Kuopion varastoon ja hälyttää paikallisen päivystäjän varastolle lähettämään veren taksilla Joensuuhun.
- Nykyään kaikki tilaukset soitetaan keskitetysti tilauskeskukseen Helsinkiin. Me seuraamme varastotilannetta ja hälytämme tarvittaessa päivystäjän lähempää paikalle.
Kontio lukee sängyllään Barack Obaman muistelmia. Tirri ei juo enää kahvia, jotta saa nukutuksi yöllä ja kääntyy katsomaan tv-sarjaa Muodin huipulla.
- Mut on täällä koukutettu erilaisiin sarjoihin.
Ohjelman seuraamisen keskeyttää kaksi puhelua. Ensin hoitaja tilaa kuusi pussia positiivisia trombosyytteja Kuopioon. Ne lähtevät matkaan illan viimeisellä lennolla.
Toinen puhelu tulee HYKS:n Naistenklinikasta, jonne on pari tuntia sitten toimitettu vasta-ainekokeiden tulokset. Nyt gynekologi haluaa tietää, onko potilaalla aikaisemmin tehtyjen tutkimusten perusteella vuototaipumusta, koska hänelle ollaan antamassa epiduraalia.
Päivystäjien mukaan ilta on tavallista hiljaisempi. Erikoisvalmisteita, kuten pestyjä tai pienennettyjä trombosyyttejä, ei ole tarvinnut valmistaa lainkaan. Niiden valmistus kestäisi useamman tunnin.
Kello 24: Nukkumaan
Päivystäjät pakkaavat päivävuorolaisten käsittelemät punasolut Jyväskylän aamulentoa varten.
Puolen yön jälkeen he kömpivät nukkumaan. Kontio kääntää hälyttimen osoittimen omaa huonettaan kohti. Kakkospäivystäjä saa nukkua aamuun asti, ellei ykkönen joudu herättämään häntä kiireen tai kinkkisen tilanteen takia.
Molemmat nukkuvat sikeästi - Tirri aamuun asti. Kontio herää kahdelta puheluun, jossa varmistetaan, että viimeisellä lennolla Kuopioon saapuneiden trombosyyttien lämpötila mahdollistaa niiden käytön.
Aamuyöllä herättää vielä lähettipalvelu, joka noutaa illalla pakatut punasolut Jyväskylän aamulennolle. Hieman ennen kuutta Matkahuolto tuo lähetyksiä ja seitsemältä alkaa faksikone laulaa.
Myös päivävuorolaisia alkaa pikkuhiljaa saapua taloon. Onkin aika nousta ylös, sillä sattumalta molempien päivystäjien aamu alkaa yhdeksältä kampaajalla.
Takana yhteensä parisataa päivystystä
Tea Kontio, 26
- Lääketieteen kandi, 5. vuosi alkaa Helsingin yliopistossa.
- Tekee väitöskirjaa somatosensorisista ärsykkeistä keskoslapsilla ja täysaikaisilla.
- Päivystänyt Veripalvelussa vuodesta 2006 noin sata kertaa.
- Kiinnostunut neonatologiasta.
Karoliina Tirri, 26
- Lääketieteen kandi, 6. vuosi alkaa Helsingin yliopistossa.
- Kesätöissä Porvoon lastentautien poliklinikalla, päivystää sisätaudeilla.
- Päivystänyt Veripalvelussa vuodesta 2005 yli 120 kertaa.
- Kiinnostunut pediatriasta, gastrokirurgiasta ja korva-, nenä- ja kurkkutaudeista.