Terveydenhuolto

12–17-vuotiaille riskiryhmäläisille suositellaan kolmatta koronarokotetta

Kolmatta koronarokotetta suositellaan vähintään kuusi kuukautta toisen rokotteen jälkeen.

Ulla Toikkanen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee, että vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille annetaan kolmas koronarokoteannos. Sitä suositellaan vähintään kuusi kuukautta toisen rokotteen jälkeen. 

Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille on ohjeistettu jo aikaisemmin tarjoamaan tehosteannoksia. 

Lisäksi THL suosittelee, että mahdollisuus kolmansiin rokoteannoksiin tarjotaan myös muille kuin riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille. Sitä suositellaan vähintään kuusi kuukautta toisesta rokoteannoksesta, jos se on tarpeen muusta kuin lääketieteellisistä syistä. Tällainen syy on esimerkiksi matkustaminen.

Kahden rokotteen teho hyvä

Lapsilla ja nuorilla vakava koronatauti on hyvin harvinainen. Kahden rokoteannoksen teho on säilynyt hyvänä vakavia tautimuotoja vastaan. Perussairaudet kuitenkin lisäävät myös lasten ja nuorten riskiä sairastua vakavaan koronavirustautiin.

Lue myös

– Lasten ja nuorten tautitaakka on ollut vähäinen koko epidemian ajan ja on pysynyt matalana myös omikronin noustessa valtavirukseksi. Kolmas rokoteannos kuitenkin vahvistaa suojaa omikronin aiheuttamaa koronatautia vastaan, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa .

THL:n suositus perustuu Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän alaisen alatyöryhmän mietintöön ja Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän lausuntoon lasten rokotuksista.

Euroopan komissio antoi 25. helmikuuta myyntiluvan Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotteelle 12–17-vuotiaiden kolmansiin rokoteannoksiin.

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030