Vuosien mittaan Suomessa on pohdittu suuren osan vuorokaudesta käyttämättömänä olevan sairaalakapasiteetin, lähinnä leikkaussalien, käytön tehostamista. Taustalla ovat olleet useiden operatiivisten alojen jopa sietämättömän pitkät leikkausjonot. Keinoiksi on esitetty mm. leikkaussalien ja leikkaussalihenkilökunnan kaksi- tai kolmivuorotyötä, lisäleikkauksien järjestämistä ylimääräisen rahoituksen avulla sekä leikkaussalien vuokraamista ulkopuoliselle, yksityiselle taholle. Vuorotyötä ei ole katsottu mahdolliseksi sen vaatiman huomattavan lisähenkilömäärän sekä lääkärien voimakkaan vastustuksen takia. Kuntien jatkuva rahapula taas rajoittaa jonojen purkuleikkauksia iltatyönä ns. lisä-VES:n avulla, vaikkakin rajoitetuilla sektoreilla tätä keinoa on käytetty hyvällä menestyksellä. Yksityistä toimintaa on ollut ja on edelleen rajoitetusti lähinnä muutamissa aluesairaaloissa polikliinisen yksityisvastaanoton puitteissa, jolloin erikseen nimetyillä lääkäreillä on oikeus pitää yksityisvastaanottoa sairaalan tiloissa. Keskus- tai yliopistosairaaloissa tällainen toiminta ei ole ollut mahdollista.

Jo vuosia on mietitty, millä tavalla tyhjänä seisovia leikkaussaleja voitaisiin hyödyntää siten, että toiminta ei aiheuttaisi lisäkustannuksia sairaaloiden omistajille eli kunnille, vaan se sen sijaan tuottaisi ulkopuolista tuloa kuntayhtymän tyhjänä ammottavaan terveydenhuollon kassaan. Ainoaksi keinoksi on todettu tilojen ja välineiden vuokraaminen kolmannelle osapuolelle eli yksityiselle yhtiölle. Tällaisen toiminnan käynnistäminen on kuitenkin kohdannut huomattavia ongelmia ja vastarintaa. Aluksi sen pyörittämistä yritettiin yksityisen palkkaaman, mutta sairaalan lukuun toimivan hoitohenkilökunnan avulla, mikä osoittautui mahdottomaksi. Sittemmin myös illalla työskentelevä hoitohenkilökunta on palkattu yksityisen yhtiön kautta, ja toimintaa onkin ollut lähinnä silmälääkäreiden ja rajoitetusti myös plastiikkakirurgien toimesta.

Viime aikoina olemme lukeneet artikkeleita ja mielipidekirjoituksia privaatti-HYKS:sta. On ajateltu, että tämä YKS-HYKS tai Hyksityinen - millä nimellä sitä kutsuttaneenkin ja mitä sen kuvitellaan sisällään pitävänkin - toisi sinänsä varsin tervetullutta ulkopuolista rahaa sairaanhoitopiirin talouteen. Samalla on kuviteltu, että sillä ratkaistaisiin monen tahon ongelmana pitämän erikoismaksuluokan eli nykyisellään sairaalassa päiväsaikaan hoidettavien yksityispotilaiden kohtalo siirtämällä nämä leikkaukset iltatoiminnaksi. On aivan ilmeistä, että tässä tilanteessa käsitykset ja käsitteet ovat menneet aika lailla sekaisin - tai mikä todennäköistä, ne on pyritty tahallaan sekoittamaan, mihin yhtenä voimakkaana vaikuttimena lienee halu erikoismaksuluokan romuttamiseen.

Jos sairaanhoitopiiri todellakin haluaisi tehostaa leikkaussalien ja poliklinikkatilojen hyötykäyttöä iltaisin ja samalla saada niistä lisätuloja taloutensa vakauttamiseen, olisi ainoa keino nähdäkseni vuokrata tarpeelliset tilat ja laitteet sekä mahdollisesti myydä tarvikkeet markkinahintaan kilpailutuksen perusteella eniten tarjoavalle yksityiselle yhtiölle. Tämä puolestaan huolehtisi sekä lääkäreiden että hoitohenkilökunnan palkkauksesta ja potilaiden hankkimisesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi yksityisen sairaalan toimimista kunnallisen sairaalan tiloissa yksityissairaalan taksoilla. Vuokralaisen kannalta vuokra-ajan olisi oltava riittävän pitkä toimintojen kehittämistä ajatellen. Lisäksi olisi ilmeisen tarkasti laskettava, onko yksityissektorilla siinä määrin potilastarjontaa, että uuden leikkausyksikön avaaminen olisi kannattavaa.

Mikäli tavoitteena olisi leikkausjonojen lyhentäminen iltatoimintana, on vaikea kuvitella, että jonossa olevat potilaat suostuisivat maksamaan nopeutetusta leikkaukseen pääsystä saman korkeamman hinnan, joka heille jo nyt on tarjolla yksityisessä sairaalassa toimivassa yksityissairaalassa. Mikäli taas hintaa kompensoitaisiin potilaille jollain kunnallisen terveydenhuollon sallimalla keinolla, toiminta ei olisi enää taloudellisesti tuottavaa.

Se, että yksityis-HYKS:ssa hoidettaisiin yksityispotilaat pois päiväsairaalan tavallisten potilaiden jaloista, on mielestäni kuolleena syntynyt ajatus. Kysymys erikoismaksuluokassa on edelleen perimmältään potilaan oikeudesta valita hoitava lääkärinsä, eikä sitä oikeutta voida poistaa hallinnollisin toimenpitein ilman, että huomattava osa lääkärikunnasta nousee kapinaan. Myös lääkärikunta on ollut valmis korjaamaan järjestelmässä todettuja epäkohtia, mutta työnantajan ja STM:n kanssa käydyissä kehittämiskeskusteluissa ei valitettavasti ole päästy eteenpäin.