Aktivistien hampaissa
Ylilääkärit Riittakerttu Kaltiala ja Helena Liira joutuivat aktivistien häirinnän kohteiksi. Britanniassa emeritusprofessori Paul Garner sai jopa tappouhkauksia.
”Kaltialalta onkin lääkärinvala unohtunut ajat sitten, kun transihmisten olemassaolo häiritsee häntä aivan liikaa.”
Näin kommentoi nimimerkki Kurpale Ylen verkkosivuilla juttua Nainen, joka katui olla mies.
Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala oli arvioinut sukupuolenkorjausta katuvien määrän nousevan, koska hoitoihin hakeutuvien määrä on nelinkertaistunut.
Kaltiala on joutunut vaientamisyritysten kohteeksi aiemminkin.
Sanomisia on vääristelty ja levitetty kritiikittömästi. On väitetty, että hän haluaisi kieltää sukupuolenkorjaushoidot tai pitäisi biologisesta sukupuolesta erkanevaa identiteettiä mielenterveyshäiriönä.
Aktivistit ovat yrittäneet vaikuttaa koulutustilaisuuksien järjestäjiin ja vaatineet luentojen perumista. He ovat esittäneet Tampereen yliopistoon ja Taysiin valheita hänen klinikastaan, työskentelystään ja tutkimuksestaan.
Kun Kaltiala kertoi, että väkivallan takia hoitoon tulevilla nuorilla on tavallista enemmän autisminkirjon häiriöitä, kirjelmöitiin, että yhteyden pohtiminen on ihmisoikeusloukkaus.
Kanteluita ja kirjeitä
Husin ylilääkärillä ja Helsingin yliopiston dosentilla Helena Liiralla on vastaavia kokemuksia.
Hän joutui potilasaktivistien hampaisiin neljä vuotta sitten, kun tutki psykologisten hoitomuotojen tehoa krooniseen väsymysoireyhtymään.
– Sain viestejä, että miten voitte tutkia tällaista.
– En käy keskustelua enää katsomassa, mutta siitä kärsivät esimerkiksi lapseni, Liira kertoo.
Aktivistit ovat pyytäneet muistioita prosesseista, joissa Liira on mukana yliopistosairaalassa. Lisäksi tulee kirjeitä ja kanteluita, joihin klinikka joutuu vastaamaan.
Jopa tappouhkauksia
Ulkomailla häiriköinti voi olla vielä voimakkaampaa.
Emeritusprofessori Paul Garner Liverpoolin trooppisen lääketieteen koulutuskeskuksesta on saanut jopa tappouhkauksia Britanniasta ja Euroopasta.
Garner sairastui koronaan maaliskuussa 2020 ja sai pitkäkestoisia oireita. Kun hän oli kuuden viikon jälkeen yhä vuodelevossa, BMJ:n toimittaja ehdotti, että hän kirjoittaisi kokemuksistaan blogia. Hän suostui, sillä kirjoituksista voisi olla hyötyä muille.
Kun Garner etsi oireistaan tietoa netistä, hän päätyi kroonisen väsymysoireyhtymän sivustolle. Tila vaikutti samankaltaiselta. Hän alkoi viestitellä ryhmän kanssa, ja potilaat alkoivat seurata hänen postauksiaan somessa, koska tunnistivat oireet. Hänelle sanottiin, että oireet kestävät loppuelämäsi.
Garner kuitenkin toipui. Hän kirjoitti viimeisen bloginsa BMJ:hin paranemisesta ja halusi antaa toivoa, mutta tästä seurasi somemyrsky.
– Helvetti pääsi irti. En ole vieläkään lukenut BMJ:n sivuilta kaikkia kommentteja.
– Minua kutsuttiin valehtelijaksi. En pystynyt lukemaan kaikkea vihapuhetta. Aktivistit alkoivat kirjoittaa blogeja, joissa pyrkivät ovelasti mitätöimään minut.
Pari tai kolme sähköpostia uhkasi aseella ja kuolemalla.
Jotkut kaivelivat hänen vanhoja viestejään ja julkaisivat niitä sosiaalisessa mediassa. Hänet poistettiin yhdestä keskusteluryhmästä, sillä ”viha häntä kohtaan oli niin suurta”. Netissä vihjailtiin ”mieslääkäristä, joka väittää pitkäaikaisen koronataudin olevan vain korvien välissä”. Kaikki tiesivät, kenestä on kyse.
