Lääkärilehden lääketieteellinen pääkirjoitus varoitti bentsodiatsepiinien pitkäaikaiskäytöstä (1). Kirjoittajat vetosivat laajaan epidemiologiseen tutkimukseen, jonka mukaan joka kuudes potilas käytti lääkkeitä vähintään vuoden ja noin kolme prosenttia vähintään seitsemän vuotta (2).

Kirjoittajat pitävät lukuja osoituksena lääkeriippuvuuden helppoudesta. Tämän vuoksi bentsodiatsepiinien käyttö tulisi rajoittaa lyhytaikaiseksi.

Kirjoittajien tulkinta kuitenkin eroaa tyystin tutkimuksen julkaisseen aikakauslehden pääkirjoituksesta (3):

The Rosenqvist et al. study, the largest and longest to date, should put an end to the unfounded assertions that appropriate BZRA prescribing often leads to dose escalation and drug misuse. Blunt policy instruments to reduce both appropriate and problematic care sometimes harm health outcomes in vulnerable patients.

Bentsodiatsepiinien pitkäaikaisen käytön hyödyistä tai haitoista ei ole luotettavia tutkimuksia (4).

Rekisteritutkimukset eivät kerro yksittäisten potilaiden pitkäaikaisen lääkehoidon perusteista. Päätökset perustuvat lääkäreiden kliiniseen kokemukseen hyvin erilaisten potilaiden hoidossa. Monien kokemusten valossa osa jatkuvasta ahdistuneisuudesta kärsivistä potilaista tarvitsee pitkäaikaista bentsodiatsepiinien käyttöä.

Suuriannoksinenkaan käyttö ei sellaisenaan osoita hoitoa edellyttävää lääkeriippuvuutta. Potilaan farmakokinetiikka ja -dynamiikka voi edellyttää tavanomaista suurempia annoksia. Hoidollisesti riittävän annoksen mittarina tulee olla potilaan kokemus ja toimintakyky eikä tietty annos (5).

Bentsodiatsepiineja puolustavien psykiatrien mielestä pitkäaikaista käyttöä koskevat hoitosuositukset tulisi uudistaa (4,6). Heidän mukaansa ylläpito on paras vaihtoehto monelle pitkäaikaisesta ahdistuneisuudesta kärsivälle ja kriittisesti käytettynä stressiin liittyvän jatkuvan ahdistuneisuuden tai unettomuuden hoidossa.

Hoidon jatkamisen edellytyksenä on tasaisella käytöllä saatu selvä hyöty.

Lopettamisen kokeilu tulee toteuttaa yhteistyössä potilaan kanssa (4). Pitkäaikaisen käytön lopettaminen voi vaarantaa potilaiden toimintakyvyn tai jopa lisätä kuolleisuutta (7).