Arjen kokemukset pitää nostaa päätöksenteon ytimeen
Sote-järjestelmän toimivuutta arvioidaan pääosin rekistereistä, tilastoista ja kyselyaineistoista. Ne antavat tärkeää tietoa palvelujen käytöstä, kustannuksista ja hoitotuloksista.
Kliinisessä arjessa työskentelevälle ammattilaiselle näkökulma on kuitenkin riittämätön. Se ei kuvaa, miten järjestelmä todellisuudessa toimii ja millaisina vaikutukset koetaan.
Järjestelmän ongelmat tulevat siksi esiin vasta arjen työssä.
Ne näyttäytyvät ennen kaikkea kohtaamattomuutena – käytännön ja tunteiden tasolla.
Työntekijät kohtaavat epäselviä vastuunjakoja, jatkuvaa kiirettä ja ristiriitaa ammatillisen vastuun ja järjestelmän asettamien reunaehtojen välillä. Työ ei useinkaan etene sujuvasti vaan vaatii jatkuvaa paikkaamista, soveltamista ja priorisointia. Mahdollisuudet tehdä työtä omaa ammatillista käsitystä vastaavalla tavalla ovat heikot.
Asiakkaille ilmiö näyttäytyy vääränlaisena tai riittämättömänä apuna. Palvelu ei vastaa tarvetta tai jää osittaiseksi: yhtä vaivaa hoidetaan, mutta kokonaisuus unohtuu.
Moni jää ilman apua myös siksi, että hoitoketju katkeaa, palvelu viivästyy tai vastuu palvelujen sovittamisesta siirtyy asiakkaalle itselleen.
Tunnepuolella on turhautumista, epäluottamusta ja kokemusta siitä, ettei tule kuulluksi eikä ymmärretyksi. Kokemukset vaikuttavat suoraan hoitoon sitoutumiseen, yhteistyöhön ammattilaisten kanssa ja luottamukseen järjestelmää kohtaan.
Ilmiön mittakaava hahmottu vain lähellä arkea. Etäältä katsottuna järjestelmä voi näyttää toimivalta ja hallitulta, vaikka sisällä on täynnä kitkaa, katkoksia ja pettymyksiä.
Päättäjät tunnistavat tämän heikosti.
Sama koskee akateemista maailmaa silloin, kun sote-järjestelmän toimivuutta arvioidaan ensisijaisesti rekisteri- ja tilastoaineistoilla. Arjen kokemustieto jää toissijaiseksi, vaikka juuri se voisi auttaa ymmärtämään, miksi järjestelmä ei aina toimi tarkoitetulla tavalla.
Ilman työntekijöiden ja asiakkaiden kokemusten systemaattista huomioimista arvio jää väistämättä vajaaksi.
Jos sote-järjestelmää halutaan aidosti kehittää, työntekijöiden ja asiakkaiden arjen kokemukset on nostettava päätöksenteon ja tutkimuksen ytimeen.
Muuten vaarana on, että korjaamme järjestelmää, jota emme todellisuudessa ymmärrä, ja jätämme huomiotta ihmiset, joiden arkea sen pitäisi helpottaa.




