Lääkäriliiton hallitus asetti kuukausi sitten työryhmän valmistelemaan liiton näkemyksiä pitkien työrupeamien haittojen ehkäisyyn. Työryhmän asettamisen syynä oli kasvava määrä julkaisuja, jotka kuvaavat pitkien työrupeamien ja yötyötä sisältävän vuorotyön aiheuttamaa suorituskyvyn huonontumista, terveyshaittaa itse työntekijälle sekä hoito- ja diagnostiikkakyvyn alenemista. Näyttö kuvatuista haitoista alkaa olla erittäin vakuuttava. Vaikka työryhmän työ on kesken, on nyt aika antaa ryhmälle palautetta, etenkin jos hahmotettavissa olevat linjaukset tuntuvat vääriltä.

Työryhmä tunnistaa julkaistujen tutkimusten perussanoman ja se on pohtinut mm. yötyön aiheuttamien haittojen ehkäisykeinoja. Eurooppalaisessa julkisen terveydenhuollon lääkärien työmuodossa päivystys on oleellinen osa lääkärin työpanosta. Päivystäessään lääkäri joutuu usein kattamaan huomattavasti laajemman työsektorin kuin päiväaikaan. Samalla hänen pitäisi löytää yöllä aikaa myös lepotaukoon tai muuten rauhoitettuun toimintaan.

Jos lääkärien työjärjestelyt noudattaisivat jotakin vuorotyömallia, lisäisi se automaattisesti yöllä tehtävän työn määrää. Vaikka osa nykyisistä aktiivipäivystyksistä muuttuisi esim. puoliltaöin kotona tapahtuvaksi varallaoloksi, tulisi osa nykyisten päivystyspisteiden yön rauhallisista ajoista käyttää aktiiviseen työhön. Pahimmillaan yötyöläinen saattaisi joutua keskellä yötä sanelemaan päivästä jääneitä lausuntoja tai valmistelemaan tulevien päivien esitelmiä. Yövuoroa tekevälle ei tarvinne järjestää nykyistä päivystyshuonetta vastaavaa tilaa, koska hänen työvuoronsa olisi säännöllisen työvuorolistan mukainen.

Jos vuorotyömalli ei tuo lääkäreille ratkaisua yötyön määrään, niin miten sitten vähentää nykyisessä päivystysmallissa yötyön määrää? Asiaan löytyy varmasti useita ratkaisuja, joista osa saattaa vähentää terveydenhuollon kustannuksia huomattavastikin. Ehkä yksi yksinkertainen malli olisi toteuttaa virkaehtosopimustamme, jonka mukaan yöllä tulee tehdä ainoastaan sellaisia kiireellisiä tutkimuksia ja hoitotoimenpiteitä, joita ei ilman hengenvaaraa tai merkittävää haittaa voida siirtää päiväaikaan tehtäväksi. Jos näin toimittaisiin nyt vallitsevan kirjallisuuden antaman tiedon puitteissa, niin moni yöaikaan tehtävä asia siirtyisi hoidettavaksi, jopa paremmin, päiväaikaan.

Päivällä on huomattavasti paremmat ja nopeammat konsultaatiomahdollisuudet kuin yöllä. Tämä parantaa sekä seniorien että erikoistuvien antaman hoidon tasoa. Jos yöaikaan tehdään nykyistä vähemmän työtä, se lisää päivällä työskentelevien lääkärien vireystasoa, koska heidän väsymyksensä ei useinkaan ole nykyisen aktiivipäivystäjän aamuyön uupumuksen kaltainen. Virkeiden lääkärien työteho ja heidän antamansa hoidon taso ovat parempia kuin väsyneiden lääkärien. Komplikaatioiden esiintyvyyden vähetessä myös terveydenhuollon kustannukset alenevat.

Lääkärit eivät pääse eroon yötyöstä, mutta yötyön haittoja voidaan vähentää. Yksi keskeisiä keinoja lienee tehdä yöllä vain todella silloin tarpeellisia hoito- ja diagnostiikka-asioita. Tällöin tarvitaan lisää tiedotusta sekä kansalaisille että terveydenhuollon päättäjille. Yötyön vähentämisen seurauksena tulee nähdä myös päiväaikaisen toiminnan uudelleenarviointi, jotta osa nykyisin yöaikaan tehtävästä työstä saadaan siirrettyä päiväajalle. Useimmiten tämä onnistunee ilman henkilöstön lisäystä, mutta paikalliset olosuhteet vaikuttavat tähän ratkaisevasti.