Mitä tehdä?
Miten toimia, jos aktivismin hampaisiin joutuu?
Garner otti yhteyttä yliopistoon ja poliisiin. Ne ottivat asian vakavasti. Myös Interpol tuli mukaan. Tukea tuli myös kollegoilta.
– Pysy lujana. Poistu somesta. Pyydä apua organisaatiosta ja yritä löytää tueksi muita, joilla on samankaltainen näkemys. Tarkoitus on eristää ihminen ryhmästä ja hiljentää hänet. Älä välitä heistä. Pysy sanomassasi ja jatka viestintää.
Liira on yrittänyt tehdä yhteistyötä aktivistien kanssa, mutta se on vaikeaa, sillä he ovat lukkiutuneet kantoihinsa, joita tutkimustulokset eivät muuta. Aktivismista voi tulla eräänlainen ideologia, lähes uskonlahko tai elämän sisältö.
Tukea ja neuvoja Liira on saanut kollegoilta ja Husin viestinnästä, joka seuraa keskustelua ja puuttuu siihen tarvittaessa.
– Tärkein oppi on, että älä hiljene äläkä provosoidu, vaan tuo omaa kantaasi esille. Ei kannata lähteä kisoihin.
Kaltiala kiittelee Tampereen yliopistoa, jonka moniammatillinen työryhmä auttaa häirinnän tai uhkailun kohteeksi joutuneita tutkijoita.
– Olen saanut tiedeyhteisöiltä ja kollegoilta kiitosta, että nostan esille asioita, joista kaikki eivät uskalla puhua.
Vaieta ei saa
Kolmikko korostaa, että yliopistojen on tärkeä puolustaa tieteen riippumattomuutta, jotta huutelukampanjat ja painostusyritykset eivät pääse ohjaamaan tutkimusta.
– Kyse on vaientamisen yrityksistä. Aktivistit yrittävät vaikuttaa myös mediaan ja kansanedustajiin, Liira sanoo.
Jos aktivismille antaa periksi, aiheita voi jäädä pimentoon.
Tällaisesta on jo viitteitä. Kaltialan mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa lääkäritutkijoita on joutunut syrjäytetyiksi työpaikoiltaan ajojahdin vuoksi.
– Organisaatio on ehkä halunnut osoittaa olevansa ikään kuin ”oikeaa mieltä” jostakin.
– Terveydenhuollon resurssit eivät kohdennu oikein eikä potilasturvallisuus parane, jos on salaisuuksia, joista ei saa puhua.
Pieni joukko
Väitteiden esittäjät eivät yleensä ole Kaltialan mukaan olleet potilaita tai heidän läheisiään. Osa toimijoista näyttää olevan sitoutunut organisaatioihin tai mediaan.
Lisäksi mukana voi olla "hyvää tarkoittavia” sivullisia, esimerkiksi opiskelijoita, jotka pyrkivät olemaan ”oikean asian” puolella.
– Sivulliset kauhistelevat, että voi miten pahasti se Kaltiala on taas sanonut ja uusintavat tarkistamatonta väitettä.
Liiran tietojen mukaan aktivistit ovat Suomessa äänekäs mutta pieni, arviolta 10–20 hengen joukko.
– Suurin osa potilaista ja 98 prosenttia lääkäreistä ajattelee, että teemme tärkeää työtä.
Ei vaikuta
Häirintä on saanut Liiran pohtimaan, että helpompiakin tutkimusaiheita olisi. Hän jatkaa silti työtään ja tuo tuloksia julki.
Garnerille pahin seuraus on ollut se, ettei julkaisuja tahdo saada enää lehdissä läpi.
– Lehdet pelkäävät, hän sanoo.
Vaikka häirintä on sittemmin laantunut, se ei ole loppunut.
– Aina, kun postaan jotain, tulee reaktioita tyyliin ”hän psykologisoi edelleen tätä asiaa”, Garner sanoo.
Kaltialan työhön painostus ei ole vaikuttanut.
– Velvollisuuteni tutkijana on tuoda keskusteluun myös odotuksista poikkeavat havainnot.
Sukupuolen korjaus vaatii varovaisuutta
Riittakerttu Kaltiala on tuonut esiin, etteivät alaikäisten fyysiset sukupuolenkorjaushoidot ole niin turvallisia kuin on väitetty, ja niitä tulee aloittaa varovaisesti.
