Tuhti teos terveysalalle

Harvalla pienellä kielialueella lienee äidinkielisten lääketieteellisten oppi- ja käsikirjojen joukko niin kattava ja korkeatasoinen kuin Suomessa. Tämä koskee myös sisätautialaa, jota tuoreet ja perusteelliset erikoisalojen oppikirjat valottavat jo jokseenkin katveitta. Alan yleisoppikirjaa ei ole kuitenkaan kirjoitettu pitkään aikaan. Nuoret ja tarmokkaat sisätautiapulaislääkärit Ilkka Vauhkonen ja Peter Holmström avustajineen ovat nyt saaneet aikaan suomenkielisen alan oppikirjan, joka esipuheen mukaan on tarkoitettu oppimateriaaliksi terveysalan opiskelijoille ja käsikirjaksi alan työntekijöille.

Olli Suhonen

Hyvin tehty lastentautien oppikirja

Kirja on ensimmäinen suomenkielinen lääketieteen opiskelijoille tarkoitettu lastentautien oppikirja ja se täydentää oivallisesti Kustannus Oy Duodecimin oppikirjasarjaa. Kirja on tervetullut sekä lääketieteen opiskelijoiden että lääkäreiden, myös lastenlääkäreiden, kirjahyllyihin. Kirjoittajina on 38 lastenlääkäriä ja tutkijaa edustaen maamme kaikkia lääketieteellisiä tiedekuntia. Jokainen heistä on edustamansa alueen parhaita asiantuntijoita maassamme.

Risto Lappi

Sydänlapsesta aikuiseksi

Sadasta vastasyntyneestä yksi sairastaa synnynnäistä sydänvikaa. Ilman leikkaushoitoa lähes kaikki komplisoitua sydänvikaa sairastavat lapset menehtyvät pian syntymän jälkeen. Vielä 10-20 vuotta sitten aikuisiän saavuttivat vain ne, joilla oli lievä sydänvika. 1970-luvulla ruvettiin tekemään leikkauksia alle vuoden ikäisille sydänvikaa sairastaville lapsille, ja 1980-luvulla käynnistyi neonataalikauden sydänkirurgia Suomessa. Tänä päivänä lähes kaikkia synnynnäisiä sydänvikoja voidaan hoitaa. Yli 4 000 lasta, joille on sydänvian takia Suomessa tehty leikkaus, on jo saavuttanut 18 vuoden iän. Näiden nuorten joukossa on hyvinkin komplisoituja sydänvikoja. Joka neljännelle heistä on lapsuuden aikana suoritettu useampia sydänleikkauksia.

Markku S. Nieminen

Voiko terveydenhuolto olla edullista?

Voiko terveydenhuolto samanaikaisesti olla kustannuksiltaan edullista, laadultaan hyvää ja kattavaa sekä saatavuudeltaan riittävää. Siinäpä kysymys, jonka pohdintaa kuntien synkät talousnäkymät kiihdyttävät. Niitä, jotka uskaltavat katsoa päivänkohtaisten asioiden yli, askarruttaa yhä enemmän ristiriita toisaalta voimavarojen ja toisaalta väestön ikääntymisen, lääketieteen kehityksen sekä ihmisten vaatimustason välillä.

Heikki Paavilainen

Tunne oireesi

Markku Hyyppä on monipuolinen tutkija ja tietokirjailija, joka on koonnut uusimmassa kirjassaan yhteen psykosomatiikan alueella tekemänsä monivuotisen tutkimuksen ja hahmottamistyön. Kirja alkaa psykosomatiikan käsitteiden filosofisella analyysillä. Tämä jakso on jo sinänsä kunnioitettava saavutus, mutta se on tarkoitettu vain johdannoksi kliiniseen ja ennen kaikkea arkielämän psykosomatiikan ilmiökenttään. Kirja sisältää suuren määrän asiaa psykosomatiikan tutkimuksesta sekä viljalti historiallista tietoa psykosomatiikan tutkijoiden löydöistä ja näkemyksistä.

Johannes Lehtonen

Lääketiede julkisuudessa

Teho-osaston ihailijaksi tunnustautuva informaatiotutkija Riitta Kärki on kirjoittanut kirjan siitä, minkälaisena lääketiede - ja vähän muukin tiede - julkisuudessa näyttäytyy. Tutkimuskielellä: millaisia ovat lääketieteen representaatiot julkisuudessa. Kirjallisuuteen perehtymisen lisäksi kirjassa kuvataan kahden esimerkin avulla lääkäreitä ja lääketiedettä televisiossa. Esimerkit ovat hyvin asiaa valaisevia, joskin yksittäisiä katkelmia lääketieteen jatkuvasta julkisuudesta. Kärki analysoi Prisma-tiedeohjelman yhtä jaksoa nimeltä Ihmisen varaosat, johon sisältyy ulkomaalainen osuus ja suomalaisten asiantuntijoiden keskustelu. Toinen esimerkki on populaarikulttuurin alueelta: siinä pureudutaan Teho-osaston viestintään ja sen tulkintaan. Menetelmänä on diskurssianalyysi.

