Lehti 48: Liitto toi­mii 48/2013 vsk 68 s. 3177

Yhdessä eteenpäin

Jari Saarinen

Viime viikkoina lehdistössä on pääkirjoituksia myöten provosoitu vastakkainasettelua sekä lääkärikunnan sisälle että terveydenhuollon eri toimijoiden välille. Niin hyvässä kuin pahassa vastakkain on asetettu muun muassa vuokralääkäri ja julkinen toimija, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito sekä julkinen ja yksityinen terveystuotanto. Myös television keskusteluohjelmat ovat innokkaasti tarttuneet aiheeseen.

Terveydenhuollon rakenteet ja järjestelmä ovat tällä hetkellä suuressa murroksessa ja siten herkät ylilyönteihin. Markkinataloudessa ja nykyisessä tilanteessa vuokralääkäriyritykset toimivat maksimoiden osakkailleen jaettavan voiton osakeyhtiölainkin mukaisesti, ottamatta laajaa yhteiskunnallista vastuuta terveydenhuollon järjestämis- ja rahoituspohjasta. Vuokralääkäritarjonta on syntynyt kysyntään ja kysynnän ovat luoneet julkisen tarjonnan ja toiminnan heikkoudet, joita on pystytty varsinkin jälkikäteen hahmottamaan ja miettimään niihin korjausmahdollisuuksia. Hoitotakuun toteuttaminen on edellyttänyt monissa kunnissa työehtosopimuksesta poikkeavaa palkkausta ja työaikajärjestelyjä. Vanha viisaus on, ettei hullu ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Meidän on kuitenkin sekä yksilöinä että yhteiskunnan jäseninä syytä pohtia, minkä arvoista julkisilla verovaroille maksettu lääkärityö on potilaalle ja siten yhteiskunnalle, ja mitä tästä työsuoritteesta on järkevä maksaa, tuotetaan se miten tahansa.

Lue myös

Terveydenhuollon toteutuminen vaatii kaikkien lääkäreiden työpanosta ja sitoutumista yhteiseen terveydenhuollon arvopohjaan. Samalla on huomioitava, että julkisen talouden resurssit terveydenhuoltoon ovat rajalliset. Lääkäreiden välinen kinastelu ja usein kärjistetyt kannanotot eri terveydenhuollon jäljestäjien välillä lisäävät potilaiden turvattomuutta ja vähentävät luottamusta terveydenhoitojärjestelmää kohtaan. Varsinkin nyt kun sote-uudistus ei ole edennyt suunnitellussa aikataulussa ja johdonmukaisesti, lisäturvattomuutta ei saa potilaalle syntyä. Nyt tarvitaan rakentavia mielipiteitä, jotta pystyttäisiin muodostamaan sellainen terveydenhuollon järjestelmä ja rahoitusmalli, joka toimii ja johon meillä on varaa nyt ja tulevaisuudessa. Lääkäriliitolla, jonka muodostamme me, on mainio mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisesti kestävään terveyspolitiikkaan.

Lääkäreinä me emme pärjää yksin, vaan tarvitsemme toistemme tukea arkipäivän työelämässä, työskentelimme sitten missä työpaikassa tai tehtävässä tahansa. Kollegiaalisuus on oleellinen osa lääkäri-identiteettiä niin juhlavuoden aikana kun arjen tultua. Vastakkainasettelu ei rakenna lääkärikunnan ja terveydenhuollon tulevaisuutta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030