Tutkija Tapio Haaga kertoi pari viikkoa sitten Helsingin Sanomissa tietoja, joiden soisi päätyvän hyvinvointialueita koskevaan keskusteluun (1).

Haaga tekee väitöskirjaa terveyskeskusmaksuista. Hänen mukaansa kansainvälisten tutkimusten perusteella maksut vähentävät terveyspalvelujen käyttöä. Näyttöä on Pohjoismaista, Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Ei yllätä. Kansalainen miettii maksun kanssa tarkemmin, lähteekö lääkäriin vai ei.

Mielenkiintoinen tieto on tässä: tutkijan mukaan ei ole vahvaa kansainvälistä näyttöä siitä, että käyntien vähentymisestä olisi terveyshaittoja. Niitä voi olla, mutta todeksi yhteyttä ei voi väittää.

Havainto osuu keskusteluun sote-palvelurakenteesta.

Paikallislehdet ovat viime aikoina keskittyneet pienten sote-keskusten puolustamiseen. Oman kunnan sote-keskuksen tulisi säilyä, koska lähipalvelujen vahvistaminen parantaa terveyttä ja terveyskeskuslääkäri on keskeinen lähipalvelu.

Kansanterveyttä uhkaa kuulemma muuten katastrofi.

Mietitäänpä. Mitä lähipalvelun poisto tekee?

Saman kuin asiakasmaksu. Nostaa kynnystä hakeutua lääkäriin tai hoitajalle. Eikä sen vaikutuksista terveyteen ole vahvaa kansainvälistä näyttöä.

Lähipalveluihin liittyy kiistatta hyviä piirteitä. Ne edistävät hoidon jatkuvuutta, helpottavat kansalaisen elämää ja tukevat omalääkärimallia, jonka edut on tunnustettu (2).

Terveyttä hoidetaan kuitenkin rajallisilla resursseilla. Ne voivat tuottaa terveyshyötyjä enemmän muualla kuin joka kunnan sote-keskuksessa.

En väitä, että näin on. Mutta väite, että lähipalvelun poisto olisi aasinpotku kansanterveydelle, on näyttämättä toteen.

Tämän päälle lääkärien työolot ovat käyneet pienillä asemilla kestämättömiksi. Pohjois-Savossa nuoria lääkäreitä on jäänyt uupumuksen vuoksi sairauslomalle ja kokeneemmat hakeutuvat muualle (3). Jukon pääluottamusmiehen mukaan edes rahalla ei ole enää mitään tehtävissä.

Joka kunnan sote-keskus ei ole nykyisillä rahamäärillä realismia. On järkevämpää sulkea pienet pisteet ja taata työvoima jäljelle jääviin sote-keskuksiin. Osa palveluista hoituu etänä, työvoima löytyy helpommin ja lääkärien olot paranevat.

Kuntien, kansalaisten ja aluepoliitikkojen on syytä tunnustaa, että palvelujen järjestäminen on muuttunut. Hyvinvointialueet katsovat maailmaa kuntia laajemmin. Jos ne eivät niin tekisi, uudistus valuisi hiekkaan.

Uudistuksen järkevyyden voi toki kyseenalaista.

Jos yksin Pirkanmaalta aiotaan karsia 500 henkilötyövuotta, säästöpaineet ovat ampumassa yli (4). Mutta niin kauan kuin lisärahaa ei valtiolta tule, karsintaa on tehtävä.

Alueilta tämä vaatii silmää paikallisille tarpeille. Etävastaanotot ja liikkuvat palvelut on saatava toimimaan ennen lähipisteiden lopettamista.