Harri Vertio

Mukaansatempaava sodan nuorena karaiseman lääkärin omaelämäkerta

Professori Otto Wegelius on muistelmateoksestaan onnistunut laatimaan suvustaan, lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä elämästään mielestäni erinomaisen kokonaisuuden. Arvelen, että hyvin monet medisiinarit, jopa nuorimmasta päästäkin, olisivat kirjasta kiinnostuneita. Otto Wegelius antaa erinomaisen valaisevan kuvan lääketieteen alkuopinnoista ennen sotiamme sekä nuoren reserviupseerin ponnisteluista opintojen jatkamiseksi sodan ankeissa olosuhteissa. Kuvaukset talvisotaan ja jatkosotaan osallistumisestaan rintamalla, ennen kuin hän pääsi toimimaan vt. lääkärinä siellä, antavat sattuvan ja havainnollisen kuvan tapahtumien kulusta. Hän oli karaistunut mies, kun hän valmistui lääkäriksi 1947. Monien erilaisten vaiheitten jälkeen hän suuntautui erikoistumaan sisätauteihin ja siinä eritoten reumatologiksi tullen sittemmin nimitetyksi sisätautiopin varsinaiseksi ruotsinkieliseksi professoriksi ja IV sisätautiklinikan esimieheksi. On luonnollista, että allekirjoittanut ja ikätoverit tunnistavat Wegeliuksen kuvaaman sodanajan ja sen jälkeiset vaaran ja vaikeuksien vuodet omakseen. Kirja on niin sattuvasti ja vauhdikkaasti kirjoitettu, että sitä ei mielellään laske käsistään ennen kuin sen on lukenut loppuun asti. Omakohtaiset kokemukset, muistot samankaltaisista elämyksistä nousevat muistikerrostumien syvyyksistä ja alkavat elää. Kaikki tutut nimet ja henkilöt sekä monet anekdootit tehostavat vielä tunnelmaa, jonka valtaan lukiessa joutuu.

Erkki Kivalo

Harvinainen ruotsinkielinen muistelmateos

Ruotsinkieliset lääkäriprofessorit ovat Suomessa julkaisseet kovin vähän muistelmiaan. Kirurgian professori Ali Krogius kuvasi 1930-luvulla omien muistelmiensa ohessa myös kirurgian historiaa. 1951 ilmestyi toisen kuuluisan kirurgin Richard Faltinin teos Mitt liv. Otto Wegeliuksen teos on näin ollen vasta kolmas tässä sarjassa. Teos on huolella kirjoitettu, siinä on 371 sivua ja koko joukko valokuvia.

Kalle Achté

Näyttöön perustuvaa lääketiedettä sujuvasti

Näyttöön perustuva lääketiede, evidence based medicine, on tämän päivän sana. Sen avulla lääketiede, ja myös terveydenhuolto, haluaa vastata siihen kohdistettuun kritiikkiin: hyödyttömiin toimintoihin, kasvaviin kustannuksiin, epätasa-arvoon ja priorisointiongelmiin. Ragnar Levi, koulutukseltaan lääkäri ja toimittaja, on kirjoittanut pienen kirjan, joka johdattelee näyttöön perustuvaan lääketieteeseen ja terveydenhuoltoon. Kirjan takakannen esittelyn mukaan se on tarkoitettu kaikille, jotka ammatikseen, hallinnollisesti tai poliittisesti ovat tekemisissä sairaanhoidon kanssa, tai jotka ovat alan opiskelijoita. Ymmärtävän ja houkuttelevan tyylin perusteella se lienee kuitenkin tarkoitettu niille, joita nykytoiminnan kritiikin ei toivota asettavan takajaloille - eli lääkäreille ja lääketieteen opiskelijoille.