Ylilääkärinä hän vastaa sukupuoliahdistusta kokevien nuorten arvioinneista Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.
Kaltiala painottaa fyysisten hoitojen oikea-aikaisuutta. Kun sukupuoli-identiteetti on vasta rakentumassa, on perusteltua edetä varovasti, sillä muutokset ovat osin palautumattomia.
Tutkimuksiin tulevilla, korjaushoitoa toivovilla nuorilla on usein vakavia mielenterveyshäiriöitä, joiden ei voi tulkita johtuvan sukupuolesta, joten asia on monisyinen ja haastava. He voivat tarvita ensin muuta apua.
– Kaikkien mielestä näistä havainnoista ei saisi puhua.
– Ei tullut mieleen, etteikö tässä asiassa noudatettaisi samoja sääntöjä kuin muussakin lääketieteessä, Kaltiala sanoo.
Kaltiala muistuttaa, että kenelle annetaan hoitoa ja millä perusteella, ei ole mielipidekysymys. Hoidon tulee perustua tieteellisen näyttöön, ja siitä pitää olla hyötyä. Ensin tutkitaan, ja sitten päätetään yksilöllisesti sopivin hoito.
– Kaikkien pitää saada ilmentää itseään niin kuin haluavat ja elää yhteiskunnassa turvallisesti. Hoidoista on oikeassa tilanteessa hyötyä.
Kaltialan mielenkiinto kohdistuu fyysisten hoitojen indikaatioihin, oikea-aikaisuuteen ja tutkimusnäyttöön varsinkin kehitysikäisillä. Ei sukupuoli-identiteettiin, joka ei ole lääketieteellinen kysymys.
Väsymysoireyhtymään ei näy lääkettä
Aktivistit toivovat, että väsymysoireyhtymään löytyisi täsmällinen biologinen syy ja lääke.
Aihetta on tutkittu 40 vuotta, mutta mekanismia ei ole löytynyt. Kyse on monitekijäisestä asiasta.
Helena Liiran mukaan suurin osa lääkäreistä ja tutkijoista on kääntynyt lähestymään ongelmaa biopsykososiaalisesti. Kaikki eivät sitä hyväksy.
Toimivaa lääkehoitoa ei ole näköpiirissä. Esimerkiksi naltreksonin hyödyistä ei ole saatu tutkimusnäyttöä. Sama koskee aripipratsolia.
– Plasebona lääkkeet voivat toimia, mutta ne eivät paranna, vaan viivyttävät vaikuttavan hoidon saamista.
Liira ymmärtää potilaiden hädän. He toivovat oikeutta sairauteensa, joka voi olla invalidisoiva. Jos mekanismi tunnettaisiin, sairaus voisi tulla vakuutuslääketieteen piiriin ja etuuksia saisi paremmin.
Liiran mukaan kroonisesta väsymysoireyhtymästä voi parantua kuntoutuksellisella ja psykologisella otteella. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kehittää näitä hoitoja.
Tämä herättää vastustusta. Kaikki eivät hyväksy psykososiaalisia hoitomuotoja, vaikka ne voisivat auttaa.
– Aktivistit sahaavat omaa oksaansa.
Paul Garner toipui mielen ja kehon yhteistyön, kognitiivisten menetelmien ja liikunnan avulla.
Hän kuuluu Cochrane-verkoston infektioryhmään ja sai sen kautta yhteyden norjalaiseen tohtoriopiskelijaan, joka oli toipunut kroonisesta väsymysoireyhtymästä psykofyysisillä keinoilla. Kyse voi olla siitä, että infektion seurauksena aivojen stressivaste on häiriintynyt ja aivot ”ylisuojaavat” ihmistä tuottamalla väsymyksen. Pienikin rasitus ja pelko pahentavat oireita.
Garnerin toipumisessa keskeistä oli toimijuus. Hän alkoi opettaa aivojaan sietämään. Hän aloitti esimerkiksi pyöräilyn.
– Jos vain ajattelet, että tämä johtuu viruksesta ja odotat, että lääkärit löytävät lääkkeet, sinulla ei ole toimijuutta. Toipuminen on työtä. Käytä menetelmiä, jotka auttavat uudelleenoppimaan ja nollaamaan hermostoa.
