Aluehallitukselta muutoksia Mehiläinen Länsi-Pohjan sopimukseen
Sopimushinta alenee noin kaksi miljoonaa euroa vuotta kohti.
Lapin hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi muutoksia Mehiläinen Länsi-Pohja oy:n palvelusopimukseen, kerrotaan tiedotteessa.
Mehiläinen Länsi-Pohja oy ja Lapin hyvinvointialue ovat käyneet neuvotteluja muutoksista ja niiden vaikutuksista Mehiläinen Länsi-Pohja oy:n palvelujen laajuuteen, sisältöön ja palvelusopimuksen hintaan ensi vuoden alusta alkaen.
Lokakuussa voimaan tullut niin sanottu sairaalalaki aiheuttaa muutoksia Länsi-Pohjan sairaalassa järjestettäviin palveluihin.
Sopimushinta alenee noin kaksi miljoonaa euroa vuotta kohti. Tuotantokustannusten muutos toteutuu asteittain.
Mehiläinen Länsi-Pohjan henkilöstötarve vähenee 36,5 henkilötyövuodella. Lisäksi vähennystä tulee esimerkiksi tarvike-, ruoka- ja tekstiilikuluihin.
Neuvottelevilla osapuolilla oli yhteinen näkemys tuotantokustannusten arvioidusta muutoksesta, ja hinnanmuutosta täsmennetään myöhemmin. Aluehallituksen päätös sopimusneuvottelujen tuloksen hyväksymisestä syntyi äänestyksen jälkeen.