Elina Hemminki

Sairaaloiden alasajo - totta vai todennäköistä

Alustin viime syksynä Romanian sairaalajärjestön maan terveydenhuollon hallintoväelle järjestämässä seminaarissa aiheesta "Sairaaloiden rooli terveydenhuoltojärjestelmässä". Käytin seuraavaa esimerkkiä: Kun ajaa Helsingistä Hämeenlinnaan, näkee kaupunkiin saavuttaessa oikealla puolella suuria komeita rakennuksia. Kokonaisuus on selvästi sairaala. Se on entinen psykiatrinen sairaala, joka nyt seisoo tyhjänä suurella tontillaan. Tänä päivänä monen sairaalan, sairaalarakennuksen rooli terveydenhuoltojärjestelmässä on jäädä tyhjäksi.

Jorma Back

Onnistunut thorax- ja verisuonikirurgian perusoppikirja

Severi Mattilan uusi thorax- ja verisuonikirurgian oppikirja on tervetullut suomenkielinen opas sille tarkoitetulle kohderyhmälle. Lääkäreitten ja alan erikoislääkäreitten perusopetuksen lisäksi se soveltuu hyvin myös alalla työskentelevien sairaanhoitajien luettavaksi. Kirja on kooltaan käteen käypä. Teksti on selvää ja sen jakaminen kahteen palstaan tekee lukemisen miellyttäväksi. Kirjan runsas kuvitus on onnistunut. Piirrokset ovat selkeitä ja havainnollisia olematta liian kaavamaisia. Kuten tekijä esipuheessaan mainitsee, niitten ymmärtäminen edellyttää kohtalaisen määrän anatomisia, patologisia ja fysiologisia perustietoja. Alan erikoisluonteesta johtuen käytetyt termit ovat suurelta osin vieraskielisiä, mutta osin olisi voinut suomenkielisiä vastineita harrastaa enemmän. Yksityiskohtana kiinnittyy huomio erääseen ilmeisesti ikuisuuskysymykseen; dissekaatio vai dissektio. Kirjassa käytetään molempia termejä rinnan.

Erkki Hurskainen

Uusi painos oftalmologian taskukirjasta

Tunnettu lontoolainen oftalmologi, tutkija, opettaja ja kulttuuripersoonallisuus Patrick Trevor-Roper julkaisi 1960 luentonsa pienen taskukirjan muodossa ja antoi sille otsikossa esiintyvän nimen. Samoihin aikoihin hän julkaisi myös varsinaisen 600-sivuisen oppikirjansa Ophthalmology for the Diploma Students. Siitä ehdittiin kuitenkin julkaista vain ensimmäinen painos, kun koko aineisto tuhoutui kirjapainon tulipalossa. Trevor-Roper oli tunnettu huumoristaan ja niinpä tämän teoksen lopussa hän käsitteli silmien käyttäytymistä hirttämisen ja mestauksen jälkeen!

Ahti Tarkkanen

Etiikka ja genetiikka

Genetiikka on mahdollistanut monia asioita, jotka ovat tähän asti kuuluneet lähinnä tieteiskirjallisuuteen - tieteen äärirajojen ulkopuolelle - ja joihin liittyviä eettisiä näkökohtia ei ole sen vuoksi motivoiduttu selvittämään. Arvokeskustelun liiallisen realistisuuden seurauksena tiede on monin paikoin ajanut etiikan ohi: useat tekniset sovellutukset ovat eettisesti normittamatta. Toisaalta monet uudet mahdollisuudet - erityisesti lääkitsemisen alalla - voivat jäädä hyödyntämättä, mikäli tutkimusta jarrutellaan ilman painavia eettisiä perusteita. Eettiseltä kannalta ajatellen ihmisen hyvinvointia lisäämään pyrkivän tutkimuksen tarpeeton rajoittaminen voi olla yhtä tuomittavaa kuin vahingollisiin seurauksiin johtavan tutkimuksen salliminen.

Veikko Launis

Ruotsin gynekologiyhdistykseltä selkeä ohjekirja lapsettomuuden hoidosta

Ruotsin gynekologiyhdistyksen työryhmä julkaisi kolme vuotta sitten ensimmäisen ohjekirjan Utredning och behandling av ofrivillig barnlöshet. Kirja oli suuri menestys. Se myytiin loppuun lyhyessä ajassa. Nyt työryhmä on laatinut uuden parannetun version, joka on ilmestynyt nimellä Ofrivillig barnlöshet. Tämänkään tulevaa suosiota ei voi asettaa kyseenalaiseksi. Ruotsin parhaat asiantuntijat ovat laatineet selkeän ja seikkaperäisen ohjekirjasen. Hoito- ja tutkimuskäytännöt ovat sekä Suomessa että Ruotsissa niin samankaltaiset, että kirja sopii erinomaisesti myös suomalaisille lääkäreille.

Outi Hovatta

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030