En käynyt tämä syksynä operatiivisilla päivillä; me kaksi vanhinta gastrokirurgia jäimme pitämään klinikkaa pystyssä ja päästimme nuoret kouluttautumaan Helsingin Messukeskukseen.

Puheita oli pidetty, tietysti, myös päivänpolttavista asioista, jotka eivät suoraan liity kirurgiaan: hyvinvointialueista, rahasta ja kansakunnan terveydenhuollon tilasta. Puhujapöntöstä oli kuulemma luettu madonlukuja. Viimeaikainen uutisointi paljastaa, että eduskunnan sote-valiokunta on riitaisa, mikä ei ole yllättävää, kun täältä ruohonjuurelta katsottuna tietää, kuinka hankala urakka heillä on tekeillä. Asiaan liittyen Helsingin musiikkitalossa pidettiin suuri priorisointisointikeskustelu. En ollut paikalla, mutta Lääkärilehdessä siitä oli juttu .

On aivan ällistyttävää, minkälaisia eväitä THL:n asiantuntijat meille tarjoavat: ”Viisas ajankäyttö voi Salosen ja Tahkolan mukaan parantaa kustannusvaikuttavuutta huomattavasti. Ja mikä parasta, sitä voidaan toteuttaa heti. Ei tarvitse odottaa valtakunnallisia linjauksia eikä uusia lakeja.”

Sanon tähän: ei, ei ja vielä kerran ei. Kyllähän me kliinikot haluamme käyttää työaikamme järkevästi. Meillä on joitakin ajatuksia, millaista järkevä ajankäyttö on. Byrokratia, johon tuhlaamme aikaa, on kuitenkin annettu meille nimenomaan valtakunnallisina linjauksina ja sääntöinä, ja emme voi noin vain sitä lopettaa.

Esimerkki: potilas vaatii, että sairauskertomuksen tekstiä on muutettava. Hän on närkästynyt, että alkoholin aiheuttama sekavuustila ja haimatulehdus näkyvät seuraavallekin häntä hoitavalle henkilölle. No, eihän diagnooseja noin vain muuteta. Kliinikko ei kuitenkaan pääse näin vähällä. Hän joutuu etsimään hyvinvointialueen verkkosivuilta asiakirjamuutoksesta kieltäytymiseen tarkoitetun lomakkeen, sanelemaan ja allekirjoittamaan sen, jotta se voidaan lähettää potilaalle ja arkistoida sairaalan mappikokoelmaan. Ilmeisesti tällaisia edelleen on.

Jos hyvin käy, ajankäytön tärväys loppuu tähän, mutta jos kliinikkoparka ei ole osannut käyttää sopivan maireita sanoja vastinetta sanellessaan, hän saattaa vielä joutua vastaamaan potilasvalitukseenkin. Erilaisten lausuntojen, vastineiden, anomusten ja atk-avun kanssa asioimisten kanssa touhuamisia on, vaikka kuinka paljon – niihin kuluu paljon työaikaa.

Mutta, jos näitä halutaan priorisoida pois, emme voi tehdä sitä oma-aloitteisesti. Yritäpä olla hoitamatta atk-ongelmaa, joka estää sinua sanelemasta leikkauskertomusta toisella sanelukopin kahdesta koneesta. Minä yritin ja sanelin sen otsikolla ”muu merkintä”. Sihteeri tuli ilmoittamaan, ettei pysty muuttamaan sitä leikkauskertomukseksi, mutta siellä se nyt on, sairauskertomuksessa otsikolla ”muu merkintä”.

Priorisointiin sitoutunut

Olen sitoutunut vahvasti priorisoimaan siellä missä voin. En usko, että muut lääkärit ovat tässä yhtään huonompia. Harkitsen nykyään tarkemmin, millaisia laboratoriokokeita pyydän. Eihän vuodeosastolla jokaiselta tarvitse mitata CRP-arvoja ja nestetasapainoarvoja joka ikinen päivä, vaikka niin onkin ollut tapana.

Klinikassamme olemme yhtenäistämässä käytäntöjä tähystystutkimusten indikaatioiden suhteen. Yksittäisten lääkäreiden tai klinikoiden priorisointi on kuitenkin, valitettavasti, lusikalla äyskäröintiä vuotavassa veneessä.

Hyödyttömien tai vähähyötyisten hoitojen ja tutkimusten sekä työtehtävien karsimisen on oltava valtakunnallinen projekti. Esimerkiksi omalla erikoisalallani tiettyjä lähtökohtaisesti hyvänlaatuisia radiologisesti havaittavia muutoksia suositellaan seurattavaksi niin kauan kuin potilas on potentiaalisesti leikkauskelpoinen.

Näiden tutkimusten vaikuttavuus suomalaisten terveyteen on käsitykseni mukaan vähäinen. Mutta niiden mahdollinen vähentäminen ei ole yksittäisen lääkärin tai klinikan päätös, vaan yhteinen asia.

Muutenhan menetetään juuri se, mitä sote-uudistuksella haettiin – tasalaatuinen suomalainen terveydenhuolto. Tämäntapaisia päätöksiä on vaikka kuinka paljon tehtävissä. Niistä voidaan saada aikaan isoja säästöjä ja yhteisten rahojen ohjautumista oikeudenmukaisesti ja järkevästi. Joissakin tapauksissa voidaan joutua kajoamaan meidän kirurgienkin pyhiin lehmiin: vähähyötyisiin leikkaushoitoihin ja uusien, kalliiden ja vähähyötyisten laitteiden hankkimisiin.

Toivottavasti sote-valiokunta kokoaa asiantuntijoita, nimenomaan meitä kliinikoita, ison pöydän ääreen tekemään tätä työtä. Siinä pöydässä pannaan vierekkäin IPMN-muutosten seurannan, glioblastooman jarruttavan hoidon ja päihdeäitien varhaisen tuen kustannushyötylaskelmat. Näitä asioita on lähes mahdoton verrata, mutta se on tehtävä siitä huolimatta.

Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.