Anteeksi, en ymmärtänyt, sanoi lääkäri
Potilaiden puhekieli ja murteet haastavat suomea toisena kielenä puhuvan lääkärin, havaitsi FM Taina Pitkänen väitöstyössään.
Usein on vaikea tunnustaa, ettei täysin ymmärtänyt, mitä toinen sanoi.
Vielä vaikeampaa se on tilanteessa, jossa keskustelijoiden välillä on epäsymmetriaa, kuten silloin kun suomea toisena kielenä puhuva lääkäri ja suomalainen potilas kohtaavat vastaanotolla. Toinen puhuu äidinkieltään, toinen taas tietää lääketieteen asioista toista enemmän.
– Kumpikaan ei herkästi sano, että anteeksi, en ymmärtänyt, kertoo FM Taina Pitkänen .
Pitkänen tutki väitöskirjassaan lääkärin ja potilaan välisiä ymmärtämisongelmia silloin, kun lääkäri puhuu suomea toisena kielenä.
– Ensimmäisen osatutkimukseni aineistossa oli 40 tuntia keskustelua. Siinä lääkäri sanoo yhden kerran potilaalle, että nyt en ymmärtänyt. Sitä ei yleensä sanota ääneen, sen sijaan tehdään jotain muuta, Pitkänen sanoo.
Vaikutti siltä, että osa lääkäreistä vain sivuutti asian, osa taas lähti asianmukaisesti kysymään lisäkysymyksiä ja varmistamaan, että ymmärsi asian oikein.
Osa potilaista osaa auttaa
Puhekieli on suomea toisena kielenä puhuvalle haaste. Puhuttu suomi ja murteet eroavat yleiskielestä hyvinkin paljon. Jos d-kirjain tipahtaa pois tai sana ”kolme” lausutaankin ”kolome”, ei-äidinkielisen puhujan ymmärtäminen vaikeutuu.
Puhekielessä asioiden välisiä suhteita ilmaisevat sidossanat (esim. ku, sit, ni) ovat lyhyitä ja jäävät suomea toisena kielenä puhuvilta usein huomaamatta. Silloin koko asia saattaa hahmottua väärin.
– Lääkärin sanavaraston pitäisi olla laaja. Hän tarvitsee ammattisanaston, ja sitä lääkärit ovat innokkaita oppimaan. Lisäksi pitää ymmärtää yleissuomea ja puhekielisuomea. Puhekielessä on kehon osillekin omat nimityksensä: on pottuvarvasta, nuppia ja nokkaa, Pitkänen kuvaa.
Hän havaitsi, että potilaiden välillä on suuria eroja siinä, miten he osaavat tulla vastaan suomea toisena kielenä puhuvaa lääkäriä.
– Eihän se ole potilaan asia, mutta osa ihmisistä osaa sen tehdä.
Pitkäsen haastattelemat lääkärit kertoivat, että usein sellaisten potilaiden kanssa on helpompi puhua, joilla on itsellään kansainvälistä kokemusta. He osaavat helpottaa puhettaan.
Yllätyksenä Pitkäselle tuli, että osa potilaista ei vaikuta mitenkään helpottavan puhettaan.
– He puhuvat nopeasti murreilmauksilla ja käyttävät hassunhauskoja kielikuvia. Jos ei ole kovin paljon tekemisissä muualta Suomesta tulevien kanssa, oma murre voi olla ainoa kieli, jota osaa puhua.
Kaksi kieltä
Osaa lääkäreistä puhekieli pelottaa. Pitkäsen haastatteluissa he valittivat sitä, miksi pitää opetella kaksi kieltä, ensin yleiskieli ja sitten puhekieli. Toiset taas olivat alusta alkaen lähteneet oppimaan myös puhuttua suomea ja heille oli selvää, että kieli vaihtelee eri tilanteissa.
Millainen kielitaito sitten riittää lääkärin työhön?
– Tämä on vaikea kysymys, koska se riippuu potilaasta. Paljon pienemmällä kielitaidolla pärjää, jos potilas on taitava kielenkäyttäjä. Mutta on niitäkin potilaita, joiden kanssa rima nousee paljon, koska potilas ei pysty tulemaan vastaan lääkäriä, Pitkänen puntaroi.
Hän asettaisi kielitaidon riman sinne, missä heikoimmin pärjäävät potilaat ovat.
Tärkeää on, että lääkäri osaa varmistaa ymmärtämistään esimerkiksi lisäkysymysten avulla. Vastaanotto, jolla lääkäri ei varmista kertaakaan, mitä potilas tarkoitti, vaikuttaa Pitkäsen mielestä epäilyttävän sujuvalta.
Puhekieltä oppii sitä kuulemalla
B1 on kielitaidon taso, joka vaaditaan Suomen kansalaisuuteen. Valvira edellyttää samaa lääkäriltä, mutta viimeisessä potilastentissä Tampereen yliopisto vaatii tasoa B2. Suomalaiset lukiolaiset osaavat englantia suunnilleen samalla tasolla ylioppilaskirjoitusten aikaan.
– B2-tasolla pärjää monissa tilanteissa varsinkin, jos osaa itse käyttää varmistuskeinoja, Pitkänen sanoo.
C on korkein taso ja C2 vastaa lähes äidinkieltä. Lääkärit joutuvat työssään ajoittain keskusteluihin, jossa kielitaidon pitäisi olla tätä tasoa. Pitkänen ei silti halua vetää väitöstyöstään sitä johtopäätöstä, että lääkäriltä pitäisi vaatia C1-tason kielitaitoa.
– Puhekieltä ei opi muuten kuin olemalla mukana siellä, missä sitä puhutaan. C-tason vaatimuksella vaikeutetaan työelämään pääsyä kohtuuttoman paljon. Pikemminkin tarvitaan keinoja, joilla saadaan kielitaito työelämässä nousemaan mahdollisimman nopeasti.
Hän muistuttaa suomea toisena kielenään puhuvia lääkäreitä siitä, ettei kielen oppiminen lopu B2-tasoon, vaan siihen pitää jaksaa panostaa senkin jälkeen.
Tukea tarvitaan myös työyhteisöltä.
– Ymmärtämättömyyden esiintuomisen pitäisi olla hyväksyttyä työyhteisöissä. On osa kielen oppimista, ettei ymmärrä kaikkea. Siksi tarvitaan konsteja, joilla ymmärtämistä varmistellaan.
FM Taina Pitkäsen suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja Puheen ymmärtäminen ja ymmärrettävyys suomea toisena kielenä käyttävien lääkäreiden kielitaidon ilmentäjänä tarkastetaan Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa 16.5.2025.
