Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e47712, www.laakarilehti.fi/e47712

Arkkiatri Risto Pelkosen perintö koottiin kirjaksi

Toivo on parantajan paras viesti julkistettiin tiistaina Lääkäriseura Duodecimin tiloissa.

Pertti Saloheimo

Viime vuonna edesmennyt arkkiatri Risto Pelkonen oli ahkera kirjoittaja ja puhuja. Hänen tekstejään on nyt koottu kirjaksi. Toivo on parantajan paras viesti julkistettiin tiistaina Lääkäriseura Duodecimin tiloissa.

Tilaisuuden avauspuheenvuorossa Kustannus oy Duodecimin toimitusjohtaja Pekka Mustonen kertoi, että Pelkosta oli yli kymmenen vuoden ajan houkuteltu kokoamaan kirjoituksensa kirjaksi, mutta aina hän oli kieltäytynyt: ”Kuka niitä viitsisi lukea.”

Kun ehdotuksia oli tullut monelta taholta ja kaarnahahmokirjan Tuohelan kylän väki laajennettu toinen painos pari vuotta sitten ilmestyi, virisi myös vanhojen tekstien kokoaminen.

Kokoelmakirjan kustannustoimittaja Liisa Heikkilä-Palo kertoo saneensa Pelkoselta huolellisesti 19 kokonasuuteen jäsennellyn suunnitelman, jonka pohjalta kirjaan tulevia tekstejä alettiin valita. Pelkosella oli kaikki tekstit huolellisesti arkistoituina, sähköisesti.

Karsintaa oli tehtävä paljon.

– Tekstejä oli metrin paksuinen pino. Pelkästään luvusta Terveyttä taiteesta olisi saanut kokonaisen kirjan, Heikkilä-Palo kuvaa.

Kirjaa työstettiin kaiken kaikkiaan kaksi vuotta. Yhdeksäntoista kokonaisuutta puristui kymmeneksi luvuksi. Loppuvaiheessa saatiin mukaan kuvataiteilija Kuutti Lavonen, joka teki originaalikuvituksen kunkin luvun alkuun.

– Yhteistyö sujui hyvin. Me olimme molemmat aika innostuneita, Heikkilä-Palo kehuu.

– Kokouksemme kestivät aina kaksi tuntia, ja sen jälkeen juotiin kahvit. Sitten puhuttiin ite-taiteesta ja Karjalasta.

Pelkosen kuoltua Heikkilä-Palo joutui työstämään kirjan loppuun ilman häntä.

Lue lisää: Arkkiatri Risto Lauri Agathon Pelkonen 19.8.1931–19.8.2025

Kirjoittaja

Pertti Saloheimo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030